Kalevassa oli (21.5.) sisällökäs juttu Saksan ammatillisesta koulutuksesta. Heidän malliaan mainostetaan vientituotteena, joka saattaisi joidenkin mielestä sopia Suomeenkin.
Tutustuin aikanaan eri puolille Saksaa suuntautuvilla työ- ja opintomatkoilla erityisesti ammatilliseen koulutukseen. Osaa kokemuksistani sovellettiin Oulun alueen aikuisopinnoissa ja kymppiluokilla.
Lehtijuttu vastaa kokemuksiani. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että Liittovaltio luo koulutuksen puitelait, joita maan 16 osavaltiota voivat varsin vapaasti soveltaa.
Saksan oppisopimuksen duaalimalli perustuu ammattioppilaitoksen ja sopimuksen tehneen yrityksen yhteistyöhön. Aluksi teoriaopintoja on kaksi päivää viikossa ja loput työopintoja yrityksessä. Teoriaopinnot supistuvat opintojen viimeisenä vuonna.
Koulutussopimuksen tehneessä yrityksessä työssä opiskelu perustuu mestari-kisälli -perinteeseen. Tässä lyhyehkön pedagogisen koulutuksen saanut työnohjaaja opastaa oman työnsä ohella oppijaa perustyön alkeisiin. Yritys maksaa oppisopimuksen tehneelle ensimmäisenä vuotena kolmanneksen alan keskipalkkatasosta. Palkka nousee vuosittain.
Erityisesti malli toimii maan pien- ja keskisuurissa perinteikkäissä käsityöammateissa. Saksassa keskisuuriin lasketaan alle 500 työntekijän yritykset.
Yleensä oppisopimusopiskelija aloittaa opintonsa 16–18-vuotiaana, joka on saanut peruskoulutuksen Realsculessa tai meidän kymppiluokkaan osittain rinnastettavassa Hauptsculessa.
Keskeisinä etuina oppisopimuksen tehneelle on tutustua työelämään nuorena, saada siitä pientä korvausta ja parhaassa tapauksessa saada yrityksestä työpaikka. Yrityksen etuna on opastaa nuori niihin töihin, joita kulloinkin on tarjolla. Luonnollisesti yrityksessä valmistunut työntekijä on lojaalimpi yritykselle kuin muualta palkattu.
Yhteiskunnan etu näkyy siinä, että Saksan seitsemän prosentin nuorisotyöttömyys on EU-maiden alhaisimpia. Lukuun vaikuttaa myös aikaisempien vuosien matalapalkka-alojen sopimukset. Ravintoketjun eri aloilla palkat eivät välttämättä turvaa kohtuullista toimeentuloa.
Useat esitetyn mallin eduista toimisivat meilläkin, mutta mitalilla on myös toinen puoli. Oppisopimuksella valmistuneen ammattitaito on kapea. Hän selviytyy töistään opintonsa saaneessa yrityksessä, mutta työvalmius ei aina riitä alan toisessa yrityksessä. Alan teoriakoulutuksen puutteista johtuen työvalmiuksien siirtovaikutus on vähäinen.
Koska taito ei riitä vaativimpiin ja parempipalkkaisiin töihin, niin työmarkkinat jakaantuvat entistä selvemmin hyviin toimeentuleviin ja heikosti pärjääviin. Jälkimmäiset joutuvat tekemään kahta työtä pitääkseen ansiotason siedettävänä.
Suomessa hallitus on supistanut ammatillisen koulutuksen määrärahoja. Yhtenä tarkoituksena on siirtää opintoja työpaikoille. Kyetäänkö työpaikkaopintoja järjestämään laadullisesti riittävän kattavasti?
Pienenä maana meidän työntekijöiden ja koko henkilöstön työvalmiudet tulee perustua Saksan oppisopimusmallia enemmän työn laaja-alaiseen ja syvälliseen osaamiseen. Muutoin emme pärjää maailmanlaajuisessa työnjaossa.
Taisto Tammela
Haukipudas/Oulu