Soneran kustantama, Kari Hotakaisen käsikirjoittama ja Aleksi Salmenperän ohjaama internetissä levitettävä Posse-elokuva on kerännyt kuukaudessa yli 35 000 katsojaa.
Sonera toivoo, että Posse on ensi vuoden katsotuin suomalainen elokuva Suomessa.
Posse-elokuva on musta komedia, jonka pääosissa nähdään Antti Virmavirta, Pirjo Lonka ja Pertti Sveholm.
"Halusimme tuottaa oikean laadukkaan kotimaisen elokuvan osoitukseksi siitä, että internet toimii You Tuben videoklippien oivallisena katselupaikkana, mutta lisäksi se toimii erinomaisesti myös oikeiden elokuvien varteenotettavana jakelukanavana", sanoo Soneran kodin palveluiden markkinoinnista vastaava Juha Tontti.
Tontin mukaan sekä elokuvan Soneran sivuille tuoma liikenne että elokuvan verkkolataukset ovat ylittäneet kaikki ennakko-odotukset.