Viime kuussa kuolleella espoolaisella arkkitehdilla Reino Koivulalla oli vuonna 1966 hyvin visionäärinen ajatus siitä, miltä ihmisläheisen Oulun yliopistollisen keskussairaalan tuli näyttää. Kilpailuehdotus sai nimekseen Missä lintuset laulaa.
Koivula keksi, vastoin ajan henkeä, levittää neliöt pitkin Kontinkangasta. Rakennusmassojen keskelle Koivula jätti muun muassa mukavia pieniä valopihoja.
Nykypäivänä inhimillisyys, viihtyisyys ja suunta pois laitosmaisuudesta ovat yleisesti hyväksyttyjä sairaalasuunnittelun mantroja.
Oulun yliopistollista sairaalaa, kuten laitosta nykyään kutsutaan, pidetään kansainvälisestikin sairaala-arkkitehtuurin edelläkävijänä. Siinä on samaa ajanhenkeä ja -näköä kuin Linnanmaan yliopistoalueessa, toisessa oululaisessa rakennuskompleksissa, jonka rakennustaiteellista arvoa ei ole aina osattu ymmärtää.
"Sairaalan ulkopinnoissa on käytetty pääasiassa vaaleaa Kahi-tiiltä, joka luo kevyen ilmeen, vaikka rakennuskompleksi on suunnattoman suuri. Vahvat värit, esimerkiksi tummansininen, punainen, keltainen ja oranssi ikään kuin avaavat rakennusta valoisuuteen, ilmavuuteen ja optimismiin päin", määrittelee arkkitehti Pekka Koivula isänsä työtä.
Vastaavia laitoksia laajalti nähnyt belgialainen sairaala-alan professori Jan del Rue on ottanut Oulun suunnannäyttäjäksi.
"Yhteen aikaan rakennettiin ylisuuria mastodontteja, joista esimerkkeinä Jan del Rue on maininnut muun muassa Aachenin sairaalan ja Wienin yleisen sairaalan. Del Ruen mielestä Oulun sairaala on toiminut suunnannäyttäjänä uudelle inhimilliselle suursairaalalle", Pekka Koivula kertoo.