Ylen Nato-tutkimus 26. lokakuuta ei osoittanut niin merkittäviä liikahduksia kuin siitä tiivistetyt otsikot kertoivat. Sen otos on pieni ja virhemarginaali suuri. Nato-jäsenyyden kannatus väheni neljä prosenttiyksikköä edellisvuodesta, ja jäsenyyden vastustus kolme prosenttiyksikköä.
Epäröivien osuus kasvoi seitsemän prosenttiyksikköä. Se oli ainoa tilastollisen virhemarginaalin selvästi ylittänyt muutos.
Pienellä otoksella kertynyt muutaman vuoden aikasarja ei kerro kovinkaan paljon.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuottama aikasarja kattaa parikymmentä vuotta ja sen otokset ovat huomattavasti Ylen tutkimusta suuremmat.
Siinäkin vuosittaiset muutokset ylittävät harvoin virhemarginaalin, mutta niiden yhteisvaikutus osoittaa lievän muutoksen suunnan.
MTS:n mielipidekyselyissä Suomen liittoutumista on kannattanut joskus vähän yli 30 prosenttia vastanneista, joskus vähän sen alle.
Liittoutumien ulkopuolella pysymisen kannatus oli korkeimmillaan 15 vuotta sitten, lähes 80 prosenttia, mutta muuten se on ollut 60 prosentin luokkaa.
Epätietoisten osuus on näiden tutkimusten mielenkiintoisin muuttuja. Ylen tutkimuksessa se on 24 prosenttia. MTS:n aikasarjassa se on selvästi tätä alemmalla tasolla, mutta vaihtelee rajusti viiden ja kymmenen prosentin välillä.
Epätietoisten osuus ei ehkä ole pelkkää nollasummapeliä. Kysely on voinut jäädä kokonaan vastaamatta niiltä, jotka eivät voisi vähempää välittää Natosta.
Uudessa kansainvälisessä tilanteessa yhä useampi on ehkä alkanut sittenkin miettiä sitä, mutta epäröi.
Tilannemuutoksen vaikutus heijastuu vahvasti Ylen tutkimuksen kuvitteellisen kysymyksen vastauksiin. Ruotsin päätös hakea Nato-jäsenyyttä nostaisi Suomen Nato-jäsenyyden kannatusta 7 prosenttiyksiköllä ja vähentäisi sen vastustusta 12 prosenttiyksiköllä.
Kyllä-vai-ei-painotteiset mielipidetutkimukset eivät ehkä enää mittaakaan vain sitä, miten lujia ihmiset ovat vanhassa uskossaan.
Myös ympäristömuutokset alkavat vaikuttaa.
Silloin vastaukset eivät kerro pelkästään mielipiteistä, joita ei tarvitse perutella, ja jotka voivat muuttua koska tahansa ilman näkyvää syytä. Ne alkavat heijastaa myös sitä, mihin uutisvirrassa näkyviin asioihin ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota ja miten he ajattelevat niiden vaikuttavan.
Ehkä yleisen mielipidemuodostuksen reuna-alueella on viriämässä hento historiantietoisuus.
Kun tilanteet muuttuvat, muuttuu myös politiikka. Näin toimi J. K. Paasikivi. Vuosikymmenien mittaan vaihtuneissa tilanteissa hän kannatti hyvin erilaisia turvallisuusvaihtoehtoja, ja joutui lopulta hakeutumaan kammoksumansa järjestelmän yhteistyökumppaniksi.
Turvallisuutta ei voi rakentaa uskontunnustuksen varaan. Sen rakennetekijät on haettava kansainvälisen politiikan tilannekuvasta.
Suomi ja Ruotsi ovat näihin asti hehkuttaneet puolueettomuutensa uljasta historiaa. Se on kuitenkin mennyttä aikaa, joka ei ainakaan ihan pian palaa.
Turvallisuuskeskustelu on ajoittain raapaissut sen verran pintaa syvemmältä, että vanhojen ikonien takana piilevä raadollisuus on paljastunut.
Unelma alkoi murentua, kun Suomen ja Ruotsin puolueettomuuskulissin tausta paljastui.
Samaan aikaan mullistunut turvallisuustilanne on nostalgiaan taipuvaisille yhtä järkyttävä geopoliittinen katastrofi kuin on neuvostojärjestelmän romahdus Vladimir Putinille.
Ruotsi kehitti puolueettomuudesta kansallisen uskontunnustuksen, vaikka sillä oli salainen, melkein Nato-takuita vastaava sopimus Yhdysvaltain kanssa.
Sellainen ei käy ihan hyvin yksiin kansainvälisen oikeuden puolueettomuudelle antaman määritelmän kanssa.
Neuvostoliiton kanssa solmittu yya-sopimus käytännössä mitätöi suomalaisten puuhakkaan vakuuttelun puolueettomuudestaan. Tästä taakasta he vapautuivat vasta Pariisin rauhansopimuksen yksipuolisella tulkinnalla runsas vuosi ennen Neuvostoliiton romahdusta.
Siihen asti Suomi kuului Neuvostoliiton sotilaalliseen perusrakenteeseen, vaikka kuinka yritti todistaa mustan valkoiseksi ja itsensä puolueettomaksi.
Suomen ja Ruotsin liittyminen puolustusliittoon ei murtaisi historiallista jatkumoa. Niillä oli jo kylmän sodan aikana kytkös sotilaallisiin liittokuntiin, vaikka eivät olleet niiden jäseniä. Ruotsi oli lännen liiton piirissä, Suomi idän.
Niiden liittyminen Natoon ei silti olisi ihan vähäinen muutos.
Ruotsi muuttaisi salasuhteensa julkiseksi. Suomi kuittaisi taakse jääneen kytköksensä itään sille paremmin luontuvalla sitoutumisella länteen.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.