Tänä keväänä on Oulussa Tshehov-buumi: tulossa on Lokki, Vanja-eno sekä Minä ja Tshehov.
Eräänlainen Minä ja Tshehov -teos on myös Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijän Kari Suhosen Lokki-tulkinta, joka vieraili Teatterimaanantaissa Oulussa.
Suhonen on tarttunut Tshehovin näytelmän teemoihin taiteesta ja esittämisestä. Lokkihan on täynnä kirjailijoita ja näyttelijöitä sekä sellaiseksi haluavia. Näiden ihmisten ajatuksia Suhonen kierrättää tekstissä itsensä kautta nykypäivään ja omiin käytännön teatterityössä poikineisiin havaintoihinsa peilaten. Näyttelijä puhuu kuin itsestään.
Suhonen tahtoo säväyttää. Ilmiasultaan hänen roolinsa on Lokin nuoren näyttelijäksi havittelevan Ninan, mutta tekstissä dialogia käy Suhosen kanssa koko näytelmän taiteilijakunta: näyttelijätär-diiva Irina Nikolajevna Arkadina, hänen kirjoittava poikansa Konstantin Gavrilovitsh Treplev ja kirjailijakonkari Boris Aleksejevitsh Trigorin.
Eikä nykyisiäkään teatterin vaikuttajia ole jätetty kaappeihin. Suhonen puhuu esimerkiksi siitä, millainen ohjaaja on monologiesityksen ohjannut Kajaanin teatterin johtaja Ilkka Laasonen.
Esitys viittaa sisällään myös teatterin sisäiseen tilanteeseen Kajaanissa. Edellisestä johtajasta Kristian Smedsistä ja tämän taiteellisista voitoista puhutaan parikin kertaa.
"Minkä takia joku pitää aina nostaa jalustalle", Suhosen esittämä näyttelijä kysyy.
Tästä repliikistä saa aiheen rinnastaa Smedsin seuraajan Laasosen Lokki-näytelmän Trepleviin ja Smedsin vastaavasti Trigoriniin.
Lokissa pestään Smedsin Kajaanin kauden jälkipyykkiä lempeällä ironialla ja vähän vinolla huumorilla sekä samalla argumentoidaan tarve taiteelliseen irtiottoon ja persoonalliseen jatkumoon.
Suhosen Lokki on tuore ja raikas, koko etevä tulkinta.
Koskaan ennen ei ole kohdalle osunut tällaista Lokkia, jossa Tshehovin klassikon rakkausjuonet pyyhkäistään pois ja keskitytään taiteen ytimeen, teatterin tekemiseen ja esittämisen esittämiseen.
Sukka päässä ja sukkasillaan Kari Suhonen on näyttämöllä henkisesti paljaana. Hän tuo esiin näyttelijän haavoittuvuuden, epävarmuuden ja pelot. Sisäinen purkautuminen ja paljastaminen tapahtuu vastaliikkeenä näyttelijän pukeutuessa ja naamioituessa ikään kuin Lokin valmistavaan harjoitukseen.
Ohjaajat eivät näyttelijöitä ilmeisesti juuri linnunsulilla silittele. Katsomossa istuneiden Oulun teatterin näyttelijöiden reaktiot kertoivat, että Suhonen taisi tietää mistä puhui.
Kynttilät ja live-videokuva tulivat Smedsin tavaramerkeiksi. Videot pyörivät myös Lokissa. Lokkien rääkynällä höystetty kuvamateriaali sukeltaa ihanassa sopusoinnussa ylevästä puskateatteriin sanan konkreettisessa merkityksessä.
Suhosen ja Laasosen Lokki on kiinnostava teatterikeitos.