Oulu Yleensä Veikko Hurskainen istuu veturissa yksin. Hän tarkkailee vuorotellen rataa, veturin monia mittareita ja kuljettajan aikataulukirjaa. Hän on ollut veturinkuljettajana miltei kolmekymmentä vuotta.
Tuona aikana hän on ehtinyt nähdä veturista monenlaisia täpäriä tilanteita ja useamman onnettomuudenkin. Hän ei ole kuitenkaan joutunut osalliseksi kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin.
Aika moni Suomen noin 2000 veturikuljettajasta joutuu.
Suomessa sattuu vuosittain noin 50 tasoristeysonnettomuutta. Tornion tasoristeysonnettomuudessa tavarajunan ja henkilöauton törmäyksessä viime perjantaina kuoli kuljettajan lisäksi kolme lasta. Viime vuonna junaonnettomuuksissa kuoli yhteensä kuusi ihmistä, edellisvuonna neljä.
"Erilaisia läheltä piti -tilanteita näkee veturista jatkuvasti", tiistaina Oulusta Kontiomäelle lähtenyttä junaa kuljettanut Hurskainen kertoo.
Hän näkee veturista miltei päivittäin viime hetken radanylityksiä ja välinpitämätöntä liikennekäyttäytymistä. Osa autoilijoista jopa kiertää alas laskeutuneen puomin ehtiäkseen radan yli juuri viime hetkellä ennen junan saapumista.
Veturinkuljettaja on onnettomuuden edessä käytännössä voimaton. Kesäkelillä tavallisen matkustajajunan jarrutusmatka on 700 metriä, talvella keleistä riippuen vielä vähän enemmän. Kuljettaja ei saa junaa pysähtymään tarpeeksi ajoissa, oli radalla edessä mitä tahansa.
"Automaattisesti tällaisessa hätätilanteessa kuljettaja vetää pillin pohjaan ja hätäjarrun päälle. Se tulee selkäytimestä", itsekin veturinkuljettajana vastaavaan tilanteeseen joutunut VR Osakeyhtiön vetopalveluasiantuntija Erkki Juuth kertoo.
Tasoristeys on yllätys
Suomessa on lähes 5 000 tasoristeystä. Pelkästään Oulun ja Kontiomäen välisellä rataosuudella on yhteensä noin 90 tasoristeystä. Veturinkuljettajia ei varoiteta tasoristeyksistä ei ennakkoon liikennemerkillä eikä niitä merkitä kuljettajien aikataulukirjaan.
"Kuljettaja voi päätellä lähestyvän tasoristeyksen maaston perusteella. Usein kuljettajat oppivat muistamaan eri rataosuuksien tasoristeykset ulkoa", Veikko Hurskainen kertoo.
Junan veturista katsottuna tasoristeykset tulevatkin radalla eteen yllättäen. Näkyvyys veturista on huono etenkin talvella ja pimeän aikana. Tupruavan lumen vuoksi kuljettaja ei välttämättä näe edes ensimmäiseen junan vaunuun saakka.
"Erityisen huono näkyvyys on veturista vasemmalle, sillä korkea veturi peittää näkyvyyden hetkeksi tyystin. Katvealuetta kestää suunnilleen neljän sekunnin ajan", Hurskainen havainnollistaa.
Riskejä otetaan jatkuvasti
Monien kuljettajien mukaan läheltä piti -tilanteet ovat viime vuosina vielä entisestään lisääntyneet. Uusi tekniikka on osaltaan jonkin verran pahentanut tilannetta. Nykyiset sähköjunat ovat hiljaisia, ja junien nopeudet ovat kasvaneet.
Samaan aikaan junien hiljentymisen kanssa autojen äänieristys on parantunut. Esimerkiksi junan pillin soittamisella ei ole enää sitä tehoa mikä sillä aikoinaan on ollut. Ääni ei yksinkertaisesti kuulu nykyautoihin sisälle. Ainoaksi merkiksi junasta jää usein junan valot.
"Valojen perusteella on kuitenkin vaikea arvioida junan nopeutta ja etäisyyttä", Erkki Juuth korostaa.
Veturinkuljettajat toivovat tietysti tasoristeysten määrän vähentämistä. Vielä tätäkin enemmän toivotaan muun liikenteen kunnioitusta raskaita junia kohtaan.
"Usein se tutuin risteys on kaikkein vaarallisin", Hurskainen muistuttaa autoilijoita.