Espoossa maanantaina pidetty korkean tason seminaari osoitti, että Suomen ja Ruotsin johto näkee kirkkaasti yhteiskunnan suuret ongelmat. Mutta haluavatko hallitukset tehdä aidosti jotain niiden ratkaisemiseksi, siihen ei saatu selvyyttä.
Hanasaaren suomalais-ruotsalaisen seminaarin puitteet olivat komeat: paikalla olivat Suomen ja Ruotsin pääministerit, korkeaa virkamies- ja järjestöjohtoa molemmista maista sekä suurten yritysten nimekkäitä johtajia Suomesta. Matti Vanhasen ja Göran Perssonin koolle kutsuman seminaarin teemakin oli polttava: miten ahtaalle joutunut pohjoismainen hyvinvointimalli selviää globalisaation haasteista.
Ruotsi on pohjoismaisen hyvinvointimallin emämaa. Suomen ratkaisu ei juuri siitä poikkea. Juuri sen takia oli luontevaa, että naapurimaiden pääministerit tarkastelivat asiaa veljellisesti samassa seminaarissa, vaikka edustavatkin eri puoluekantoja. Perssonhan on sosiaalidemokraatti ja Vanhanen keskustalainen. Laajaa kansainvälistä ulottuvuutta seminaariin toi Britannian pääministerin Tony Blairin lähipiiriin kuuluva ja niin sanotun kolmannen tien pääideologeihin luettu professori Anthony Giddens Lontoosta. Hän tuli paikalle ruotsalaisten toivomuksesta.
Jokin tilaisuudessa ei ollut kuitenkaan kohdallaan. Hanasaaren seminaarista loisti poissaolollaan SDP:n korkein johto. Puhemies Paavo Lipponen ei ollut ottanut kutsua vastaan, ja puoluesihteeri Eero Heinäluoma perui oman alustuksensa eikä näyttäytynyt paikalla ollenkaan.
Siitä syntyi hieman kummallinen vaikutelma. Pohjoismaisen hyvinvointimallin ongelmia pohdiskelivat sulassa sovussa Ruotsin uudistusmielinen demarijohto - Perssonhan luetaan niin sanottuihin kolmannen tien sosiaalidemokraatteihin - sekä Suomen keskustan uudistushakuiset voimat Vanhasen ja hänen talouspoliittisen neuvonantajansa Olli Rehnin johdolla. Menikö veljeily yli puoluerajojen liian pitkälle SDP:n johdon mielestä? Vai onko puhe kolmannesta tiestä yhä myrkkyä demarijohdolle? Pitikö se parhaana pysyä poissa koko tilaisuudesta siitä syystä?
Demarijohdon poissaolon lisäksi kulmakarvoja kohotti maanantaina myös se, ettei Persson nähnyt aiheelliseksi antaa tukea tv-lausunnossaan Paavo Lipposelle, joka havittelee korkeita virkatehtäviä Euroopan unionin huipulta. Persson näyttää mieltävän Lipposen kilpailijakseen, eikä häneltä heru tälle puoluepoliittista vetoapua ainakaan vielä.
Seminaarin parasta antia oli pohjoismaisen hyvinvointimallin uhkien kuvaus. Esimerkiksi molemmat pääministerit näkevät ennenaikaisen eläkkeellepaon muodostavan suuren ongelman. Perssonilla oli selkeä resepti siihen: hän haluaa ruotsalaisten lähtevän eläkkeelle nykyistä myöhemmin. Persson julisti, ettei työvoiman tuonti tarjoa ratkaisua pulmaan.
Vanhanen muistutti Suomessa toteutetusta eläkeuudistuksesta ja korosti hollantilaisen Wim Kokin työllisyysraportin ja EU:n Lissabonin strategian merkitystä. Pääministeri osui naulan kantaan todetessaan, ettei strategian ongelma ole sisältö, vaan puuttuva valmius sen toteuttamiseen EU-maissa. Sama tilanne on Suomessa.
Sama sopeutumisen ongelma on ollut Suomessa päättäjien pöydällä jo pitkään, mutta teot puuttuvat. Seminaarin yksi tarkoitus oli madaltaa yleistä muutosvastarintaa. Sitä tuskin tapahtuu . Ehkä seuraava seminaari pitäisikin järjestää siitä, miten poliitikot saadaan tekemään oikeita päätöksiä muutosvastarinnasta huolimatta.