Amerikkalaisten ajatus Nato-kumppanuuden tiivistämisestä parin pohjoismaan ja Tyynenmeren maan kanssa kohtaa sotilasliitossa vastarintaa. Nihkeys kävi ilmi Naton epävirallisessa ulkoministerikokouksessa Sofiassa viime viikonlopulla.
Vastustusta osattiin odottaa. Amerikkalaisten ja brittien yhteisaloite tuli julki vain kuukausi sitten Financial Times -lehdessä. Hanke on ilmeisen huonosti pohjustettu ja keskustelut alkuvaiheessa.
Suomalaisia puuha kiinnostaa kovasti. Nykyistä tiiviimpi kumppanuus Naton kanssa parantaisi kaiketi tiedonsaantiamme. Suomalaiset voisivat päästä jo varhaisessa vaiheessa suunnittelupöytään ja kenties myös mukaan päätöksentekoon tilanteissa, joissa kaavailemme menoa Naton johtamaan kriisinhallintaoperaatioon.
Olemme päässeet osaksi mielenkiintoista maaryhmää. Amerikkalais-brittiläisessä aloitteessa ei mainita mitään maita virallisesti nimeltä, mutta keskusteluissa ovat tulleet esille Suomen lisäksi Ruotsi, Australia, Uusi-Seelanti ja Japani.
Amerikkalaisten kannalta maaluettelo on tietenkin järkevä - etenkin jos Natoon ja sen kumppaneihin suhtaudutaan mahdollisena käsikassarana kaikenlaisten globaalien kriisien ratkaisussa.
Suomi ja Ruotsi ovat aktiivisia ja arvostettuja rauhankumppaneita ja mukana muun muassa Naton vetämässä Isaf-operaatiossa Afganistanissa.
Australia puolestaan osallistuu Yhdysvaltain johtamaan terrorismin vastaiseen koalitioon Afganistanissa ja on läsnä Irakissa, samoin kuin Japani. Sotilasliiton olisi siten järkevää tiivistää kontakteja myös Tyynenmeren suunnalla.
Mikä aloitteessa sitten kiikastaa? Kolmannen käden tietojen perusteella Nato-maat voi jakaa kolmeen ryhmään.
Ensinnäkin noin puolet niistä hyväksyy sotilasliitolle nykyistä globaalimman roolin kriisinhallinnassa.
Toista ryhmää vetää Ranska, ja se ei ole kovin innostunut viemään Natoa ulos sen perinteiseltä euroatlanttiselta ydinalueelta.
Kolmosryhmään kuuluvat uudet jäsenmaat Virosta Bulgariaan, jotka neuvostokokemustensa vuoksi pitävät kollektiivista puolustusta Naton ehdottomana ykköstehtävänä. Globaalin kriisinhallinnan pitää niiden mielestä pysyäkin toissijaisena. Ne kantavat huolta myös omasta asemastaan Naton sisällä tilanteessa, jossa kriisinhallinnan kysyntä voi olla kasvussa.
Natossa ei ole yleistä hinkua maailmanpoliisiksi, mutta yhteistyön tiivistäminen rauhankumppanien kanssa ja operaatioihin osallistuvien maiden parempi tiedonsaanti käyvät toki useimmille jäsenmaille. Tämän pitäisi vain tapahtua nykyisten rakenteiden puitteissa. Selkeimmin vastustetaan uusia instituutioita.
Amerikkalaisaloite sen sijaan tarkoittaa kiinteää yhteistyöohjelmaa, joka pitäisi sisällään myös jonkinlaisen uuden kumppanuusfoorumin.
Nopeita päätöksiä ja suuria muutoksia ei siis liene kumppanien näköpiirissä.