Lappeenranta 12. kesäkuuta 1918. J.H. Muikku kirjoitti päiväkirjansa:
"Jospa maailmassa löytyisi ihminen, jolla olisi rohkeutta paljastaa kaikki se, mitä nykyisin pidetään salassa. Tulos paljastuksista olisi hirveän masentava "sivistyneelle" osalle Suomen kansaa."
Lausahdus kuvaa pelkistetysti sen hädän, joka vallitsi monessa punavankileirissä kesällä 1918. Eikä tilanne Lappeenrannan leirillä edes ollut pahimpia. Kaikilla vangeilla leiristä riippumatta oli kuitenkin yksi ja sama toive omaisille lähetetyissä viesteissä.
"Toivottiin ruokaa, mitä tahansa", toteavat Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius juuri ilmestyneessä kirjassaan Punavankileirit 1918 (Tammi).
Pääasiassa nälkä ja taudit tappoivat lopulta 12 000.14 000 punavankia kesän ja alkusyksyn aikana 1918. Kuolleista noin 950 oli lapsia ja nuoria. Menehtyneistä pienin oli vajaan vuoden ikäinen turkulaispoika, jonka kuolinpaikaksi on merkitty "tuntematon leiri".
Nälkä hiipi leireille
Valkoiset voittajat eivät olleet varautuneet sellaiseen vankimäärään, jonka he saivat haltuunsa keväällä 1918. Yksistään Lahden seudulla saksalaiset saivat vangiksi 30 000 itärajaa koti paennutta ihmistä. On arvioitu, että lopulta eri leireille suljettiin jopa 80 000 ihmistä.
Alun perin vankileirejä oli kymmeniä eri puolilla maata, mutta vähitellen vankeja alettiin keskittää suurempiin yksiköihin. Lopulta leirejä oli 13 paikkakunnalla. Vankileirit syntyivät, koska kaikki vangit haluttiin tutkia ja tuomita.
Odotusajat leireillä venyivät, ja pian alkoi olla puutetta ruuasta. Tammisaaren leirillä 17-vuotias Kalle Lindroos kirjoitti omaisilleen 1. syyskuuta epätoivoisen kortin, jossa hän kertoi olleensa kovin kipeä:
"Ja pyytäisin Lähettämään Sapuskaa niin Woisin vielä parantua ja vahvistua kun saisin sieltä vähäsen sapuskaa niin Lähettäkää pian Sieltä piimää ja vähääsen puolukoita ja muuta Sapuskaa jos vaan voisitte Niin pian kun vaan on Mahdollista niin koittakaa nyt sit vaan Lähettää apu..."
Kortissa oli postileima 5. syyskuuta, jolloin Kalle oli jo kuollut.
Katastrofi julki Ruotsin lehdissä
Koko vankileirijärjestelmä lähti toimimaan ilman etukäteissuunnittelua, ja siksi vankien ruokahuoltokin järjestettiin aluksi tilapäisratkaisujen avulla. Niinpä leireihin tuli esimerkiksi pilaantunutta, ihmisravinnoksi kelpaamatonta ruokaa, joka sairastutti vangit. Täysin poissuljettua ei myöskään ole, ettei vangeille tarkoitettuja ruokalähetyksiä tahallisesti jopa sabotoitu.
Viaporin (Suomenlinnan) vankileirin keskustoimistosta lähetettiin 17. kesäkuuta kirje ilmeisesti Sotavankilaitoksen intendentuurille, jolle ruokahuolto kuului. Kirjeessä todetaan, että pari päivää aiemmin leirille oli tullut Karjamyyntiosuuskunnalta lisälähetys. Lihamäärästä oli 800 kiloa pilaantunut, ja siitä 160 kiloa niin pahoin, että se ei kelvannut ihmisravinnoksi.
"Liha oli rikollisen huolimattomasti heitettynä laivan kannelle paljaaltaan ja irtonaisina paloina."
Varsin tuhoisaksi osoittautui toukokuussa annettu pakettikielto, joka koski omaisten ruokalähetyksiä vangeille. Helsingin yliopiston fysiologian professori ja vankileirien tarkastaja Robert Tigerstedt laatikin elokuussa salaiseksi tarkoitetun raportin, jossa hän totesi kuolleisuuden olevan Tammisaaren leirillä "ennenkuulumatonta". Lisäksi hän totesi, että "vastaavaa on tuskin tapahtunut tsaarinvallan vankiloissa". Tämän raportin Väinö Tanner vei mukanaan Ruotsiin. Tannerin haastattelu julkaistiin sekä Social-Demokratenissa että liberaalisen puolueen Dagens Nyheterissä.
Nälän poisto Pihkalan opein
Suomessa leirien arvostelu julkisuudessa oli kielletty ylipäällikkö Mannerheimin käskystä, ja siksi valkoisessa lehdistössä julkaistiin vain kuvia leirien hyvin järjestetyistä oloista ja iloisista vangeista.
Toukokuussa 1918 Sotavankilaitos suunnitteli erityisen kasvatusasiain osaston, jonka tarkoituksena oli ohjata punavangit takaisin oikealle tielle. Leireissä vangeille opetettiin kädentaitoja sekä tarjottiin hengellistä julistusta ja yleissivistäviä esitelmiä muun muassa pakanalähetyksestä, joukkojen sielun elämästä sekä aiheesta "Sokrates ja sosialistit".
Makaabereinta olivat kuitenkin vankien voimistelutuokiot, joissa nälkiintyneiden vankien haluttiin urheilevan maisteri Tahko Pihkalan ohjeiden mukaan. Kaikilla leireillä tämä toiminta ei kuitenkaan onnistunut vankien romahtaneen terveyden takia.
Pihkala itse oli perustellut urheilua heikkokuntoisten vankien "nälän poistajana".
Tuulikki Pekkalainen on valtiotieteen maisteri, tietokirjailija ja toimittaja.
Seppo Rustanius on tehnyt monia dokumenttielokuvia vuoden 1918 tapahtumista. Myös ensi tammikuussa ensi-iltaan tulevassa dokumenttielokuvassaan Uhrit Rustanius tutkii ihmiskohtaloita vuoden 1918 kaaosmaisissa oloissa.