Kirjailija ja lääkäri Anton Tsehov sanoi, että yksinäisin on avioliitossa yksin oleva. Riippuu toki avioliitosta. Ja avioliittoon liittyvistä kulttuuritaustoista ja -tavoista.
Avioliitto tai mikä parisuhde tahansa edustaa pienintä yhteisöä, jonka yksittäinen ihminen voi toisen ihmisen kanssa luoda, ja jos ei kohtaakaan toista teoissa tai puheessa, saattaa elämä parisuhteessa kääntyä yksinäiseksi. Varsinkin, jos elämä ja ystävät puuttuvat myös parisuhteen ulkopuolelta.
Anton Tsehov kirjoitti 1800-luvun Venäjällä, mutta hänen novellinsa ja näytelmänsä hahmottavat aina vain, edelleen 2000-luvulla yleispätevästi ihmissuhteita. Tsehov havainnoi tekoja yksityiskohtaisesti, mitä ilman ei voi syntyä kiinnostavaa, ajatonta ja uusia sukupolvia kiehtovaa kaunokirjallisuutta.
Tsehov kuvasi ihmisen tekoja suhteessa itseensä sekä ympärillä eläviin ihmisiin. Tsehov kuvasi niin ikään vuoropuhelua. Teot ja puheet paljastavat järjen ja tunteiden ikiaikaista taistelua ihmisen kehossa. Erityisesti niistä rakentuu vetävä draama. Tsehov taisi oivaltaa, että ihminen kasvaa kuin sipuli itsensä ympärille. Ihminen katsoo ulkopuolista maailmaa itsensä läpi. Ja aukoo suutansa pääasiassa vain itsestään.
Vuoropuhelu ei olekaan vuoroin puhelua, vaan kääntyy hirvittävän usein päälle- tai ohipuhumiseksi. Mutta. Vaikka on niin pirun vaikea olla ihminen itselle ja muille, ihminen tarvitsee toista tullakseen ihmiseksi; ihminen on jotakin vain suhteessa toisiin.
Tänä päivänä suhteita toisiin voi aloittaa tai syventää uudenlaisella viestintätekniikalla. Sähköposti ilmoittaa, että vanha tuttu tai nykyinen puolituttu tai jopa työkaveri tai sukulainen haluaa ystäväksi Facebookissa. Uusin viesti kertoo, että heitä on oikein jonoksi. Joillakin näyttää olevan satoja ystäviä.
Jos tekninen viestittely ja nettiseurustelu tuttujen kanssa ei riitä, internetistä löytyy monenlaisia mahdollisuuksia kumppanuuteen tuntemattomien ihmisten kanssa.
Nyt mitataan uudella tavalla, millaisiin ihmissuhteisiin on kykenevä ja valmis. Mitä ystävyys tarkoittaa? Riittäisikö, että avaisi aamulla kännykän tai tietokoneen ja ryhtyisi seurustelemaan? Ei tarvitsisi nokkaansa ulos pistää ja miettiä lököttävätkö housut epämuodikkaasti persuuksista. Vai lähtisikö ihan oikeasti ihmisten luokse, kättelisi, katsoisi silmiin ja puhuisi, mikä mieltä painaa tai mikä sydäntä riemastuttaa?
Vai valitsisiko kirjaston? Tai muun paikan jossa saa syventyä hiljaa?
Hyvästä ihmiselle lienee, että ei jää täysin yksin. Parhaalta vaihtoehdolta tuntuu, että olisi vähintään yksi läheinen, jonka viereen tai lähelle saisi illalla kellahtaa yöpuulle.
Kaikilla ei ole mahdollisuus kellahtaa, eivätkä kaikki tietenkään sitä halua. Iso osa ihmisistä asuu yksin etenkin kaupunkien ydinkeskustoissa.
Nuoret sitoutuvat entistä vanhempina parisuhteeseen. Ikäihmisten määrä lisääntyy koko ajan ja monet heistä joutuvat asumaan yksin. Esimerkiksi Oulussa yksineläjien eli sinkkujen osuus on jo noin 40 prosentin hujakoilla.
Sinkkutalouksien määrä Suomessa alkoi lisääntynyt sitä mukaa, kun agraarinen eli maatalousvaltainen maa 1960-luvulta lähtien kaupungistui. Viime aikoina tapana on ollut puhua kasvukeskuksista, jotka veturin lailla imevät kaiken irtoväen haja-asutusalueilta. Tällainen kaupunki on erityisesti Oulu, Pohjois-Suomen pääkaupunki, jossa kaikki osaavat koskettaa kännykkää ja tietokonetta. Jospa myös ihmistä.
***
Oulusta tuli yhtäkkiä lentopallokaupunki. Yksi nousi liigaan, toinen taistelee SM-kullasta. Täyttyvätköhän vuosia nurmettuneet ulkokentät lentopallon läiskijöistä ensi kesänä?