Ensimmäisellä virkakaudellaan George W. Bush vaikutti odottamattoman paljon sekä maahansa että maailmaan. Peruslinjaansa hän tuskin aikoo muuttaa.
Presidentti George W. Bushin virkaanastujaiset huomenna torstaina Washingtonissa ovat tämän viikon suurtapahtuma. Marraskuun huippujännittävien vaalien jälkeen Bush lähtee toiselle kaudelleen poliittisesti entistäkin vahvempana. Aikaa ei enää kulu uuden tehtävän harjoitteluun, eikä vaalipaineita tule kauden loppupuolella, koska kolmas kausi ei lain mukaan ole mahdollinen.
Edessä on siis neljä vuotta, joiden ajan George W. Bush hallintoineen voi keskittyä täysillä oman linjansa edistämiseen. Hänellä ei ole tukenaan yhtenäistä Amerikkaa, mutta hänellä on vahva ote maan päätöksentekokoneistosta. Se riittää.
Ensimmäisen virkakauden jäljiltä Bushilla on käsissään sekasorroksi muuttunut Irakin sota ja sen myötä kolhiintuneet suhteet moniin eurooppalaisiin liittolaisiin.
Ei ole mikään salaisuus, että Euroopassa monet toivoivat John Kerryn voittoa marraskuussa. Siltoja Bushiin ei kuitenkaan poltettu, ja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa on vahva pyrkimys jättää menneitä taakse ja aloittaa uudelta pohjalta. Nyt presidentti on tulossa jo runsaan kuukauden kuluttua vierailulle Brysseliin. Se on hyvä merkki, mutta ei sinällään vielä ratkaise paljon. Kävihän Bush ensimmäisenkin virkakautensa alkuvaiheessa EU:n vieraana Göteborgin huippukokouksessa.
Tammikuun lopulla Irakissa pidetään vaalit, mutta odotuksia niiden suhteen on koko ajan ajettu alas. On ilmeistä, että vaalit toteutetaan, mutta vajavaisina, eivätkä ne ratkaise Irakin tulevaisuutta. Perusteet koko sotaretkelle osoittautuivat vääriksi, mutta sen asian jauhaminen ei enää muuta todellisuutta. Amerikkalaiset ovat Irakissa, eikä maan kaaokseen ole mitään nopeaa ratkaisua.
Samaan aikaan on julkisuudessa alkanut liikkua tietoja siitä, että sotilaallisia operaatioita Iraniin jo valmistellaan salaisesti. Näitä virallisesti epätarkoiksi sanottuja tietoja tukee, että Bushin hallinnon taustalla ideologisesti olevissa uuskonservatiivien piireissä on yhä kiivaammin kirjoitettu Iranin ydinaseuhasta ja Yhdysvaltain toimien tarpeesta. Bush itsekään ei sulkenut sotilaallisten iskujen mahdollisuutta pois.
On levottomuutta herättävää, että Iran tulee tällä tavoin esiin heti Bushin toisen kauden alkaessa. Iranin itsensä ja EU:n on tehtävä kaikkensa, jotta maan ydinmateriaalin kansainvälinen valvonta toimii. Irakin kohdalla nähtiin, kuinka sotaisat puheet muuttuivat vääjäämättä itseään toteuttavaksi.
Ulkopolitiikassa näkyvä muutos on ulkoministerin vaihtuminen. Colin Powellin tilalle astuu Condoleezza Rice, Bushin läheinen neuvonantaja. Powellia pidettiin eräänlaisena tasapainottavana voimana Bushin hallinnossa. Kun paljon ulkopuolista kritiikkiä saanut puolustusministeri Ronald Rumsfeld jatkaa virassaan, presidentin ulkopoliittinen lähipiiri näyttää nyt entistäkin tiiviimmältä.
Toisen kauden sisäpoliittisina haasteina ovat talous ja uudistukset sosiaalipolitiikassa, etenkin eläkejärjestelmässä. Näissäkin lähestymistapa on vahvasti ideologinen. Republikaanien uskonnollisesta oikeistosta tärkeimmän tukensa ammentava Bush muokkasi maataan ja maailmaa odottamattoman paljon ensimmäisellä kaudellaan, eikä hänellä ole ulkoista pakkoa painaa jarrua vahvistettuaan vaaleissa asemaansa.
Lopulta kyse on silti ennen muuta valinnoista. Uusi alku tarjoaa myös hyvän tilaisuuden eheyttää entisiä haavoja.