Nato otti maanantaina hoitaakseen YK:n valtuuttaman Isaf-rauhanturvaoperaation Afganistanissa. Enteet eivät ole kuitenkaan hyvät. Keskiviikko oli verisin päivä maassa yli vuoteen, kun noin 60 ihmistä oli saanut surmansa tulitaisteluissa ja pommi-iskuissa ympäri maata. Paikallisten sotaherrojen valta läänityksillään on jälleen vahvistunut heikon keskushallituksen kustannuksella, eivätkä talebanien rippeet ole riisuneet aseitaan.
Nato-johtoinen monikansallinen
5 000 miehen rauhanturvajoukko vaikuttaa kuitenkin vain Kabulissa ja sen ympäristössä, kun taas kaikkialla muualla maan vakauttaminen on amerikkalaisten yli puolta isomman joukon vastuulla. Amerikkalaiset ovat tähän asti keskittyneet lähinnä talebanien ja Osama bin Ladenin metsästämiseen.
Nyttemmin Yhdysvallat olisi varmasti tyytyväinen, jos sen eurooppalaiset liittolaiset ottaisivat mahdollisimman suuren vastuun koko maasta. Ei ole kuitenkaan kovin todennäköistä, että Natolle asetettaisiin ainakaan maanlaajuisia tavoitteita.
Afganistanissa on nähty muutaman kerran ennenkin, että muualta tulleet joukot ryhtyvät pakkaamaan reppujaan. Toisekseen kyseessä on Naton ensimmäinen tehtävä Euroopan ulkopuolella, eivätkä sen nykyinen toimintamalli ja motivaatio kata toistaiseksi laajempia missioita. Ei vaikka Kabulin hallitus ja YK pyytävät sitä laajentamaan reviiriään.
On kuitenkin kysyttävä, miten maakunnissa jatkuva väkivalta rassaa pääkaupunkia vartioivan sotilasliiton uskottavuutta ja kunniaa. Asiaan tullaan palaamaan.
Nato suuntautunee joka tapauksessa ottamaan lisää tehtäviä Euroopan ulkopuolisilla kriisialueilla. Vanhan mantereen sisäiset uhat eivät sitä välttämättä motivoi tarpeeksi pitemmällä aikavälillä. Periaatteessa sille olisi nähtävissä kysyntää jo Irakissa.
Siitä ei kuitenkaan keskustella Naton sisällä ainakaan virallisella tasolla. Irakin kriisinhallintajoukon muodostaa ns. halukkaiden koalitio eli mukana ovat ne amerikkalaisten liittolaiset, jotka ovat sinne itse ilmoittautuneet. Yhdysvallat on jo jaellut niille vastuualueita.
YK:n turvallisuusneuvoston uusi päätöslauselmakaan ei tule vaikuttamaan mitään ulkopuolisten sotilaalliseen läsnäoloon Irakissa. Yhdysvallat ei yritä saada YK:lta mandaattia maan aseelliselle vakauttamiselle, vaan turvaneuvosto miettii lähinnä Irakin avustustoimintaa.
Yhdysvaltain lähtökohta on ollut koko ajan, että se haluaa pitää maan kehityksen suuntaamisen omissa käsissään. He ovat panostaneet Irakiin, he ovat tehneet ratkaisevan työn ja he haluavat säilyttää päätösvallan tulevaisuudessakin itsellään. Siihen ei tarvita YK:n turva- eikä edes Naton neuvostoa.
Erityisesti Ranska ja Saksa eivät myöskään hyväksyisi Naton muodollista roolia, ainakaan ennen kuin YK saisi Irakissa nykyistä selvästi painavamman aseman ja valtuuttaisi puolestaan sotilasoperaation.
Toinen kysymys kuuluu, kauanko Yhdysvallat voi jatkaa tällä linjalla. Jo kuutisenkymmentä miestä on kaatunut varsinaisten sotatoimien loputtua ja sotilasmenot lienevät vähintään neljä miljardia dollaria kuukaudessa.
Millaisiin lukuihin päästään, jos Yhdysvallat pitää pääosan saaliistaan ja kustannuksista itsellään vaikkapa vain ensi vuoden loppuun asti, niin kuin näyttää? Valkoisen talon voi olla pakko taipua levittämään rekrytointikampanjaansa.