Jos Suomessa on vielä joitakuita, jotka pitävät kesällä kiivaaseen nettijakeluun lähtenyttä nimetöntä Sonera-kirjaa parjaavana hölynpölynä, heillä on syytä lukea nettiteos, joko ensimmäisen kerran tai uudelleen. Lukukokemus on opettavainen; kirjan hurja teksti kalpenee viime päivien vielä hurjemman Sonera-todellisuuden kanssa.
Kursorinen uusluku osoittaa, että 51 a-nelosliuskalla esitetyt väitteet on otettava viimeistään nyt äärimmäisen vakavasti. Väitteistä on alkanut vääntyä tosiasioita. Paras näyttö nettikirjan paikkansapitävyydestä on se, että poliisisellit eivät tahdo enää riittää entisille Sonera-johtajille.
Otetaan esimerkiksi nettikirjan liuska nro 38. Sillä kirjoitetaan epäilyistä, joiden mukaan Sonera olisi käyttänyt oman firman toimittamia teletunnistetietoja saadakseen selville, ketkä soneralaiset ja ei-soneralaiset vuotivat tiedotusvälineille tietoja yhtiön todellisesta tilasta.
"(Entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik) Relander vaati sisäpiiriään selvittämään kaikin mahdollisin keinoin ja resurssein, ketkä olivat vuotaneet Soneran ongelmat julkisuuteen. Sisäpiirillä ei ollut hajuakaan "syyllisistä", minkä vuoksi kaikki soneralaiset olivat epäilyksenalaisia. Kaikki muu laitettiin Relanderin määräyksestä sivuun syyllisten löytämiseksi. Sonerassa vallitsi sotatila. Bisnekset saivat odottaa."
Seuraava kappale menee sitten viime viikkojen uutisvyöryn ytimeen:
"On esitetty epäilyitä siitä, että ensimmäisenä toimenpiteenään Relander määräsi jäljitettäviksi kaikki lehtiin ja median edustajiin lähteneet tai sieltä Soneraan saapuneet puhelut. Sonerassa otettiin siis käyttöön yhtiön sisäinen puheluiden jäljittämistekniikka. Tämä ei tuottanut vaikeuksia: olihan Sonera alan asiantuntija! Tiettävästi erään merkittävän lehden toimittajat pääsivät perille tästä puheluiden jäljittämisestä."
Onkohan loppu niin sanotusti historiaa? Vangittuina on useita soneralaisia, jotka ottivat käyttöön puheluiden jäljittämistekniikan. On viimeisiä vastauksia vailla oleva hyvä kysymys, kuka antoi ratkaisevan käskyn, jonka perusteella yhtiö tunkeutui luottamuksellisiin teletietoihin. Ainakaan nettikirjan perusteella ei ole epäselvää, minkä hevosen suusta olisi tullut käsky rikkoa perustuslain suojaamaa puhelinsalaisuutta.
Sen jälkeen kun Helsingin Sanomat julkaisi kohu-uutisen teletunnistetietojen väärinkäytöstä, koko ajan on ollut odotettavissa, että epäilyksen valokeila nousee yhä ylemmille johtotasoille. Tämän luokan päätöksiä ei yleensä tehdä omin nokkinensa. Talteen otetut henkilöt kuuluivat kaikki Relanderin luotettuihin.
Kuten muistetaan, sekä virasta pidätetty Soneran viestintäjohtaja Jari Jaakkola että Relander julmistelivat moneen kertaan, että he jättävät rikosilmoituksen nettikirjan perättömistä väitteistä. Jaakkolan tällainen lausunto julkaistiin Kalevassakin syksyllä, peräti pääuutisivulla. Äskettäin Jaakkola vielä uhkaili, että Helsingin Sanomat vedettäisiin oikeuteen teletunnistejutun takia. Kaikilta näiltä puheilta on lievästi sanottuna pudonnut pohja pois.
Jaakkolan Sonera-uran äkkikäännös noususta alamäen puolelle oli luettavissa siitä, kun yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Harri Koponen esiintyi jokin viikko sitten tv-uutisissa. Se oli merkki, että Soneran mannekiini Jaakkola oli menettänyt toimivan johdon luottamuksen. Noihin aikoihin kerrottiin myös, että Sonera itse oli pyytänyt poliisia penkomaan teletunnistejupakkaa.
Kun väitteitä puheluiden jäljittämisestä alettiin esittää, Soneran nykyjohto ei nähtävästi sinisilmäisyyttään tehnyt heti raakoja, mutta oikeita johtopäätöksiä. Sen sijaan yhtiö teetätti asianajaja Pekka Harjulla oman selvityksensä, jonka mukaan kaikki olisi ollut kunnossa. Silmälappujen putoaminen vei aikansa, mutta ne kumminkin putosivat. Se on nykyjohdolle kunniaksi - ja varmasti myös pelastukseksi.
Jos ja kun epäilykset puhelinsalaisuuden törkeästä loukkaamisesta todetaan oikeiksi oikeudessa, Relanderin kaoottisen johtokauden avainhenkilöt käyvät vähiin Soneran johtopaikoilla. "Rellulla" oli oma luottotiiminsä, joka toimi yhtiön sisällä ohi virallisten kanavien. Johtotyylistä löytyy nettikirjasta paljon kuvauksia, joita on yhä vaikeampi olla uskomatta. Soneran varatoimitusjohtaja Aimo Eloholman perjantainen lausunto, ettei teletietojen tutkimisesta puhuttu yhtiön johtoryhmässä, vahvistaa osaltaan, millä tavalla asioita hoidettiin Relanderin kaudella.
Sonera-skandaali on paisunut niin isoksi, että useiden asianosaisten tulo julkisuuteen olisi enemmän kuin perusteltua. Näitä henkilöitä ovat ainakin ex-pääjohtaja Pekka Vennamo, ex-liikenneministeri Matti Aura ja ex-toimitusjohtaja Aulis Salin. Nettikirjan tekijä(t)kin voisi(vat) tulla julki.
Yritysjohtajat puhuvat mielellään yritysten arvoista. Niistä on turha puhua, jos omat tekemiset ovat ristiriidassa julistettujen arvojen kanssa. Tapaus Sonera on surullinen esimerkki tekemisten ja arvojen täydellisestä kohtaamattomuudesta. Nettikirja muotoilee tämän asian esipuheessaan näin:
"Kirjassa kerrotaan, miten pörssiyrityksessä voi pahimmillaan käydä, kun omistajavalvonta pettää, hallitustyöskentely on hapuilevaa ja epäpätevä johto keskittyy ajamaan vain omia etujaan jopa epäeettisin keinoin. Kirja on myös toivottavasti varoittava esimerkki niille yritysjohtajille, jotka harkitsevat epäeettisten keinojen käyttöä yrityksessään."
Tämä oraakkelimainen lausunto on toteutunut valitettavan hyvin. Omistajavalvonta on pettänyt, hallitustyöskentely on hapuillut ja yritysjohto on käyttänyt epäeettisiä keinoja. Nettikirjan kaikkiin kohtiin tulee tuskin koskaan tyhjentävää selvitystä. Ei silti, kyllä tähänastisessakin on pureksittavaa.