Termi ”vallitsevat olot” ilmaantui politiikan sanastoon kahdeksan vuotta sitten. Paavo Lipposen (sd.) ykköshallitus linjasi, että ”Suomi edistää Pohjois-Euroopan vakaata kehitystä vallitsevissa oloissa parhaiten pysymällä sotilasliittojen ulkopuolella ja ylläpitämällä itsenäistä puolustusta”.
Muotoiluista nousi äläkkä. Nato-mörköhän se sieltä kurkisteli. Kun Lipposen kakkoshallituksen ohjelmaa tehtiin 1999, vallitseviin oloihin oli jo totuttu.
Uusi kohu nousi siitä, että Lipponen uitti mukaan käsitteen ”uskottava puolustuskyky”. Vielä 1995 puhuttiin ”itsenäisestä puolustuksesta”. Nato-mörkö sen kuin vain nosti päätään.
Suomessa ei ole enää vallitsevia oloja pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) hallituksen ohjelman mukaan. Tilalle on yksi uusvanha laatusana ja uusia sanavalintoja. Hallitus jatkaa ”hyvien” suhteiden kehittämistä Venäjään. 1995 ja 1999 korostettiin kahdenvälisiä suhteita Venäjään, pohjoismaihin ja Baltiaan, ilman adjektiiveja.
Tarve mainita ”hyvät” suhteet Venäjään kaipaa selvitystä. Yksi syy on varmaan, että baltit ovat kohta EU-perheessä. Muitakin syitä on. Vaikka suhteet Venäjään ovat ylätasolla hyvät, arkitasolla tökkii, väliin pahastikin. Eikä sitä koskaan tiedä, mitä Venäjän duuma- ja presidentinvaaleissa tapahtuu tänä ja ensi vuonna. Eihän vain mukana ole ripaus vanhan liturgian kaipuutakin?
Vallitsevat olot vallitsivat kaksi vaalikautta. Termistä teki lopun se, että hallituskoalitio muuttui, mutta vielä enemmän se, että puhuri Nato-jäsenyyttä vastaan on käynyt yhä kylmemmäksi. Ilmastomuutokseen on vaikuttanut myös hyökkäys Irakiin, vaikka Natolla on sodan kanssa vähän tekemistä.
Kahden kauden muotoilu oli takaportti sen varalta, että jos Suomi olisi tulkinnut vallitsevien olojen muuttuneen, se olisi voinut hakea nopeasti Naton jäsenyyttä. Toisaalta ilmaisu oli kätevä, sillä jos niin halutaan, olot vallitsevat aina, vaikka ne kuinka muuttuisivat.
Uuden hallituksen ohjelmaan politiikan sanageneraattori tuotti seuraavan lauseen: ”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja uskottavaan maanpuolustukseen, jonka oleellinen osa on yleinen asevelvollisuus.”
Muotoilun sanotaan syntyneen hallituspuolueiden yhteispelillä. Sekä Jäätteenmäki että Lipponen lukivat avainrivit huolella ennen hyväksyntää. Presidentinkanslia seurasi enemmän kuin katseella. Kansliapäällikkö Jaakko Kalela ja presidentin neuvonantaja Jarmo Viinanen olivat puhelinsoiton päässä.
Liittoutumattomuuden jatkumoa ei enää sidota vallitseviin oloihin eli liittoutumattomuus on nyt pysyväisempää laatua kuin kahdeksan viime vuotta. Vaikka olojen tulkittaisiin muuttuneen, siihen ei tarvitsisi välttämättä reagoida luopumalla liittoutumattomuudesta.
Onko ”uskottavalla puolustuskyvyllä” ja ”uskottavalla maanpuolustuksella” eroa? On. Uusi hallitus viestii, että etualalla on taas koko maan puolustusta tarkoittava aluepuolustus ja Suomen raskas. Siksi on mukaan otettu maininta myös itsestäänselvyydestä eli yleisestä asevelvollisuudesta.
Onko se Nato-mörkö häipynyt? Ei. Hallitus arvioi ”ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta laajemmin” 2004. Siellä se mörkö luuraa, mutta syvällä luurankokaapissa ja tuskin sieltä ihmisten ilmoille tulee, ainakaan neljään vuoteen.