Utajärvellä syntynyt, Suomussalmella, Raahessa ja Puolangalla lapsena ja nuorena asunut Isa Asp tiesi jo 13-vuotiaana haluavansa kirjailijaksi.
Vuonna 1866 Isa kirjoitti ystävättärelleen kirkkoherrantytär Fannylle Hohenthalille: "Melkein kaikki täällä Kiannalla ihailevat minua. Niin, ajatukseni kiitävät korkeammalle, se on totta. Ja siksi olen tullut siihen päätökseen, etten elä kauan, koska kuvailen aina mielessäni tulevaisuuttani ihanana ja itseäni suurena ja ihailtuna kirjailijattarena."
Neiti Heickelin koulussa Raahessa Isa ryhtyi tekemään Fannyn kanssa ruotsinkielisiä runomuotoisia lehtiä Fogeln (Lintu), Alkaja ja Laulaja.
Heickelin kaksivuotisen tyttökoulun jälkeen Isa jatkoi lehtien tekemistä Ämmän ruukilla. Lehtien niminä olivat Gåfvan. Lahja. Julbockens berättelser ja Wiola.
Näihin Isan 13-vuotiaana kirjoittamiin satuihin ja lastenrunoihin pääsee tutustumaan Yli-Iin kirkkoherran Toivo Hyyryläisen tänä syksynä julkaisemassa satukoosteessa Lastenkutsut.
Köyhät ja kurjat
Satu Parhain joululahja (1866) kertoo H.C. Andersenin Pienen tulitikkutytön tapaan köyhästä ja kurjasta kerjäläistytöstä.
Isa Aspin satu on Andersenin kertomusta valoisampi. Isan sadussa epätoivoiselle Hilmalle löytyy auttaja, Ebba, pikkutyttöjen parhaimmistoa.
Sadun suomentanut Toivo Hyyryläinen on havainnut, että Isan kertomuksista paistaa mustavalkoinen hyvä-paha -vastakkainasettelu.
Satuun sisältyy myös runo - niin kuin usein Isalla. Nyyhkivä Hilma-tyttönen laulaa tätä laulua kadulla:
"Pian taasen on taivaan joulu/ ja joulu myös maallinen,/ rikkaat kaikki ne lahjojansa/ nyt laskevat iloiten,/ sukupiiri ja ystäväjoukko/ on kohde lahjojen,/ mitä koskaan antaa voisi/ pieni kerjäläistyttönen.
Kuka minua auttaa tahtoo/ tällä maisella matkalla,/ minä näännyn nälkään ja viluun,/ kuolen kovalla pakkasella,/ kohta varmaan äitini hyvä/ minun jälkiä noudattaa,/ kun puutteeseen kuollen hänkin/ täältä iäksi nukkua saa."
Isa Asp kuoli vain 19-vuotiaana. Varhaisen kuoleman jälkeen häntä tituleerattiin Sylviaksi, laululinnuksi.
Omia lastenlehtiä tekemällä teroitti kynäänsä myös suomenkielisen satukirjallisuuden uranuurtaja ja kehittäjä Anni Swan (1875-1958).
Annin isä perusti sanomalehden Lappeenrannan Uutiset, johon tyttäret Anni ja Toini suomensivat uutisia ja jatkokertomuksia.
Tykkäsi abstraheerata
14-vuotias Anni innostui tekemään oman lehden nukeilleen. Annin kuvittama lehti Lasten ystävä ilmestyi kaksi kertaa kuukaudessa tammikuusta 1889 heinäkuuhun 1890.
Viimeisenä kouluvuotenaan Mikkelissä Anni toimitti lehteä nimeltä Koulu Tyttö.
"Lehtiharjoittelu kehitti tulevaa kirjailijaa merkittävästi", toteaa kirjallisuustutkija Sirpa Kivilaakso elämäkerrassa Satukuningatar Anni Swan. Elämä ja teokset (Atena 2009).
Myöhemmin Anni Swan palveli vuoden kotiopettajattarena rovasti J. Pöyhösen luona Haapavedellä. Siellä neitokainen tunsi itsensä välillä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi ja tykkäsi "abstraheerata" ihmisistä.
"Aika on kuin koski, joka vyöryen syöksee jalkojeni juuressa. Minä seison rannalla, levollisena ja koskemattomana katselen pyörteitä, mutta en uskalla antautua niitten vietäväksi."
Myytin murtaja
Satukirjailijana Anni Swanin mursi kansansadun roolimalleja. Klassiset sadut opettivat - niin pojille kuin tytöillekin - kuinka nainen oli riippuvainen miehestä ja perinteisestä avioliitosta. Ainakaan tässä asiassa Anni Swan ei heittäytynyt virran vietäväksi vaan pyristeli vastavirtaan.
"Anni Swan toi satuihin uusia modernin aikakauden ristiriitaisia naishahmoja", Kivilaakso osoittaa väitöskirjassaan Lumometsän syli - Anni Swanin satusymbolismi (Atena 2008).
Ei ole yhdentekevää, mitä sadut viestivät.
Yhdysvaltalainen kirjailija ja folkloristi Kay Stone huomauttaa, kuinka miljoonat naiset ovat ainakin osittain muodostaneet lempisatujensa pohjalta käsityksiään siitä, mitä he voivat elämässään saavuttaa ja mitä eivät.
Sadut ovat toimineet unelmien, toiveiden ja fantasian lähteenä tyttöpolvesta toiseen.