Naton puolustussuunnittelukomitea pääsi lopulta sopuun Turkin avustamista koskeneessa kiistassa maratonistunnon jälkeen. Belgian jarrutus perustui ainakin osin sisäpolitiikkaan, mutta päätöslauselmasta tuli kuitenkin täysin kelvollinen.
Naton vaivalloisesti yksimielisyyteen päässyt puolustussuunnittelukomitea esitti päätöslauselmassaan maanantain vastaisena yönä Brysselissä painotuksen, jonka pitäisi kelvata kaikille tahoille: Nato tukee edelleen yrityksiä löytää Irakin kriisiin rauhanomainen ratkaisu Yhdistyneissä kansakunnissa. Rauhanomainen ratkaisu korostui päälinjana myös Euroopan unionimaiden ulkoministerikokouksessa ennen illalla pidettyä huippukokousta.
Belgia jarrutti asian käsittelyä Naton puolustussuunnittelukomiteassa lähelle katkeamispistettä. Sen käytökseen vaikuttivat lähestyvät parlamenttivaalit. Sellaisessa tilanteessa ministerit ovat kaikissa demokraattisissa maissa jopa ylivarovaisia laskeskellessaan, miten äänestäjät arvioivat heidän tekemisiään. Belgia sai läpi vaatimuksensa, että Turkille annetaan apua vain puolustustarkoitukseen.
Sitä Turkki on pyytänytkin. Turkkia huolestuttaa, että Irakin johtaja Saddam Hussein suuntaa mahdollisessa aseellisessa kriisissä ohjuksiaan Israelin sijasta tai sen ohella myös pohjoiseen naapuriinsa eli Turkkiin. Persian lahden sodassa yli vuosikymmen sitten Irak tulitti Israelia.
Tiukasti sotavalmisteluista Yhdysvaltoja kritisoinut Saksa hyväksyi päätöslauselman ennen Belgiaa. Naton Pohjois-Atlantin neuvostossa Yhdysvaltoja arvostelleeseen kolmikkoon kuuluva Ranska ei ole puolustuskomitean jäsen, joten se helpotti sopuun pääsyä.
YK:n turvallisuusneuvosto on paljon vartijana Irakin kriisin jatkokäsittelyssä. Saddam Husseinille täytyy lähettää vitkastelematta niin selkeät viestit, että hän käsittää kulkeneensa loppuun monilla korteilla pelaamisen tien. Irakin diktaattorin on jo käsitettävä, että jos muu ei enää auta, on syytä kokeilla totuuden puhumista.
Omalta, perheensä ja Irakin kansan kannalta Saddam tekisi viisaasti, kun hän hyväksyisi tarjotun mahdollisuuden siirtyä maanpakoon vaikkapa Libyaan. Mitä todennäköisintä kuitenkin on, että hän pitää vallastaan kiinni kynsin hampain. Erittäin kiusallista Saddamin kannalta olisikin, että silminnäkijät saisivat ryhtyä ruotimaan diktaattorin hirmutekoja vielä hänen eläessään.
Samalla paljastuisivat myös hankkeet, joilla Irak on kehitellyt kemiallisia aseita ja ydinteknologiaa. Esimerkiksi taistelukaasuilla hänen tiedetään surmauttaneen tuhansia oman maansa kansalaisia Irania vastaan käynnistämänsä sodan aikana 80-luvulla.
Joitakin Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin vaikutteita ja toimintatapoja Irakin riisumisessa kielletyistä aseista voidaan kritisoida, mutta silti on kiistatonta, että Saddamin tapaiset johtajat aiheuttavat vakavan uhan maailman rauhalle. Turvallisuusneuvosto joutuu päättämään, onko Saddam osoittanut riittävää yhteistyöhalua ja mihin saakka hän voi venyttää vieteriä.
Jos sotilaallista voimaa on Irakin kriisissä käytettävä, USA:n johtama liittouma huolehtii siitä. Aseellisten toimien tarve ratkaistaan kuitenkin YK:ssa, kuten myös Naton puolustussuunnittelukomitea vahvisti.