Amerikkalaistutkimus todistaa lähes itsestäänselvyytenä pidetyn asian: naiset muistavat tunteisiin vetoavat asiat paremmin kuin miehet. Tutkijoiden mukaan naisten aivot ovat virittyneet tunnepuolelle selkeämmin kuin miesten aivot ja ne myös reagoivat tunteisiin herkemmin.
Tutkimuksen mukaan naiset muistivat miehiä huomattavasti paremmin tunteita herättävien kuvien yksityiskohdat useiden viikkojen kuluttua. Lisäksi aivojen magneettikuvaus osoitti, että tunteisiin vetoavat kuvat aiheuttivat naisten aivoissa enemmän reaktioita kuin miesten.
"Tunteellisten kokemusten "kytkentä" ja koodaus on huomattavasti tiukempi kokonaisuus naisilla kuin miehillä", toteaa tutkimuksen koostaja, psykologian apulaisprofessori Turhan Canli.
Diane Halpern, Berger Institute for Work, Family and Children -laitoksen johtaja sanoo, että tutkimus todistaa oikeaksi aiemmat oletukset siitä, että miesten ja naisten aivot toimivat eri tavoin.
"Tutkimus muodostaa yhteyden havaintoihin liittyvän käyttäytymisen ja aivorakenteen aktivoitumisen välillä", hän sanoo.
"Se edistää ymmärrystämme havaitun ja sen takana olevan aivorakenteen välisestä yhteydestä", painottaa Halpern. Hänen mukaansa tutkimus tukee myös oletusta siitä, että naiset muistavat yleensä omaelämänkerrallisia tapahtumia, vaikkapa avioliiton vaiheita, paremmin kuin miehet.