"Rouva Westerlund oli käynyt pyyleväksi, mutta pystyi edelleen viehättämään varsin komealla ulkonäöllään ja hyvin tunnepitoisilla roolitulkinnoillaan. (Johan Petter) Roosin mukaan hän olisi pärjännyt suuremmillakin näyttämöillä Ruotsissa. Nyt hänen kohtalonaan olivat ajoittain aivan ala-arvoiset olosuhteet ja näyttämötaiteesta piittaamaton yleisö."
Näin kirjoittaa teatterintutkija Sven Hirn ensimmäisestä suomalaisesta ammattinäyttelijättärestä Maria Silfvanista teatterimme varhaisvaiheita valaisevassa kirjassaan Alati kiertueella (Helsinki University Press 1998).
Tämän näköinen oli tilanne juuri ennen kuin Silfvan ja hänen sekä ensimmäinen että toinen miehensä muuttivat pysyvästi Ouluun.
Kun Vesa Tapio Valon upouusi näytelmä Maria Silfvan kantaesitetään Oulun kaupungintalolla ensi lauantaina, nuorena Silfvanina hehkuu kaupunginteatterin nuorin näyttelijä Saija Lentonen.
Juuri kaupungintalon kohdalle Laanaojan varteen Silfvanin toinen mies C.W. Westerlund aikanaan 1849 rakennutti teatterina toimineen Seurahuoneen.
"On ollut jännittävää katsella harjoitusten aikana samoja maisemia", toteaa Lentonen.
Mutta Saija Lentonen ei ole vain 16-vuotias Silfvan vaan hänellä on myös kolme muuta historiallista nuoren naisen roolia. Vaikuttavin heistä on edellä mainitun Johan Petter Roosin tytär, näyttelijätär Jenny Roos.
Ylenkatsetta
ja köyhyyttä
Valon näytelmä kertoo teatterielämästä ja teatterilaisista aikana, jolloin näyttelijän ammatti ei ollut erityisen hyvämaineinen eikä teatteritaloja vielä perustettu kuin suurimpiin kaupunkeihin.
Ennen Westerlundeja teatteritarjonnasta vastasivat Oulussakin satunnaiset kiertävät seurueet.
"Kiertämisen on täytynyt olla kauhean rankkaa ja kuluttavaa. Apurahoja ei myönnetty ja teatterilaisten sosiaalinen asema oli mikä oli. Arvostus lähti vähän nousemaan 1800-luvulla, mutta suhtautuminen valtion taholta ja muutenkin oli edelleen aika kylmäkiskoista. Jos tyhjän päälle joutui, ei ollut sosiaaliavustuksia", pohtii varhaisten kollegoidensa kohtaloita vain puolitoista vuotta sitten näyttelijäksi valmistunut Saija Lentonen.
"Näyttelijät jos ketkä olivat koko ajan vaaravyöhykkeessä, että elätetäänkö me nyt tällä itsemme vai ei. Niin kuin esimerkiksi ruotsalaisen teatterinseurueen johtajan Roosin perhe näytelmässä, hehän ovat pennittömiä. Seurueen lavasteet, vaatteet ja kaikki tuhoutui Vaasan palossa. Näyttelemisen on täytynyt olla etenkin tuona aikana kutsumusammatti, että on jaksanut uhmata kaikkea ylenkatsetta ja köyhyyttä."
Jenny, Maria,
Ida, Charlotta
Saija Lentosella on näytelmässä useita päällekkäisiä rooleja: Jenny, Maria, Ida ja Charlotta.
Jenny on aloitteleva näyttelijätär Jenny Roos, joka on juuri saanut murska-arvostelut Morgonbladetissa. Ida on Maria Silfvanin miehen ja taloudenhoitajatar Kaisa Yrttiahon äpärälapsi, Charlotta Staaf taas Silfvanin ja Westerlundin adoptiotytär.
Luvassa on nopeita vaatteiden ja peruukkien vaihtoja. Näyttämön sivussa on koko ajan kaksi pukijaa valmiina.
"Tässä on yksi henkilö, joka esittää paria muuta henkilöä, jotka esittävät vielä paria muuta henkilöä. Se on niin kuin tämmöinen matushka-nukke", kertoo Saija Lentonen.
Vertaus on kuvaava. Näytelmän kirjoittaja Vesa Tapio Valo nimittää päällekkäisiä rooleja sivupersooniksi.
"Mitään roolin kaaria ei pysty jokaisen kohdalla tekemään. Kaikki roolihenkilöt lähtevät Jennyn pohjalta", Saija Lentonen paljastaa.
Nuori näyttelijätär pitää kovasti esittämänsä nuoren näyttelijättären Jenny Roosin puolta, jonka roolisuorituksen Morgonbladetin päätoimittajaksi tullut August Schauman teilasi Hirnin tekstiä siteeraten näin:
"Vastuu oli Jennylle aivan liian suuri, ja puutteet olivat melko helpot havaita. Ryhdikäs olemus ei voinut peittää sitä, että paatosta oli liikaa ja eleet kerrassaan liian suureelliset: esitystapa tuntui vanhakantaiselta ja harkitsemattomalta. Äänenkäyttö oli myös alkeellinen eli kaikki meni päin mäntyä (uppåt fjällarne)."
"Murska-arvostelut eivät ole Jennyn kohtalo vaan näyttämöuran alku. Hänen kohtalonsa muodostuu vähän menestyksekkäämmäksi. Jennyhän oli oikeasti nainen, joka ei mennyt koskaan naimisiin eikä hankkinut lapsia vaan omistautui täysin teatteritaiteelle. Hyvin päämäärätietoinen ja idealistinen nuori nainen tulee ainakin tämä minun Jennyni olemaan", vakuuttaa Saija Lentonen.
Vammainen demonikeiju
Yksi Saijan rooleista on Westerlundin seurueeseen ja perheeseen adoptoitu kyttyräselkäinen ja lonkkavikainen Charlotta Staaf.
"Hänestä ei tiedetä kauheasti. Charlotta häipyy historiankirjoista mystisesti. Näytelmässä on aika raaka tulkinta sille, mitä olisi voinut tapahtua."
Charlotta tuli perheen ottotyttäreksi samana vuonna 1833 kun Maria Silfvan näytteli ilmeisesti ensi kerran suomeksi.
Hirnin kirjassa Charlotta Staaf mainitaan vain kerran, Turussa 1834 toimineen näyttelijäseurueen jäsenenä.
Vesa Tapio Valon mukaan Charlotta esiintyi Westerlundin seurueessa esimerkiksi keijuna.
"Hän näytteli niitä rooleja, mitä sillä ulkomuodolla pystyi: peikkoja ja tämmöisiä. Hänen ikänsä ei ole tiedossa", siivilöi Saija Lentonen tiedonjyväsiä.
Saija pläräili
Näyttelijän paradoksia
Saija Lentonen on syventynyt rooleihinsa lukemalla paria kirjaa. Hän on pyrkinyt tavoittamaan ja ymmärtämään senaikaista elämää: miten ihmiset niissä puitteissa elivät ja toimivat, millainen oli maailmanhistoriallinen tilanne. Päälähtökohtana rooleihin valmistautumisessa on kuitenkin itse näytelmäteksti.
"Dennis Diderot´nNäyttelijän paradoksi, joka on kirjoitettu 1773, kuvastaa hyvin sen ajan estetiikkaa ja tyyliä. Diderot´n ajatus oli, että tunnekylmyys synnyttää täydellisiä näyttelijöitä. Sen ajan ihanne olivat teknisesti taitavat näyttelijät."
Diderot´n kuuluisa näyttelijän paradoksi kuuluu: Näyttelijä ei saa jäljitellä tunnetta, jota tuntee, eikä tuntea tunnetta, jota jäljittelee.
"1800-luvulla näyttelijäntyö meni paljon eteenpäin. Naiset rupesivat näyttelemään naisrooleja. Silloin tutkittiin, kuinka tunteita voidaan tuottaa, eikä vain deklamoitu. Haluttiin, että katsoja kokisi mahdollisimman paljon, eivätkä yksin näyttelijät lavalla."
Lisäksi Saija kertoo pläräilleensä Pekka Suhosen naisen elämää tarkastelevaa esseekokoelmaa Rooli ja kohtalo (1996) sekä viime vuonna tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkitun Kaari Utrion naista ja perhettä eurooppalaisesta näkökulmasta tarkastelevaa teosta Eevan tyttäret (1984).
Yksityiselämäkin värittyy
"Tämmöiset kuin Maria Silfvan tai Jenny Roos olivat suhteellisen itsenäisiä naisia ja taiteilijoita. He osoittivat tuona aikana rohkeutta ja joidenkin mielestä varmasti kevytkenkäisyyttä ja ties mitä ominaisuuksia sillä, että halusivat omistautua näyttämötaiteelle ja Jenny hylkäsi jopa avioliiton. Nainen oli vielä tuolloin käytännössä miehensä omaisuutta."
Saija sanoo, että ensi-illan alla alitajunta työskentelee esityksen aihepiirin ympärillä ja valikoi jatkuvasti. Myös yksityiselämä saattaa värittyä näytelmän kautta.
Vielä hän ei ole ehtinyt tehdä fiilistelyretkeä Intiön hautausmaalle, missä lepäävät oluttehtailija, raatimies, Oulun siltojen rakentaja ja ensimmäinen teatterinjohtaja C.W. Westerlund sekä hänen molemmat vaimonsa. Mutta kun ensi-ilta on ohi, Oulun ystävällisiin ihmisiin ja rentoon meininkin mielistynyt "etelän ihminen" aikoo lähteä katselemaan mitä vähän kauempaankin lähiympäristöstä löytyisi.
Maria Silfvanin ensi-ilta on lauantaina 22.2. Oulun kaupungintalolla. Ohjaus on Kimmo Kahran.
