Oikeusministeriön työryhmä tekee perusteltuja arvioita perustuslain tarkistamistarpeista. Ehdotuksia on helppo tehdä, mutta ongelmat alkavat, kun pitäisi löytyä poliittista tahtoa kaventaa presidentin valtaa.
Matti Vanhasen hallitus asettaa lähiviikkoina parlamentaarisen elimen pohtimaan vuoden 2000 perustuslain uudistustarpeita. Oikeusministeri Tuija Brax esitteli torstaina johtamansa työryhmän ajatuksia perustuslain toimivuudesta ja tarkistusmahdollisuuksista. Yli 200-sivuinen muistio, josta tosin puolet koostuu liitteistä, pohjustaa pian alkavaa uudistusyritystä, jota seurataan silmä kovana eri puolilla.
Uusi perustuslaki on ollut voimassa vasta kahdeksan ja puoli vuotta, joten työryhmä ei löytänyt suuria uudistustarpeita, vaikka sen johtopäätöksissä on 29 eri kohtaa. Työryhmä iski odotetusti silmänsä ylimpien valtioelinten välisiin jännitteisiin, jotka ovat hiertäneet enemmän tai vähemmän koko nykyisen lain olemassaoloajan.
Muistion poliittisesti tulenarin kohta liittyy presidentin valtaoikeuksiin. Työryhmä ei tee selkeitä esityksiä, vaan esittelee eri vaihtoehtoja, joista useilla on yksi yhteinen nimittäjä: presidentin vallan vähennys. Yksi vaihtoehto on, ettei presidentin valtaan kajota lainkaan. Toisessa ääripäässä presidentistä tulisi edustuksellinen valtioelin - tai "representatiivinen figuuri"presidentti J.K. Paasikiven sanoin.
Hallitusohjelmassa puhutaan vain perustuslain mahdollisesta uudistuksesta, mutta jo pitkään on nähty, että porvarihallituksen tavoitteena on jatkaa perustuslain parlamentarisointia, joka jäi kesken vuoden 2000 uudistuksessa. Jos tuota, jo 1970-luvulla päämääräksi otettua pitkää uudistuslinjaa jatketaan, se merkitsee väistämättä kajoamista presidentin valtaoikeuksiin jälleen kerran, kuten tehtiin useissa vanhan perustuslain osittaisuudistuksissa 1980- ja 1990-luvuilla.
Mahdollisuuksien ikkuna on juuri nyt auki, sillä uudistus ei koske Tarja Halosta eikä ketään tiedossa olevaa henkilöä. Uudistukset pitäisi ajaa läpi hyvissä ajoin ennen vuoden 2012 vaaleja, etteivät vaalit sotke suunnitelmia. Muutostarpeita työryhmä perustelee aivan oikein Euroopan unionipolitiikan merkityksen kasvulla.
Työryhmä valottaa mahdollisuuksia riisua presidentin ulko- ja sisäpoliittista valtaa. Ulkopolitiikassa kaksoisjohtajuusongelma poistuisi helposti muuttamalla perustuslain sanamuotoa niin, että hallitus johtaisi ulkopolitiikkaa presidentin kanssa. Nykylaissahan todetaan, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa hallituksen kanssa. Pisimmälle menee ehdotus, että presidentiltä otetaan kokonaan pois ulkopoliittinen päätösvalta.
Työryhmä esittää presidentin nimitysvallan kavennusta ja ääripäässä lainsäädäntövallan täydellistä poistoa. Eduskunnan perustuslakivaliokuntakin päätyi juuri sille kannalle, että presidentiltä pitäisi ottaa pois Suomen Pankin koko johdon nimitysoikeus, pääjohtajaa myöten.
Suomesta ei puutu näkijöitä eikä näkemyksiä siitä, miten perustuslaki pitäisi uudistaa. Sen sijaan puuttuu tekijöitä, sillä uudistus tarvitsee taakseen laajan poliittisen tuen eduskunnassa. Sitä ei löydy luontevasti, kun mielipiteet eräissä puolueissakin menevät ristiin, joten uudistuksen kunnianhimotasosta on pakko tinkiä.
Käytännössä tuskin kannattaa virittyä odottamaan mitään kovin radikaaleja uudistuksia, vaan muutamia uusia pieniä askeleita. Radikaali uudistus kun edellyttäisi johdonmukaisuuden nimissä sitä, että pitäisi luopua presidentin valinnasta suorassa kansanvaalissa. Siitä se vasta meteli syntyisi, kun suomalaiset saivat vasta 1994 oikeuden kansanvaaliin, ja presidentinvaalit ovat ainoat vaalit, jotka saavat kansan liikkeelle.