"Tunnustamisen ja tunnistamisen kaipuu väritti naiskirjailijoiden elämää viime vuosisadan alussa", kertoo kulttuurihistorioitsija Maarit Leskelä-Kärki.
"Kriteerit naisen paikasta yhteiskunnassa määriteltiin miesten näkökulmasta", lisää kirjallisuudentutkija Kukku Melkas.
Molemmat tutkijat ovat väitelleet vuoden 2006 aikana Turun yliopistossa ja olleet keskenään yhteistyössä aktiivisesti.
Melkkaan väitöstyö keskittyy suomalais-virolaisen Aino Kallaksen (1878-1956) proosatuotantoon, erityisesti historiallisia teemoja käsittelevään Surmaava Eros -trilogiaan, mutta myös Kallaksen muuhun tuotantoon ja päiväkirjoihin.
Krohnin perheen kaksi muuta kirjoittavaa sisarta olivat Kallaksen lisäksi suomentaja-kirjailija Aune Krohn (1881-1967) ja suomentaja-kirjailija-toimittaja Helmi Krohn (1871-1967).
Leskelä-Kärjen tutkimus analysoi sisarusten välisiä suhteita, erityisesti tarkastelemalla heidän kirjeenvaihtoaan.
Kirjeenvaihto osoittaa, että tunnetun kulttuuriperheen sisaret joutuivat elämään samanlaisten ongelmien kanssa kuin muutkin naiskirjoittajat aikalaiskontekstissaan. Äitiyden ja taiteilijan työn ristiriita, avioliiton tuomat ongelmat sekä kaipuu eläviin ihmissuhteisiin määrittivät heidän elämäänsä voimakkaasti.
"Henkinen yksinäisyys kohtasi sisaruksia aika ajoin, mutta silti he onnistuivat luomaan verkostoja, joiden kautta saivat voimia jatkaa eteenpäin. Aune Krohn sai tukea naisten välisestä ystävyydestä, ja hän jakoi elämänsä äitinsä kuoleman jälkeen naisystävänsä Liisa Tarvon kanssa."
"Helmi Krohnille (avioliittonsa ajan 1891-1913 Setälä) tärkeitä olivat taiteilijakirjeenvaihdot ystäviensä Jalmari Finnen ja Erkki Melartinin kanssa", Leskelä-Kärki toteaa.
"Krohnin sisaret kuuluivat ensimmäiseen suomeksi kirjoittaneeseen naiskirjailijapolveen, joten tutkimuskohteena heidän laaja-alainen tuotantonsa ja elämänsä on ollut hedelmällinen. Sisaruuden näkökulma on uutta suomalaisessa historiantutkimuksessa", Leskelä-Kärki sanoo.
"Kiinnostavaa tutkimuksessani on ollut kirjallisuuden ja kulttuurihistorian vuorovaikutus", Melkas painottaa.
Melkkaan tutkimus kytkee Kallaksen proosatuotannon osaksi aikansa yhteiskunnallista kontekstia. Kallaksen trilogia oli kannanotto sotienväliseen keskusteluun naisen paikasta ja asemasta yhteiskunnassa.
Sudenmorsiamessa Kallas kritisoi ajan naiskäsityksiä ja rakentaa uutta. "Moraalikäsitykset määrittelivät ja normittivat naisen toiminnan mahdollisuuksia ankarammin kuin miehen. Kallaksen teksteissä nainen rikkoo normeja, hän on vahva ja voimakas."
Kallas hahmottelee modernin naisen kuvaa kirjoittaessaan teoksessaan historiaa ja myyttejä uudelleen, mikä oli muillekin ajan naiskirjailijoille tyypillinen strateginen keino tuottaa uutta tietoa ja määritellä sukupuolten välisiä suhteita", Melkas kertoo.
Kallaksen kultakaudeksi on sanottu 1920-lukua. "On luonnollista, että Kallaksen tuotanto kasvoi tuolloin. Perheen neljä lasta olivat kasvaneet ja äidillä oli aikaa keskittyä kirjoittamiseen paremmin", Melkas toteaa.
"Kodin antamalla ideologialla oli vaikutusta sisarten kehittymiseen kirjoittajina. Suomalaisuusaate sai sisaret etsimään alusta pitäen hyödyllistä tehtävää maailmassa. Kirjoittaminen tarjosi yhden väylän sivistää, valistaa ja vaikuttaa yhteiskunnassa", Leskelä-Kärki pohtii.
"Sisarten kautta voi hahmottaa suomalaisen kirjallisuusinstituution muutoksia. Esimerkiksi Aunelle kirjoittaminen oli ammatti, jolla hän tienasi elantonsa."
"Hän suomensi uskonnollista kirjallisuutta, mutta kirjoitti sitä myös itse. Aune kirjoitti lehtiin, oikoluki tekstejä, kirjoitti runoja ja satuja sekä laulujen sanoituksia", Leskelä-Kärki sanoo.
Helmi Krohnin kirjallinen kenttä oli laaja. Hän suomensi 160 teosta, toimi teatteri- ja kirjallisuuskriitikkona, toimittajana ja päätoimittajana. Hänen kynästään syntyi elämäkertoja, spiritualistista kirjallisuutta sekä romaaneja.
"Tutkimus on tuonut esille rikkaan ja monipuolisen kuvan naisten kirjoittamisen kulttuurihistoriasta. Unohduksiin jäänyt uskonnollisen kirjoittamisen perintö on avautunut Aune ja Helmi Krohnin kautta", Leskelä-Kärki kertoo.
"Tutkimus luo uutta kuvaa Kallaksesta. Hän oli paljon muuta kuin suuri diiva", Melkas sanoo.
"Ammatillisen kunnianhimon ohella kirjoittaminen tarjosi sisarille kaivattua omaa tilaa ja säilyi elämän kantavana voimana vielä vanhuudessakin", Melkas ja Leskelä-Kärki toteavat.
Kirjoittamalla naiset rakensivat olemassaolonsa identiteettiä.