Seuraa Säkkijärven polkkaa, värillisiä taustakuvia ja pornahtavia kuvaviestejä vakavampi kysymys: onko Nokian kännyköille käymässä samalla tavalla kuin Uudessakaupungissa 1980-luvulla valmistetuille Saabeille?
Autotehtaalla huomattiin tuolloin eräs omituinen seikka, suoranainen yllätys. Maailmalla oli ruvettu kokoamaan henkilöautoja, joista näki peruutettaessa ihan ulos. Sellaiset ajopelit valtasivat markkinat muutamassa hetkessä, pieni-ikkunainen Saab menetti otteensa.
Ei auttanut, vaikka kokoonpanolinjalle kannettiin jykevä kulmahiomakone timanttilaikalla ja sitä käyttämään palkattiin ammattimies. Saabeista disainattiin katot.
Hintavat avo-Saabit, cabrioletit, eivät myyneet senkään vertaa.
Maailmalla on ryhdytty tekemään läpällisiä kännyköitä, niin sanottuja simpukoita.
Ei tarvitse olla kerrostaloyksiön keittokomerossa loppututkintonsa suorittanut piilotajunnan ymmärtäjä tajutakseen, mistä simpukkakännyköiden valtava kysyntä juontuu.
Kun maailma ympärillä kutistuu, pirstaloituu, globalisoituu, muuttuu hullummaksi, sortuu huumeisiin, hurahtaa jyrkän siiven kesämökkiläisyyteen, äärikeskustalaistuu ja pukeutuu kesälläkin pipoon - niin henkilökohtainen turvallisuus tuntuu tärkeimmältä.
Simpukkakänny, kände, käntsy, kändyrä, kenkä, handy... luo turvallisuusvaikutelmaa keskelle mielettömyyttä.
Ennen vanhaan piipputupakoitsija näki pellolla naudoista sekaisin menneen sonnin ja hermostui tantereen töminästä itsekin. Hän istahti alas ja rupesi lataamaan tupakkaa visakoppaan. Rauha palasi sarkatakin sisälle.
Samasta on kysymys simpukkapuhelimessa. Stressatun, ehtimiseen kiirehtivän pärpeltäjän hermot ovat riekaleina kuin kasapanoksen jäljiltä.
On rauhoittavaa ottaa soittopeli käteen, liikuttaa sormia sen sivuilla ja vetäistä kuori auki. Kädet saavat tarpeellista tekemistä, nypläämistä, ennen tylyä ilmoitusta poista näppäinlukko.
Tätä Nokia ei ole ymmärtänyt ihmislapsen tarpeita tyydyttäessään.
PETRI LAUKKA
petri.laukka@kaleva.fi