Keskustan piirijohtajat ovat jakautuneet kahteen selkeästi vastakkaiseen leiriin sen suhteen, pitäisikö puolueessa järjestää jäsenvaali puheenjohtajasta. Kolmannen suurehkon ryhmän muodostava ne, joilla käy kumpikin vaihtoehto (Kaleva 13.3.).
Tilanne on konstikas, sillä toistaiseksi ehdolla ovat vain puolueen ikiliikkuja kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen ja jatkokautta mielivä puheenjohtaja Mari Kiviniemi. Uusien sääntöjen mukaan jäsenvaali pitäisi järjestää, kun puheenjohtajaehdokkaita on enemmän kuin yksi.
Presidentinvaalista intoa saanut Väyrynen puhkuu jäsenvaalin puolesta. Oppositiojohtajan rooliin asettunut Kiviniemi on myös tarkentanut kannattavansa puolueessa järjestettäviä jäsenäänestyksiä.
Periaatteessa jäsenvaali lisää jäsenistön vaikutusmahdollisuuksia. Henkilövaali kiinnostaa aina ja saa ihmiset liikkeelle.
Talousahdingossa oleva puolue joutuu kuitenkin miettimään kahteen kertaan jäsenvaalin mielekkyyttä. Jäsenvaali vain kahden ehdokkaan kesken tuntuu rahan ja ajan haaskaamiselta. Vaarana on, että neuvoa-antava jäsenvaali latistaa varsinaisen puoluekokouksen tunnelmaa. Voi myös kysyä, mikä merkitys jäsenvaalilla on. Kannatusmittaus voitaisiin varmasti tehdä helpommalla ja halvemmallakin tavalla.
Sääntömuutoksen tarpeellisuutta on kuitenkin nyt myöhäistä katua ja puoluehallitus päättänee, että jäsenvaali järjestetään. Uudet säännöt ovat tässä suhteessa varsin yksiselitteiset, joten on vaikea nähdä, miten puoluehallitus voisi tulla toisenlaiseen johtopäätökseen.
Jäsenvaali on joka tapauksessa vain neuvoa-antava. Keskustan puoluekokousedustajat tuskin ovat valmiita käsiensä sitomiseen etukäteen.
Nimenomaan värikäs ja usein dramaattinen puheenjohtajavaali junttaöineen on keskustan puoluekokouksen suola ja tunnelmaa voiteleva eliksiiri.
Odotettavissa on, että mielipidemittauksissa takaisin suureksi puolueeksi nousseen keskustan johtaminen kiinnostaa muitakin kuin nyt kisaan lähtenyttä kaksikkoa.
Muut pidättelevät vielä taisteluhansikkaan heittämistä. Kovin pitkään aikailuun ei ole varaa. Kesäkuu on tuota pikaa. Väyrynen kiertää kenttää täyttä höyryä kuntavaalien nimissä. Keskustan vahvoilla kannattaja-alueilla odotellaan kovasti myös Kiviniemen maakuntakierrosta.
Keskustan varapuheenjohtajaehdokkaista tulee vielä ruuhka. Myös puoluesihteerispekulaatiot ovat vauhdissa. Kun koko nimipaletti on selvillä, pääsee myös varsinainen kampanjointi, pelaaminen ja taktikointi vauhtiin.
Heti presidentinvaalin jälkeen näytti siltä, että Väyrynen voittaisi helposti keskustan jäsenvaalin. Politiikka on kuitenkin aaltoliikettä ja keskustan jämäköitynyt oppositiopolitiikka vahvistaa Kiviniemen asemaa ja nostaa hänen profiiliaan. Presidentinvaalissa pitkä kampanja toimi Väyrysen hyväksi, mutta jaksaako kenttäväkikään vastaanottaa Väyrysen sanomaa ympäri vuoden.