Helsingin yliopiston juhlasali viime tiistaina. Eturivissä, ulkoministeriön 90-vuotisjuhlassa, istuvat presidentti Tarja Halonen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen sekä nuori leijona, ulkoministeri Alexander Stubb. Näky on hätkähdyttävä - niin erilaisia persoonia ovat nämä illan kolme päätähteä poliittisesti ja monella muullakin tavalla.
Eturivissä puheita kuuntelee presidentti Mauno Koivisto puolisonsa kanssa. Hänen takanaan istuu Ilkka Kanerva - Suomen ainoa ulkoministeri, jonka oman puolueen puheenjohtaja on erottanut virasta, vaikkei hänellä ollutkaan siihen muodollisia valtuuksia. Niin muuttuu maailma...
Halonen, Väyrynen ja Stubb ovat illan sankareita. Halonen siksi, että hän on Suomen 35 ulkoministerin joukossa ainoa nainen. Väyrynen on ansioitunut palvelemalla ulkoasiainhallintoa ministerinä neljällä eri vuosikymmenellä. Stubb on taas ensimmäinen kansainvälisesti kouliintunut ulkoministeri. Hänen kaikki edeltäjänsä on valittu virkaan kotimaassa hankittujen poliittisten tai ammatillisten ansioiden takia.
Stubbin nuorekas olemus, rento puhetyyli ja dollarihymy ovat ihastuttaneet suomalaisia viime viikkoina. Suomen ikäennätys kuuluu kuitenkin Väyryselle, josta presidentti Urho Kekkonen teki ulkoministerin 1977. Nimitys kohahdutti, olihan Väyrynen vasta 30-vuotias. Stubb täytti juuri 40 vuotta.
Tuolla istuu Olavi J. Mattila, Kekkosen luottomies ja virkamieshallituksen ulkoministeri. Tuolla on Viron-suurlähettiläs Jaakko Kalela, joka palveli neljää valtionpäätä linnassa. Tuolla on näsäviisas Ralf Friberg ja tuolla Suomen EU-liittymissopimuksen allekirjoittaja Pertti Salolainen... Kovia nimiä riittää vaikka muille jakaa, ja jokainen on jättänyt oman jälkensä ministeriön julkiseen kuvaan.
Pitkäaikaisista ulkoministereistä vain Erkki Tuomioja loistaa poissaolollaan, mutta hänellä on tärkeämpää tekemistä: hän pyrkii SDP:n johtoon, jotta voisi päästä vielä joskus pääministeriksi.
Suomen ensimmäisessä hallituksessa, itsenäisyyssenaatissa, ei ollut ulkoministeriä lainkaan. Ulkoministeriö perustettiin 27.5.1918, puoli vuotta itsenäistymisen jälkeen. Alku oli vaatimaton: ministeriö oli hetken yhtä kuin yksi henkilö, ulkoministeri Otto Stenroth. Hän kokosi nopeasti avukseen 17 ihmisen toimiston.
Ulkoministeriöstä tuli elitistinen superministeriö Kekkosen presidenttikaudella. Kekkonen, joka piti ulkopolitiikkaa elämäntyönään, teki ministeriöstä työrukkasensa. Kekkonen ohjasi sen toimintaa ulkoministerin välityksellä - ja ohittamalla ministerin, jos näki sen aiheelliseksi. Eräät ministeriön johtavat virkamiehet raportoivat ajoittain suoraan presidentille.
UKK huolehti vuoden 1958 yöpakkasten jälkeen siitä, että ulkoministeriksi tuli vain hänen valitsemiaan tai hyväksymiään henkilöitä. Välillä tosin Neuvostoliiton suurlähettiläs sai sanoa sanansa Suomen ministerivalinnoista, elettiinhän yya-sopimuksen aikaa. Presidentti oli maan tärkein päättäjä, ja kun ulkopolitiikka meni hänellä tärkeysjärjestyksessä sisäpolitiikan edelle, se nosti myös ulkoministeriön statusta.
Hallitusneuvotteluissa jaettiin ensin pääministerin ja ulkoministerin salkut. Se paisutti ministeriön egoa. Talo oli yhteen aikaan täynnä tärkeileviä tappeja, jotka kulkivat nenä pystyssä, vaikenivat kaikilla kielillä ja välttelivät luontevaa kanssakäymistä muun yhteiskunnan kanssa. Urahteleva ulkoministeri Ahti Karjalainen symboloi aikansa käytöskulttuuria, eikä valtiosihteereiltäkään saanut kommentteja edes hohtimilla vetämällä.
Ministeriön asema romahti Neuvostoliiton myötä 1990-luvulla, ja valtiovarainministeriöstä tuli uusi superministeriö. Ulkoministeriö on nykyisin ministeriö muiden joukossa, ja se joutuu hakemaan legitimiteettiä itselleen kansalta. Ministeriön maakuntakierrokset ovat osoitus siitä. Stubb asetti tavoitteen vielä pitemmälle korostaessaan 90-vuotisjuhlassa, että ulkoministeriö on nyt koko kansan palvelija.
Stubbin sanoissa maistuu hunaja aivan kuin aikoinaan Mihail Gorbatshovin tunnustuksessa Suomen puolueettomuudelle. Ehkä vain ne, jotka ovat kokeneet omakohtaisesti ministeriön vanhan arroganssin, tajuavat täysin, kuinka suuri murros on kyseessä. Mikään ministeriö ei elä vain itseään varten, ei edes ulkoministeriö.
Ulkoministeriön asema poliittisena läänityksenäkin murenee. Keskustalaiset hallitsivat sitä Kekkosen kaudella. Koiviston aikana alkoi demarivyöry. Nyt ministeriötä johtaa kokoomusministeri ensimmäistä kertaa sitten 1930-luvun. On tervettä, että valta vaihtuu ja jäsenkirjan merkitys virantäytössä vähenee.