Naton ja EU:n välisissä suhteissa on viimevuosina tapahtunut suuri muutos EU:n ryhdyttyä hoitamaan tehtäviä, jotka aiemmin kuuluivat Natolle.
Osittain suhteiden muuttumiseen on vaikuttanut EU:n sisällä tapahtunut kehitys puolustus- ja turvallisuuspoliittisessa yhteistyössä. Toisaalta Naton kannalta on ollut kätevää jättää Eurooppaa koskevat asiat EU:n omille asialistoille. Näin Nato on päässyt hoitamaan toisentyyppisiä puolustuksellisia tehtäviä muilla alueilla.
Saksan liittokansleri Gerhard Schröder on viime päivinä tuonut julkisuudessa vahvasti esille näkökantaansa, jonka mukaan sotilasliitto Natoa pitäisi uudistaa EU:n vahvistettua kansainvälistä asemaansa.
Roolien uusjakoa ja kehitystä on väistämättä tapahtumassa. EU:n vahvistuminen on vaikuttanut myös Yhdysvaltojen näkemykseen siitä, minkälaiset järjestöt ovat hyödyllisiä, mihin tarkoituksiin kumppaneita tarvitaan ja minkälaiset järjestöt ovat hyödyllisiä.
"Yhdysvalloissa on varmasti pohdittu, onko tällaisilla järjestöillä nykyään mitään virkaa, vai pitäisikö koota vaihtuvia koalitioita tarpeen mukaan", ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija Hanna Ojanen toteaa. Mikäli Yhdysvallat ei katso Naton toiminnan täyttävän sen omia intressejä, ei se myöskään katso Naton toimintaa tarpeelliseksi.
Yhdysvaltojen intresseihin, joista terrorismin kitkeminen ei ole vähäisin, liittyen Euroopan maat ovat vaatineet vaikutusvallan tasaisempaa jakoa Naton sisällä.
Valtakamppailua on käyty jo 60-luvulta lähtien, jolloin Ranska erosi Naton sotilaallisesta komentorakennelmasta protestina johtoasemien epätasaiselle jaolle. Valtapeli on jo klassinen ongelma.
Joissakin Euroopan maissa närää herättää myös Naton ensioikeusasema tehtävänjaossa: Nato päättää, missä projekteissa se haluaa toimia, vasta tämän jälkeen toiminta siirtyy mahdollisesti EU-joukoille. Tässä suhteessa EU:ta ei voida pitää itsenäisenä toimijana niin kauan kuin Nato rajoittaa tai määrää EU:n mahdollisuuksia toimia.