Syyskuun terrori-iskut 2001 eivät olleet hyökkäys, jollaista silmällä pitäen Natossa luotiin velvoite toisen jäsenmaan auttamiseen. Iskut Yhdysvaltoihin ovat kuitenkin toistaiseksi ainoa kerta, jolloin sotilasliiton peruskirjan kuuluisaa viidettä artiklaa on käytetty.
- Ironista kyllä, sitä ei käytetty tilanteessa, jota oli odotettu, eli hyökkäyksessä jäsenmaan kimppuun Euroopassa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vieraileva amerikkalaistutkija Michael Haltzel.
Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkijan Tommi Koivulan mukaan iskut olivat poikkeuksellinen ja melko helppo tapaus soveltaa turvatakuita. Se, ettei 5. artiklaa ole jouduttu käyttämään sen varsinaiseen tarkoitukseen, voi olla vahva todiste pelotteen toiminnasta - mutta myös jonkinlainen ongelma.
- Kynnys 5. artiklan käyttöön on noussut korkeaksi. Sen ympärille on tullut mystiikkaa ja dramatiikkaa, Koivula arvioi.
Mikä on hyökkäys?
Kylmän sodan päätyttyä yhteinen puolustus ja artikla 5 pantiin syrjään Naton keskittyessä kriisinhallintaoperaatioihin Balkanilla ja Afganistanissa. Ukrainan kriisin seurauksena kaikki on muuttunut.
- Nato ja sen jäsenet ovat vasta tajuamassa sen tosiasian, että artikla 5 on jälleen relevantti, arvioi Magnus Nordenman Washingtonissa toimivasta Atlantic Councilista.
Samalla on virinnyt keskustelu, onko yli kuusi vuosikymmentä sitten laadittu peruskirja enää ajan tasalla. Artiklassa puhutaan "aseelliseen hyökkäykseen" vastaamisesta, mutta esimerkiksi Venäjän hybridisodankäynnin muodot ovat olleet paljolti jotain muuta.
- Baltian maissa mietitään, millä kaikilla tavoin meitä voidaan kiusata ja uhata, ennen kuin voimme vedota Natoon, että olemme sotilaallisen hyökkäyksen kohteena, Koivula kuvailee tilannetta.
Hänen mukaansa ongelma ei välttämättä ole ylitsepääsemätön, mutta se voi muodostaa Naton toimintaa haittaavan "juridis-poliittisen pullonkaulan".
- Naton haaste on tehdä 5. artiklasta uskottava näissä hybridisodankäynnin kuvioissa ja myös kehittää keinoja tämäntyyppisen sodankäynnin torjumiseen, Nordenman arvioi.
Yksimielisyys ei ole kompastuskivi
Turvatakuun uskottavuutta voi uhata myös se, että Naton jäsenmaat ovat poliittisesti varsin sekalainen seurakunta. Liittouman päätöksenteossa vaaditaan kuitenkin yksimielisyyttä.
Käytännössä Nato on luovinut vuosien varrella eteenpäin myös eripuraisena. Koivulan mukaan historia on uhkan kohteeksi joutuvan kannalta rohkaiseva: Aina kun jäsenmaa on ehdottanut peruskirjassa artikla 4:ään kirjattuja neuvotteluja turvallisuudestaan, se on Natolta lopulta myös tukea saanut.
Esimerkiksi vuonna 2003 moni Nato-maa, muun muassa Ranska, vastusti jyrkästi Yhdysvaltain aietta hyökätä Irakiin. Tästä huolimatta Nato pystyi sopimaan puolustustuesta Turkille, joka oli vedonnut liittolaisiin Yhdysvaltain johtaman sodan Irakissa alettua.
Turvatakuun kovan ytimen tutkijat eivät usko rapautuneen vuosikymmenten kuluessa.
- Viidennellä artiklalla on edelleen pelotevaikutus jäljellä. Washingtonissa ei ole tästä epäselvyyttä ja uskon vahvasti, että tunnelma on sama myös muissa (Nato-maiden) pääkaupungeissa, Haltzel sanoo.
Vaikeasti puolustettavaa Baltiaa ei jätetä, vaikeampiakin sillanpääasemia on tutkijan mukaan nähty.
- Yhdysvaltain sitoutuminen Tallinnan, Riian ja Vilnan puolustamiseen on sama kuin aikanaan Länsi-Berliinin suhteen, Haltzel arvioi.