Näyt­te­li­jä Marita Nord­berg kuollut

Näyttelijä Marita Nordberg on kuollut. Nordberg kuoli 80-vuotiaana kodissaan Helsingissä perjantaina 30. lokakuuta. Hän oli syntynyt 15. helmikuuta 1929 Tuusulassa.

Näyttelijä Marita Nordberg on kuollut.
Näyttelijä Marita Nordberg on kuollut.

Näyttelijä Marita Nordberg on kuollut. Nordberg kuoli 80-vuotiaana kodissaan Helsingissä perjantaina 30. lokakuuta. Hän oli syntynyt 15. helmikuuta 1929 Tuusulassa.

Nordberg tuli tunnetuksi erityisesti roolistaan Uuno Turhapuron anoppina useissa elokuvissa. Hän teki rehevän koomisen roolityön myös 1960-70-luvuilla esitetyssä Hanski-tv-sarjassa talonmiehen rouva "Virtaskana".

Nordberg kirjoittautui teatterikorkeakouluun vuonna 1950. Hän näytteli useissa teattereissa, esimerkiksi Kotkan kaupunginteatterissa, Ylen TV-teatterissa ja Kansallisteatterissa.

Nordberg kertoi STT:n haastattelussa helmikuussa 2009, että yksi hänen näyttelemistään lempirooleista oli Shakespearen Loppiaisaaton Ofelia. Nordberg ei kuitenkaan ollut pahoillaan siitä, että suuri yleisö liitti hänet aina ensisijaisesti Turhapuro-elokuviin.

"Ei se haittaa. On hellyttävää, jos pienet pojat kadulla vielä muistavat Uunoista."

Samassa haastattelussa Nordberg määritteli luontaisen avoimuuden ja uteliaisuuden ammatillisiksi valttikorteikseen.

"Kun tekee näyttelijän työtä, ei siinä nyt ihan suljettu rasia voi olla. Koko ajan on vähän vereslihalla."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä