Internetin yhteisösivustot ovat aiheuttaneet työnantajille visaisen ongelman. Osa kieltää työntekijöiltä noilla sivuilla käynnin, osa taas sallii, osa jopa kehottaa siihen. Samat pelisäännöt eivät sovikaan joka työpaikalle.
Internet löi läpi työpaikoillakin 1990-luvun puolivälissä. Saman tien alkoi keskustelu siitä, saako työnantajan koneilla ja työajalla surfata netissä, ja jos saa, niin millä sivuilla.
Asian olisi voinut ajatella selviävän puolessatoista vuosikymmenessä. Ei ole. Teema nousee keskusteluun meillä ja muualla jatkuvasti. Yleispätevää ratkaisua ei ole kyetty antamaan.
Muutama päivä sitten Keski-Suomen sairaanhoitopiiri kielsi työntekijöiltään pääsyn Facebookiin, tämän hetken ilmeisesti suosituimmalle yhteisösivustolle. Työnantajan suivaantumista voi ymmärtää. Sairaanhoitopiirin työntekijät olivat vaihdelleet Facebookissa mielipiteitä potilaista, eikä kovin kunnioittavaan sävyyn.
Työnantajan asettaman kiellon laillista pohjaa on vaikea kyseenalaistaa, koska työnantaja voi määrätä, mitä sen koneilla tehdään. Vetoaminen vaikkapa perusoikeuksiin ei auta. Elinkeinoelämän keskusliitossa kuitenkin suositellaan asioista sopimista. Se onkin sanelua fiksumpaa.
Suomessa työnantajien suhtautuminen työntekijöiden nettisurfailuun vaihtelee. Osa työpaikoista on nimennyt sivustoja ja aihealueita, joilla ei sovi työpäivän aikana käydä. Tällaisia voivat olla juuri Facebook ja muut yhteisöpalvelut tai "asiattomat sivut" kuten pornosivut.
Kieltoja on perusteltu tietoturvasyillä, sillä, että Facebookin kautta työpaikan tietokoneille voisi livahtaa haittaohjelmia. Sellainenkin pieni uhka on olemassa, mutta yleisemmin työnantaja lienee huolissaan siitä, että työntekijä käyttää työaikaansa netissä oleiluun eikä varsinaiseen työhön.
Suomalaisessa yrityselämässä ei luultavasti olla tässä maailman kireäpipoisimpia. Esimerkiksi yhdysvaltalaisyrityksistä yli puolet on kieltänyt työntekijöiltään sosiaalisen median käytön työpaikalla. Facebookin lisäksi joukkoon voivat kuulua esimerkiksi MySpace- ja Twitter-sivustot.
Yleisten linjausten luonti asiassa on mutkikasta. Jos ensinnäkin nimetään sivut, joilla ei saa käydä, sammutetaan tulipaloa vain yhdestä nurkasta. Kiinnostavat sivut eivät netistä lopu. Siksi suositukset, kiellot tai teknisten käytönestotkaan eivät pane nettinorkoilijoita erityisen ahtaalle.
Voi myös kysyä, eikö ajankäyttöperustein pitäisi kieltää myös viihdelehtien lukeminen tai tietokonepasianssin peluu töissä.
Vielä monitahoisempi kysymys on se, onko esimerkiksi Facebook työnantajan kannalta hyvä vai paha asia. Kieltojen sijasta moni yritys jo nyt päinvastoin suosittelee yhteisöpalveluihin tutustumista. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa Nokia ja Elisa.
Perässä tulevat julkisyhteisöt. Oikeusministeriö valmistelee ohjeita, joilla virkamiehiä rohkaistaan sosiaalisen median käyttöön. Espoon piispa Mikko Heikka taas ehdotti pari päivää sitten, että piispat tulisivat mukaan sosiaaliseen mediaan. Perusteluna oli, että kyseessä on kasvava viestinnän muoto, jossa kirkon johtajien olisi hyvä olla mukana.
Yhteisöpalvelujen seuraaminen on suorastaan välttämätöntä sellaisilla aloilla, joilla pitää tietää, mistä kansalaiset puhuvat. Yhteisösivuilla moni uusi virtaus nousee nopeammin esiin kuin perinteisissä viestimissä.
Yhteisösivujen merkitys kansalaisten kohtaamispaikkana ei ainakaan heikkene. Useimpien työnantajien on pakko ottaa tämä huomioon.