Harmaa taivas ja ikävä tihkusade eivät tunnu haittaavan Valto-koiraa, joka tulee tarkistamaan mantereen puolelta saapuneet vieraat. Ulkona lounastaan mäiskyttävät vasikat vain mulkaisevat uteliaasti.
Hailuodossa Iljanan tilalla asuu neljä sukupolvea tiiviisti melkein talojen nurkat vastakkain. Vanhalla puolella elelee suvun vanhin, 90-vuotias Aino Iljana, ja vieressä asuu hänen poikansa Jorma, 60, vaimonsa Liisan, 53, kanssa.
Iljanan talorypäs täydentyi vuonna 2005, kun Jorman ja Liisan vanhin poika Markku, 31, rakennutti Raija-vaimonsa kanssa talon samaan pihapiiriin.
Neljän polven Iljanat ovat kokoontuneet Liisan ja Jorman puolelle kahvittelemaan. Markun yksivuotiaalla Anssi-pojalla piisaa vauhtia: ensin hän livahtaa purkamaan Liisa-mummon keskeneräistä luotolaisneuletta, ja seuraavaksi pikkuinen kiitää jo kohti kukkaruukkuja. Paikalta puuttuvat vielä Markun ja Raijan isommat lapset, koulussa oleva 9-vuotias Henri ja 6-vuotias esikoululainen Jaana.
Epävarmat ajat
Iljanoita on asunut samoilla tiluksilla jo 1700-luvulta lähtien. Menneestä muistuttavat kaksi vanhaa harmaata aittaa ja riihi.
Jorma ja Liisa ovat helpottuneita, kun sukutilalle saatiin jatkaja. Aluksi näytti siltä, että Markkukin jäisi kolmen muun sisaruksensa tapaan mantereen puolelle. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2004.
Yli 30 vuoden ajan tilaa pyörittäneet Jorma ja Liisa saivat kokea myös EU:n mukanaan tuoman mullistuksen. "Lihan hinta romahti ja paperityöt lisääntyivät valtavasti", Liisa summaa.
Nyt Iljanan tilalla on 40-päinen karja, suuret rehuviljelmät sekä yksi hevonen 40 vuoden tauon jälkeen. Hevosen hankki Raija viime heinäkuussa itselleen harrastukseksi. Jorma puolestaan osti eläkepäiviensä iloksi punaisen, vuoden 1957 pikku-Valmetin - juuri sellaisen kuin hänen isällään oli aikoinaan.
1930-luvulla rakennetun kivinavetan tilalle tarvittaisiin uusi, mutta nyt eletään EU:n maataloustukien suhteen epävarmoja aikoja. "Ei auta kuin odotella", tuumii Markku.
Sota muutti suunnitelmat
Kun Aino tuli Hailuodon Pertaalta Iljanan taloon miniäksi vuonna 1943, oli talossa kymmenkunta päätä karjaa ja viisi hevosta. Hänen miehensä Aatu oli viisi vuotta sodassa. "Hän oli käynyt merikoulun ja aikoi luotsiksi, mutta sota muutti kaiken. Meidän oli ryhdyttävä pitämään tilaa", Aino muistelee.
Elämä sodan jälkeen oli ankaraa, kun kädet olivat täynnä töitä. Isossa perheessä leivottiin öisinkin. "Täällä oli enemmän kauppoja kuin nykyisin, mutta niissä ei myyty paljon mitään. Omavarainen piti olla. Eläminen on muuttunut tämän sukupolven aikana enemmän kuin koskaan koneellistumisen vuoksi. Silloin ei ollut lypsykoneita, radioita, televisioita tai autoja. Sähkö meille tuli vasta vuonna 1953."
Omavaraisesti Iljanoilla elellään vielä nykyisinkin: Liisa poimii marjat, leipoo ja lihaakin saadaan omasta takaa.
Markun perhe käy keskimäärin kerran viikossa Oulussa ostoksilla. "Vaatteet, monet maataloustarvikkeet ja tuore leipä on usein haettava mantereen puolelta", selvittää Raija.
Aino ei nuorena juuri mantereella käynyt. "Lapsena en päässyt koskaan, ja myöhemmin ei joutanut käymään. Hyvä, jos kerran kesässä pääsi."
Hailuoto-laiva lähti aamulla Ouluun ja palasi illalla. Matka kesti pisimmillään kolme tuntia. Laiva lastattiin täpötäyteen karjaa, marjoja, kaloja ja erilaisia maataloustuotteita.
Nyt väliä liikennöi lautta aamusta iltaan, mutta Iljanan nuorempi polvi on yhtä mieltä siitä, että kiinteä yhteys pitäisi saada.