Kun Suomessa tehtiin Nato-selvitys vuonna 2007, sen tekoa johtanut suurlähettiläs Antti Sierla totesi sarkastisesti, että kansalaisilla on oikeus tietää, mitä vastustavat. Nämä sanat ovat tulleet mieleen, kun seuraa vapun aatonaattona illansuussa julkaistusta Nato-asiantuntijaraportista käytävää keskustelua.
Raporttia voi suositella laajasti luettavaksi. Siinä on kruusailematonta tekstiä nyky-Venäjästä, Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteydestä ja Natosta. Se riisuu mörkömystiikkaa Suomessa sitkeästi elävästä Nato-kuvasta ilmestyskirjan petona ja pelkkänä Yhdysvaltain voiman jatkeena. Venäjä-teksti on ulkoministeri Timo Soinin (ps.) sanoin ”aika reipasta”, mutta reipasta on ollut Venäjän viimeaikainen toimintakin.
Raportin neljä tekijää olisi helppo leimata natottajiksi. Heistä kuitenkin kaksi, ex-suurlähettiläät René Nyberg Suomesta ja Mats Bergquist Ruotsista, asettuivat yhteiskirjoituksessaan vuonna 2014 vastustamaan maidensa Nato-jäsenyyksiä.
Paljon kiitosta saaneen raportin olisi luullut laukaisevan aidon debatin. Tähänastinen keskustelu on ollut kuitenkin pettymys. Jo etukäteen olisi poliitikon tarkkuudella voinut sanoa, mitä he sanovat raportista ja mitä johtopäätöksiä siitä tekevät.
Totuudentorvena toimi europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.). Hänestä on ”harmillista, että selvityksen jälkeenkin monet poliitikot kuittasivat selvityksen vain toteamalla, ettei mitään uusia johtopäätöksiä tarvita”.
On väitetty, ettei raportissa olisi juuri mitään uutta. Väitteet ovat potaskaa. Eihän takana ole se ajatus, että raportti haluttaisiin haudata hiljaisesti pöytälaatikkoon?
Suomalaispoliitikot eivät ole ikinä ruotineet Natoon liittymisen tai liittymättömyyden seurauksia yhtä suorasukaisesti kuin raportissa tehdään. Asiantuntijat saattoivat tehdä näin, koska he eivät tehneet työtään poliittisessa ohjauksessa eivätkä virkavastuulla. Heidän ei tarvinnut olla poliittisesti korrekteja.
Poliittisen korrektiuden vuoro koittaa, kun hallitus saa lähiaikoina valmiiksi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon sekä erillisen puolustuspoliittisen selonteon. Ensimmäisessä niistä arvioidaan mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia Suomelle.
Selontekojen sisällön voi arvata etukäteen yhtä hyvällä osumatarkkuudella kuin poliitikkojen kommentit Nato-raportista. Ainoa avoin kysymys liittyy siihen, näkyykö raportin kakistelematon tyyli yhtään selontekojen sisällöissä. Tuskinpa.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisia selontekoja on viime vuosina syystä arvosteltu siitä, että ne ovat vanhentuneita jo ilmestyessään. Ajan riento on vain kiihtynyt Venäjän arvaamattomuuden takia. Myös Yhdysvaltain presidentinvaalin tulos ja etenkin sen maailmanpoliittiset seuraukset ovat vielä hämärän peitossa.
Raportin pohdiskelu Suomen ja Ruotsin Nato-ratkaisujen kohtalonyhteydestä on saanut eniten seisovaa vettä liikkeelle.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Ruotsin kanssa on sovittu, etteivät maat yllätä toisiaan. Olisi kiinnostava tietää, miten, missä ja keiden kesken tästä on sovittu.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö taas sanoi Ylelle, ettei Suomen ja Ruotsin välillä ”ole sellaista automaattista kohtalonyhteyttä, että jos toinen päättää näin niin toinen välittömästi tekee samoin”.
Jos Ruotsi liittyy ja Suomi ei, Suomen asema olisi puolustusministeri Jussi Niinistöä (ps.) siteeraten ”vaikea”. Jos taas Suomi liittyisi, mutta Ruotsi ei, tilanne olisi Niinistön mukaan Suomelle ”hankala”, koska Suomesta tulisi Naton etuvartioasema. Vaikka ministeri Niinistö korosti blogissaan Suomen omaa päätösvaltaa, kyllä hän kohtalonyhteyden tunnusti.
Napanuora on käytännössä olemassa, mutta virallisesti sitä ei voi tunnustaa, koska silloin molemmat tinkisivät suvereenisuudestaan sitomalla oman ratkaisunsa siihen mitä naapuri tekee. Yhteyttä vain tiivistää se, että molemmat maat vannovat nyt keskinäisen puolustusyhteistyön nimiin.
Seuraako kohtalonyhteydestä, että Suomi luovuttaa päätösvaltaansa käytännössä Ruotsin demareille, jotka vastustavat Nato-jäsenyyttä? Suurista puolueista tiukin ei-kanta on Suomessakin demareilla.
Jatkokeskustelun arvoisia asioita on muitakin. Siksi hyvää raporttia ei pitäisi ö-mapittaa ja turvautua tuttuihin fraaseihin.
Kolumni