Puolustusministeri Jussi Niinistö innostui Hangossa pidetyissä Nato-johtoisissa Baltops-harjoituksissa hehkuttamaan Nato-jäsenyyttä Suomelle jopa EU-jäsenyyttä tärkeämpänä. RKP:n puoluekokous vahvisti puoluekokouksessaan vision, jossa Suomi on sotilasliitto Naton jäsen vuonna 2025.
Nato-into nostaa taas Suomessa päätään. Mihin ministeri Niinistö on meitä hengenheimolaisineen viemässä? Palataanpa perusasioihin.
Pohjois-Atlantin liitto perustettiin aikoinaan Varsovan liiton vastapainoksi. Nato oli alun perin puolustusliitto, josta Neuvostoliiton hajottua kehittyi kriisinhallintatoimija. Jossain vaiheessa välit Venäjäänkin olivat niin hyvät, että jopa jäsenyyttä Natossa väläyteltiin.
Ikävä kyllä Venäjän toiminta Ukrainassa ja vuonna 2014 tapahtunut Krimin valtaus johti siihen, että strateginen kumppanuus päättyi ja suhteissa alkoi jääkausi. Natosta tuli jälleen puolustusliitto.
Mitä tämä tarkoittaa? Kysymykseen vastasi Naton varapääsihteeri Alexander Vershbow Puolassa kesäkuussa ottaessaan osaa Naton tulevaisuutta pohtivaan keskusteluun. Hänen mukaansa Naton on ennen kaikkea osoitettava omille jäsenilleen, että se kykenee täyttämään omat lupauksensa ja velvoitteensa.
Liittolaisten puheista käy selville, että Naton pääuhkat ovat Venäjä ja Kiina sekä eteläisen suunnan sortuvat yhteiskunnat, joita löytyy Pohjois-Afrikasta sekä Lähi-Idästä.
Erityisenä huolena on hybridisota, jossa Venäjä yllätti niin Naton kuin EU:nkin niin sanotusti housut nilkoissa. Naton on tarkoitus esitellä Varsovan kokouksessa oma strategiansa liittyen hybridisodankäyntiin, mutta jo edellisessä Naton kokouksessa Walesissa on tehty tulkinta, että jatkossa hybridisodankäyntiin oleellisesti liittyvät kyberhyökkäykset on tulkittavissa samanlaiseksi sotilaalliseksi hyökkäykseksi kuin vaikkapa aseelliset hyökkäykset sen jotakuta jäsenmaata kohtaan.
Mitä tämä tarkoittaa Suomelle?
Natossa puolustuksella tarkoitetaan tänä päivänäkin nimenomaan Nato-jäsenmaiden muodostaman liittouman ulkorajojen puolustusta. Tästä syystä muun muassa Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän epävakaiden maiden kysymys on Natolle vaikea, ja se hakee siinä vielä rooliaan, vaikka toisaalta vakaat maat liittouman ulkorajojen toisella puolen ovat Natolle etu. Niinpä Naton ja Suomen välisen yhteistyön suurin arvo ei ole suinkaan Suomen uskottava oman alueen puolustus, vaan Naton ulkoisten uhkien vähentäminen.
Toisaalta Natolla on ongelmia myös ulkorajojensa sisäpuolella. Turkin ja Kyproksen välit vaikeuttavat EU–Nato-yhteistyötä. Jäsenmaiden sisäinen turvallisuus on jäsenmaiden oma asia, eikä Natolla ole siinä toimivaltaa. Tässä paljastuukin nykytilanteessa Naton akilleen kantapää: Euroopassa sisäisen turvallisuuden haasteita, terrorismia ja ääriliikkeiden nousua pidetään sotilaallista hyökkäystä suurempana uhkana, mutta jos liittouma alkaa hajota sisältä päin, Nato onkin yhtäkkiä kädetön.
Natolla on huonosti työkaluja terrorismin ehkäisyyn tai torjuntaan, se nähdään poliisien työnä. Myös Suomessa päävastuu terrorismin torjunnassa on poliisilla – ja siitä huolimatta poliisien resursseja vähennetään kovaa tahtia. Puolustusliittoa tuntuu huolettavan, kuinka se saa jäsenmaansa kasvattamaan puolustusbudjettiaan vastaamaan sopimuksessa määriteltyä 2 prosenttia niiden bruttokansantuotteesta – poliisien resursseista viis.
Tätä taustaa vasten ei ole mikään ihme, että Pariisin terroristi-iskujen jälkeen Ranskan hallitus vetosi mieluummin EU:n Lissabonin sopimuksen solidaarisuusartiklaan 42.7 kuin Naton perustussopimuksen kollektiivisen puolustuksen 5. artiklaan. Toinen syy artiklan käyttöön on Naton suurten jäsenmaiden välinen sisäinen valtataistelu: Euroopan suuret asevaltiot eivät ole ylen innokkaita luovuttamaan Yhdysvalloille ohjaajanpuikkoja.
Suomen ”Nato-yhteensopivuus” ei ole argumentti liittymisen puolesta eikä sellainen ole pelottelu Venäjän uhallakaan, vaikka en pidäkään Venäjän joukkojen määrän kasvusta itärajallamme.
Hallituksen Nato-selvityksestä ei löydy mitään uusia perusteita, joiden vuoksi Suomen tulisi hakea sotilasliiton jäsenyyttä. Raportista ei nouse esille sellaista välitöntä uhkaa, jonka vuoksi kannattaisi maksaa arvioidut 40 miljoonaa vuodessa uudelle kosijalle, joka on vieläkin jäykempi ja tiukan paikan tullen saamattomampi kuin EU.
Itämeren ja Pohjois-Euroopan vakauden ja liennytyksen kannalta on toivottavampaa, että Suomi ja Ruotsi pysyvät sotilaallisesti liittoutumattomina. Keskitytään vahvuuksiimme: kriisinhallintaan, rauhanturvaamiseen sekä sisäisen turvallisuuden ja eheyden vahvistamiseen.
Suomen jäsenyys ei ole myöskään hakemalla selvä: ensinnäkin jäsenmaiden vastustus voi kaataa nämä haaveet ja toisekseen tärkeintä on kansan selkeä tahto. Juuri siksi mielipiteitä ollaan nyt muokkaamassa mahdollista kansanäänestystä varten.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.