Se nettivideo oli koskettava.
Lapset huusivat ja sätkivät sydäntä särkevästi, kun työvuorossa olleet poliisit kantoivat lapsia pihalla odottavaan autoon.
Ei kukaan terveellä mielellä varustettu voi katsoa lapsen kärsimystä tuntematta myötätuntoa ja empatiaa lasta kohtaan.
Kyllä on röyhkeä myymälävaras. Kenelle hän mahtaa antaa korut joululahjaksi? Toivottavasti omatunto kolkuttaa ja varas saadaan kiinni kun on niin hyvät kuvalliset tuntomerkitkin.
Tässä pari tuoreinta esimerkkiä sosiaalisessa mediassa kiertävistä videoista ja nettimaailman kohuista. Videoklipeissä esitetyt asiat ovat vakavia ja ne vetoavat tunteisiin. Yhteistä on sekin, että juuri tällainen materiaali leviää kulovalkean tavoin.
Kaverit ja kaverin kaverit jakavat samaa sisältöä toisilleen ja ottavat kantaa tapaukseen sen enempää miettimättä tiedon todenperäisyyttä tai sitä, mitä jakamisesta voi seurata.
Kenen etua videolla ajetaan tai onko videolla ihmisiä, joiden yksityisyydensuojaa mahdollisesti rikotaan?
Jokainen toki saa kertoa omasta elämästään julkisesti niin paljon kuin haluaa. Ehkä videoklipin julkaisu on viimeinen oljenkorsi tilanteessa, jossa tarjolla on vain toivottomuutta ja voimattomuutta.
Viranomaistoiminnan dokumentointi on hyvinkin perusteltua silloin kun taistellaan omien oikeuksien puolesta. Video voi olla vahva todiste tilanteessa, jossa vastakkain ovat sanat ja kertomukset.
Mutta siltikin näiden asioiden kohdalla nousee esille kysymys, onko yksittäisen videon julkaiseminen ja ennen kaikkea sen jakaminen sittenkään oikea tapa edistää omaa tai lähipiirinsä kuuluvien asiaa.
Mitä yksittäinen video kertoo monimutkaisista tilanteista, joissa on useita osapuolia ja useita eri versioita tapahtuneesta?
Kun kauppias laittaa valvontakameran kuvat julkiseen levitykseen, voi miettiä: Entä jos videolla olisikin ollut tavallinen ostoksensa maksava asiakas. Entä jos valvontakameran kuvassa esiintynyt henkilö ei sittenkään syyllistynyt myymälävarkauteen? Mistä voi tietää, ettei videossa ole kyse kiusanteosta tai virheestä?
Kauppiaan turhautumisen ymmärtää. Myymälävarkaus on rikos, jossa ei ole mitään puolustettavaa. Siltikin kauppiaan päätös laittaa valvontakameran kuvat jakoon Facebook-sivuillaan kavahduttaa.
Entä jos seuraavan kerran itse joutuu syyttä suotta epäillyksi myymälävarkaudesta, kun valvontakameran kuvaa on levitetty huolimattomasti?
Oululaisessa huostaanottovideossa on kyse lastensuojelutapauksesta, jotka ovat aina vaikeita ja mutkikkaita. Netissä leviävästä videosta on vaikea päätellä, millaisesta tilanteesta todellisuudessa on kysymys. Se on pelkkä repäisy raastavasta ja tuskallisesta elämäntilanteesta.
Sinällään nettiaktiivisuudessa ei ole mitään vikaa. Netissä on aivan asiallisesti varoiteltu lähialueella liikkuvista murtovarkaista, lastenahdistelijoista, myrkytetyistä koiran herkkupaloista. Se on hienoa kansalaistoimintaa ja välittämistä muustakin kuin omasta itsestään.
On kuitenkin asioita, joiden kohdalla on syytä miettiä hetki, kannattaako tunteita kuohuttavia videoita tai kuvia jakaa sittenkään eteenpäin.
Ennen kuin painaa jaa-nappia voi pohtia esimerkiksi sitä, edistääkö materiaalin jakaminen videolla olevien ihmisten asioita vai onko kyse pelkästä juoruilusta.
Sitäkin voi miettiä, mistä tieto on peräisin ja kuka sen alunperin on nettiin ladannut. Voiko olla varma, ettei kyse ole kiusanteosta.
Ei ole ennenkuulumatonta, että väärää ihmistä on kuvan kera epäilty asioista, joiden kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä. Ja jokainen tietää, että sellaista virhettä on mahdoton oikaista, anteeksipyynnöistä huolimatta.