Demjanjukissa ei pidä nähdä vanhaa ihmistä vaan "nuori mies, joka keskellä elämänsä kukoistusta käyttää kaikki energiansa tappaakseen miehiä, naisia ja lapsia". Näin vetosi juutalaisten vainoajia metsästävä Simon Wiesenthal -keskus, kun John Demjanjuk tiistaina karkotettiin Yhdysvalloista saksalaisvankilaan odottamaan lääkärinlausuntoja ja oikeudenkäyntiä.
Arvioiden mukaan 200 000 saksalaista olisi osallistunut natsien tappokoneiston rikoksiin. Vain 6 500 on tuomittu.
Heti sodan jälkeen jopa Saksan ylin poliittinen johto suojeli osaa natseista. Kukaan ei halunnut tietää mitään, eikä maata uskottu saatavan uuteen nousuun ilman kokeneita voimia. Oikeuslaitoksessa vain aniharva, kuten Ausschwitz-prosessia ajanut Hessenin ylin syyttäjä Fritz Bauer, teki 1960-luvun taitteessa mitään oikeudenmukaisuuden eteen. Viimeisin suuri prosessi Saksassa koettiin 1992, kun SS-komentaja Josef Schwammberger sai elinikäisen tuomion osallisuudesta 650 ihmisen kuolemaan.
Nyt Saksassa oikeutta käyttää riippumaton - koston tai unohduksen sijaan - vain historiallista oikeudenmukaisuutta etsivä sukupolvi, mutta etsintäkuulutettujen natsien listalla on enää yli 85-vuotiaita. Mahdolliset syytetyt - ja todistajat - ovat liian raihnaisia, kuuroja ja sairaita tai hukanneet muistinsa. 400 000:ta perhettä edustava Wiesenthal-keskus kampanjoikin jo Viimeinen mahdollisuus -operaatiota.
Entinen SS-vartija on tarkoitus vetää vastuuseen avunannosta peräti 29 000 ihmisen kuolemaan Sobiborissa puolen vuoden aikana 1943. Sobibor oli niin sanottu kuolemanleiri. Siellä ei siis toiminut työleiriä, vaan juutalaisia rahdattiin pelkästään tapettaviksi, eli kaikki paikalla olleet osallistuivat automaattisesti "loppuratkaisuun". Saksalaisia kuoli tuolloin 1 900, joten oikeudenkäynti on mahdollinen Münchenissä, jonka lähellä Demjanjuk oleili 50-luvulla.
Demjanjuk on alun perin ukrainalainen. Siksi hän edustaa tuomarien edessä paitsi natseja etenkin näiden tuhansia ulkomaalaisia apureita, joita koulutettiin Trawnikissa. Saksalaiset värväsivät nämä niin sanotut trawnikinsa mieluusti puna-armeijalaisista. Eniten pestattiin vartijoiksi juuri ukrainalaisia sotavankeja, mutta joukkoon mahtui myös Venäjän saksalaisia ja esimerkiksi virolaisia, liettualaisia ja latvialaisia.
Tilanne oli ristiriitainen, sillä saksalaisten kurjasti huoltamissa leireissä menehtyi miljoonia sotavankeja. Moni vartija olikin pelastanut itsensä nälkäkuolemalta liittymällä natsien riveihin. Trawnikeja pelättiin eniten, heidän kerrotaan olleen saksalaisiakin sadistisempia keskitysleirivankeja kohtaan. Eräskin Sobiborista selvinnyt raportoi, että vain yksi sadoista vartijoista ei lyönyt.
Demjanjuk ujuttautui sodan jälkeen Saksassa sujuvasti uhrin rooliin ja pakolaisleireille. 1958 hän sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Sen hän on menettänyt kahdesti. Kaikki keinot ovat silti yhä käytössä. Perhe esimerkiksi yritti pelastaa syytetyn Atlantin ylilennolta vertaamalla matkaa kidutukseen.
Jos oikeusprosessi koskaan alkaa, on sen ainoa tarkoitus symbolisoida ja dokumentoida epäoikeudenmukaisuutta, syyllisyyttä ja totuutta. Tuomio ei enää auta uhreja. Elämä on eletty. Rangaistus on korkeintaan se, ettei mikään valtio enää halua tätä maatonta miestä.
arja.mikkola@kaleva.fi