Navakka tuuli kaatoi kym­me­niä puita

Navakka, merialueilla jopa myrskyä lähentelevä lännen ja lounaan välinen tuuli kaatoi kymmeniä puita Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa perjantaina. Päivän aikana aluehälytyskeskuksille tuli pääasiassa ilmoituksia kaatuneista puista. Henkilö- tai aineellisia vahinkoja kova tuuli ei aiheuttanut.

Kova tuuli kaatoi Höyhtyällä poppelin henkilöauton päälle.
Kova tuuli kaatoi Höyhtyällä poppelin henkilöauton päälle.

Navakka, merialueilla jopa myrskyä lähentelevä lännen ja lounaan välinen tuuli kaatoi kymmeniä puita Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa perjantaina. Päivän aikana aluehälytyskeskuksille tuli pääasiassa ilmoituksia kaatuneista puista. Henkilö- tai aineellisia vahinkoja kova tuuli ei aiheuttanut.

Tuulen sähkölinjoille kaatamat puut ovat aiheuttaneet laajoja sähkökatkoksia Oulussa sekä Kainuun itä- ja pohjoisosissa.

Oulussa, Maikkulan alueella ja Oulujoen varressa oli aamupäivällä noin 4000 taloutta ilman sähköä. Katkos kesti noin tunnin ajan.

Iltapäivällä sähköt katkesivat noin tunniksi hieman yli tuhannelta taloudelta Herukan alueella. Lisäksi eri puolilla Oulua oli kymmeniä pienempiä sähkökatkoksia.

Kainuussa voimakas tuuli aiheutti iltapäivällä kaikkiaan yhdeksän keskijänniteverkon vikaa. Katkokset koskivat reilua 3 000 sähkönkäyttöpaikkaa Jormualla, Sotkamossa, Kuhmossa, Ristijärvellä, Puolangalla ja Suomussalmella.

Ilmatieteen laitos antoi perjantaiaamuna myrskyvaroituksen Perämerelle ja tuulivaroituksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin.

Virpiniemen merivartioaseman mittarit ovat päivän aikana osoittaneet tuulen nopeudeksi korkeimmillaan 25 metriä sekunnissa. Tuuli on ollut voimakkaimmillaan puuskissa, tasaisen tuulen nopeus on ollut 22 m/s luokkaa.

Aallot ovat nousseet päivän aikana Virpiniemen edustalla 2-3 metrin korkuisiksi.

Oulussa tuuli oli iltapäivään mennessä kaatanut useita puita muun muasa Vaalantien ja Toivasentien risteyksessä, Jukolantiellä, Tuirantiellä, Pateniemessä ja Haukiputaalla. Päivystävän palomestarin mukaan Oulun edustalta pelastettiin laiturista karkuun päässyt vene. Yksittäisiä puita kaatui myös Kestilässä, Ylivieskassa ja

Tuulesta oli myös kysymys, kun Höyhtyän ostoskeskuksen parkkipaikalla poppeli katkesi kahtia ja kaatui henkilöauton etupellin päälle. Omistaja käytti autonsa vahinkotarkastajan heti tapahtuman jälkeen.

Lue lisää huomisesta KALEVASTA!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä