Nau­to­jen RS-vi­rus tullut jää­däk­seen

Nautojen RS-virus on jäänyt pysyvästi Suomeen. Yksi merkittävimmistä liha- ja lypsykarjojen hengitystietulehduksien aiheuttajista levisi vuoden 2000 alkupuoliskolla Suomessa epidemiaksi asti, ja sen jälkeen tautia on esiintynyt joka talvi.

Nautojen RS-virus on jäänyt pysyvästi Suomeen. Yksi merkittävimmistä liha- ja lypsykarjojen hengitystietulehduksien aiheuttajista levisi vuoden 2000 alkupuoliskolla Suomessa epidemiaksi asti, ja sen jälkeen tautia on esiintynyt joka talvi.

"Totuus on, että RS-virus on tullut meille jäädäkseen. Sitä esiintyy joka talvi erityisesti karjatiheillä alueilla, kuten Oulun läänissä kalajoki- ja pyhäjokilaaksoissa", läänineläinlääkäri Antti Nurminen toteaa.

Hän vertaa RS-virusta vakavuudeltaan naudoilla esiintyvään talvivirusripuliin. Tauti leviää herkästi eläimestä toiseen, mutta useimmiten se menee ohi ilman hoitoakin.

"RS-virusta ei ole katsottu niin vakavaksi, että se olisi lakisääteisesti vastustettava tauti. Se ei ole myöskään ilmoitusvelvollinen tauti, joten sen ilmenemisestä ei ole virallista seurantaa", kertoo Nurminen.

Pohjois-Suomessa nautojen RS-virusta on esiintynyt tänäkin talvena. Läänineläinlääkäri sanoo kuulleensa viimeksi joulukuun alkupuolella yhdestä virustapauksesta.

"En yhtään ihmettele, etteikö sitä ilmenisi talven mittaan lisääkin."



BSE:n seuranta
jatkuu normaalisti


Talvella 2000 RS-virusta esiintyi sekä liha- että lypsykarjoissa, mutta sittemmin tauti on jäänyt Antti Nurmisen mukaan lähinnä lihanautakasvattamoiden ongelmaksi.

"Lypsykarjoissa virusta esiintyy aika vähän, mutta lihanautakasvattamoissa se on oikeastaan jatkuva riesa", läänineläinlääkäri toteaa.

RS-virustartunta esiintyy usein tilalla piilevänä. Tauti puhkeaa stressitekijöiden vaikutuksesta yleensä talvikuukausina. Taudin sairastaneelle eläimelle ei muodostu täydellistä immuniteettia, vaan tautiin voi sairastua useamman kerran. RS-virustartunnan oireita ovat yleensä voimakas sierain- ja silmävuoto, vähentynyt ruokahalu, alentunut maidontuotanto, kuumeilu, kohonnut hengitystiheys ja alakuloisuus.

Maa- ja metsätalousministeriön eläinten terveyden yksikön päällikön Riitta Heinosen mukaan tilanne RS-viruksen osalta on nyt verrattavissa koko maassa Pohjois-Suomen tilanteeseen.

"Tautia esiintyy, mutta sen esiintymistiheydestä ei ole selkeää kuvaa. Mitään hälyttävää meidän tiedossa ei kuitenkaan ole."

Myös BSE:n eli hullun lehmän taudin suhteen tilanne on säilynyt hyvänä. Yksi BSE-tapaus Suomessa on todettu, mutta sen jälkeen ei ole ilmennyt mitään hälyttävää.

"Seuranta jatkuu ja testaamme eläimiä EU:n vaatimusten mukaisesti. Toivottavasti tilanne jatkuukin tällaisena", Heinonen sanoo.

Ilmoita asiavirheestä