Raahelainen pellepariskunta Nelli ja Niilo toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa järjestämällä lauantaina 26. syyskuuta suuret pellekutsut Raahen liikuntahallilla. Tapahtuma on kaikille osallistujille tarjoiluja myöten täysin maksuton.
"Olemme varautuneet siihen, että paikalle tulee 500-600 ihmistä. Meidän toive on, että kaikki vieraat pukeutuisivat vähän pelleksi, mutta se ei saa olla mikään kynnyskysymys kutsuille tulemiseen. Jos ei muuta keksi, niin eri paria olevat sukat tai vaikka hauska hattu riittää", Nelli-pelle eli Päivi Isola sanoo.
Pellekutsuja on Nellin ja Niilon kanssa toteuttamassa yhteistyöyritysten lisäksi kymmeniä talkoolaisia. Kutsuille tulevia on ohjaamassa liikenteenohjaajapellejä, ja löytyypä liikuntahallilta myös ammattitaitoinen ensiapupelle. Itse juhlapaikalla tekemistä ja näkemistä on tarjolla erilaisilla pellepysäkeillä, joissa pääsee itse tekemään ja kokemaan monenlaista pellemäistä.
"Kutsut alkavat kello 11 ja päättyvät kello 16. Liikuntahallille sopii 1200 ihmistä, mutta vaikka vain yksikin tulee, niin olemme tyytyväisiä", Niilo-pellen vihreän peruukin alta löytyvä Kari Isola sanoo.
Lue lisää maanantain Kalevasta.