Teollisuuden ja työnantajien keskusliitto on ehättänyt todistelemaan uudelle hallitukselle, ja nähtävästi nimenomaan tulevalle pääministerille, että naisten ja miesten palkkaeroihin ei voi vaikuttaa lainsäädännöllä. Lainsäädännön ohjaavaa vaikutusta ei siten kannata kokeilla, kun naiset itse ovat syypäitä omaan tilanteeseensa valitessaan huonosti palkattuja koulutusaloja ja hakeutuessaan sen jälkeen huonosti palkattuihin töihin.
TT:n tuoreen tutkimuksen viesti onkin selkeä, palkkaerot johtuvat siitä, että työmarkkinat ovat eriytyneet naisten ja miesten aloihin. Miesten aloilla palkkaa maksetaan enemmän kuin naisten suosimilla aloilla.
Siinä ei ole mitään uutta, tämä tosiasia on tunnettu vuosikymmeniä. Vähemmälle huomiolle jääkin se, miksi miesten aloilla maksetaan parempia palkkoja kuin naisten aloilla. TT:n tulkinnan mukaan miesten työt ovat vaativampia kuin naisten ja siksi naiset syystä ansaitsevat vähemmän. Tämä on kuitenkin tulkinnanvarainen kysymys.
Hyväpalkkaisen miesvaltaisen alan edustaja havahtuu naisten työn arvostukseen yleensä siinä vaiheessa, kun hän makaa sairasvuoteella ja saa hyvin henkilökohtaisella tasolla kokea sisar hento valkoisen työn vaativuuden. Siinä vaiheessa herätään yleensä myös taivastelemaan työn vaativuutta suhteessa palkkaukseen.
Kokopäivätoimista palkkatyötä tekevien naisten ja miesten palkkaero on noin 20 prosenttia. Kun naisten ja miesten keskimääräisten palkkojen vertailusta puhdistetaan pois naisten ja miesten erilaisuudet ja heidän sijoittumisensa ammatteihin, jää jäljelle noin 10 prosentin osuus, jossa ainoaksi selittäväksi tekijäksi jää sukupuolen perusteella tapahtuvat erilainen kohtelu.
Julkisella sektorilla palkkaerot pystytään selittämään, koska valtion ja kunnan palveluksessa tehtäväkuvat on määritelty tarkkaan. Teollisuudessa ammattiryhmittely on vähemmän sukupuolittunutta. Naisten kompastuskiveksi teollisuudessa koituu monessa tapauksessa ikä.
Muun muassa Juhana Vartiaisen tutkimuksissa on osoitettu, että selittämätön kaula on alhaisin niiden naisten parissa, joiden palkan miesennuste on alhainen. Ero kuitenkin kasvaa siirryttäessä paremmille tulotasoille. Käytännössä eniten miestovereistaan jäävät jälkeen hyvin koulutetut, vaativaa työtä tekevät varttuneet naiset. Ylemmissä toimihenkilöissä palkkaeroa on vaikea selittää muuten kuin sukupuolen perusteella.
Naiset ja miehet näyttävätkin olevan varsin tasa-arvoisia matalapalkkaisissa töissä. Merkittävä palkkaan vaikuttava tekijä ammattiryhmän valinnan ohella on se, että miehet siirtyvät naisia nopeammin paremmin palkattuihin tehtäviin.
Naisten urakierto on miehiä hitaampaa ja pysähtyy lopulta lasikattoon. Monissa johtotehtävissä naisten loppupalkat päättyvät siihen, missä miespuolisten alkaa. Jostain kumman syystä miehet etenevät naisia rivakammin työelämässä, vaikka naisten koulutustaso on miehiä korkeampi. Samaan aikaan perhe-elämän vastuut jäävät naisten kannettaviksi.
Yhtenä tienä samapalkkaisuuteen on nähty eriytyneiden työmarkkinoiden murtamista eli naisten houkuttelemista miesvaltaisille aloille ja päinvastoin. Pyrkimys on kunnianhimoinen, mutta vaikea, koska jonkin alan naisvaltaistuminen merkitsee yleensä arvostuksen ja palkkatason laskua.
Palkkojen läpinäkyvyys on nopea keino luoda painetta palkkatasa-arvoon. Tutkimusta ja tietoa aihepiiristä on jo riittävästi käytettävissä, mutta asennepuoli voi kaivata tuekseen myös säädöstietä.