Poliittiseen sanastoon iskostui kertaheitolla neekeriukko, josta tuli myös vedenjakaja sen suhteen, mikä on poliittisesti korrektia ja mikä ei.
Viitasaarelainen sahuri sai huomata laakista, mitä möläyttely saa aikaan: sananvapauteen kuuluu myös vastuu. Asenteesta ja huonosta mausta ei voi syyttää maalaisuutta. Virheistä on luvattu oppia, mutta viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu.
Joskus on paikallaan sanoa asia niin kuin se on. Joskus on viisaampaa käyttää harkintaa, kuin suoltaa tajunnanvirtaa. Outoa joka tapauksessa on, että korrektia puhetta pitää mennä opettelemaan eduskuntaan asti.
Neekeriukko voi olla yhtä harmiton tai yhtä loukkaava kuin finnejävel ja vit neger (suomipaskiainen ja valkoinen neekeri), joihin suomalaiset ovat saaneet tottua Ruotsissa. Finnejäveliä huudettiin perään lapsena ja nuorena akateemisena opiskelijana kesätyönantaja opetti mitä vit neger merkitsee. Toisaalta luokan ainoa suomalaistyttö sai opettajilta huomiota ja huolenpitoa, jollaista ei myöhemmin ole kohdannut.
Kiusaaja-Börje puolestaan joutui oppimaan, yksityiskohtiin menemättä, että suomalaistytöille ei kannata ryttyillä.
Asiat eivät ole yksiselitteisen mustavalkoisia. Sieluun ei jäänyt vammoja, toivottavasti ei Börjellekään.
Maahanmuuttokeskustelussa kannattaakin katsoa lähinaapuriin, ottaa opiksi ja elää ihmisiksi.
Maahanmuuttajakokemukset, kielitaidottomuus, syrjäytyminen ja lasten koulunkäynti vieraassa ympäristössä ovat tuttuja asioita. Ainakin niiden pitäisi olla, sillä todennäköisesti jokaisella pohjoissuomalaisella on sukulaisia tai tuttavia Ruotsissa.
Kun kylmät tilat eivät elättäneet, lähdettiin perhekunnittain leveämmän leivän perään Ruotsiin. Kotikylillä kurjuudessa ei haluttu pyöriä lapsilaumojen kanssa. Mökin portailta ei siintänyt kuin näköalaton tulevaisuus. Suomalaiset eivät jättäneet kotimaataan poliittisen vainon takia, vaan siksi, että halusivat työtä ja parempaa elämää. Joukkoon mahtui vipeltäjiä ja ruotsalaisen sosiaaliturvan kerman kuorijoita. Ahkerat tulokkaat toivat myös ongelmia tullessaan.
Samaa haetaan nyt myös Suomesta -- parempaa elämää. Silti näitä tulijoita sanotaan elintasopakolaisiksi ja sosiaalieläteiksi.
Poliittista laiskuutta ja älyllistä tietämättömyyttä on ollut, että maahanmuuttopolitiikassa on annettu pakolaispolitiikan ja työperäisen maahanmuuton sekoittua vapaasti samaan soppaan.
Suomella on kansainväliset velvoitteensa. Kun pakolaisia ja turvapaikanhakijoita otetaan vastaan, on syytä ymmärtää, että useimmat heistä jäävät maahan. Paluuta ei ole. Parasta integraatiopolitiikkaa on tehokas kotouttaminen ja pääsy työmarkkinoille. Tehokas koulujärjestelmä pitää muusta sopeutuksesta pitkälti huolen.
Kestävyysvajeen yhteydessä on puhuttu työperäisen maahanmuuton tarpeesta. Erillistä politiikkaa sen suhteen ei ole lukuunottamatta sitä, että EU:n alueella on vapaa työvoiman liikkuvuus. Toistaiseksi Suomi on ollut houkuttava lähinnä virolaistyöntekijöiden keskuudessa.
Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämiseen on tulossa tiukennuksia.
Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) on sanonut haluavansa kiinnittää huomiota enemmän tulijoiden laatuun kuin määrään. Pakolaisten perheenjäsenten joukossa voi olla kirjoitus- ja lukutaidottomia ja silloin työpaikan saanti on mahdotonta.
Silti myös koulutettujen ulkomaalaisten on vaikea saada hyväksyntää ja töitä Suomesta. Halla-ahon ja muiden hommalaisten poliittinen velvollisuus onkin nyt tasoittaa asenneilmastoa Suomeen töihin tulevia kohtaan.
Nokia Siemens Networkin intialaisjohtaja Rajeev Suri arvioi äskettäin Kauppalehdessä, että vain Singapore on yhtä hyvä maa kuin Suomi, "kunhan ulkomaalaisin suhtauduttaisiin hieman avoimemmin". Avoimet yhteiskunnat ja taloudet menestyvät paremmin kuin sulkeutuneet.