"Rakkaat, kauniit Barentsin alueen naiset", aloitti ruotsalaiskirjailija Gerda Helena Lindskog puheenvuoronsa Barentsin alueen naiskirjailijaseminaarissa tiistaina Rovaniemellä. Lindskog muistutti suomalaisille, ruotsalaisille, venäläisille ja norjalaisille kuulijoilleen, miten valtaosa Barentsin aluetta käsittelevästä kirjallisuudesta on kirjoitettu alueen ulkopuolella, jossain etelässä.
"Ei ole samantekevää kuka pohjoisesta kirjoittaa", hän totesi ja jatkoi, että ulkoa päin kirjoitetut pohjoisen kuvaukset antavat vääristyneen kuvan alueen elämästä.
Lapin kirjallisuusseuran yhdessä Ruotsin Överkalixissa sijaitsevan Barentsin kirjallisuuskeskuksen kanssa järjestämässä, kaksipäiväisessä seminaarissa pohdittiin naiskirjailijana olon käytännöllisiä ja teoreettisia kysymyksiä. Seminaarin ulkopuoliseksi vieraaksi oli kutsuttu kirjailija Anja Snellman, joka pohti puheenvuorossaan omaa paikkaansa kirjailijana ja erityisesti naiskirjailijana.
"Eräs miespuolinen kollegani määritteli ''hyvän kirjailijan'' ominaisuuksia kerran eräässä tilaisuudessa: kirjailija on vakooja, viettelijä ja soturi samassa. Kaikille noille - ainakin minun silmissäni - ensimmäiseksi miehisille kalskahtavista sanoista kirjoittavan naisen on löydettävä uusi sisältö, määriteltävä ne uudelleen", Snellman kertoi.
Hänen mukaansa naiset joutuvat väkisin samaistumaan miesten kirjoittamiin, ohjaamiin ja näyttelemiin tarinoihin, koska muuta ei ole tarjolla.
Ihmisenä olon kauhu
Anja Snellmanin mukaan hyvin kirjoitetut kirjat eivät ole kovin kiinnostavia, eikä kirjailijaksi tulla kirjoittamalla aina vain paremmin ja paremmin. "Kirjailijaksi tai ainakin sellaiseksi kirjailijaksi, joista minä nyt puhun, tullaan kulkemalla omaa itseä kohti, etsimällä omaa lausetta, omaa tarinaa, omaa ääntä. Eikä se ääni ole aina kaunis eikä hyvä eikä valmiiden mallien mukainen. Se voi olla parahdus tai korina."
"On vähän tapoja kirjoittaa hyvin, mutta rajattomasti tapoja kirjoittaa huonosti. Siksi huonostikirjoittaminen on usein kiinnostavampaa kuin hyvinkirjoittaminen", Snellman pohti.
Hyvä kirjailija uskaltaa Snellmanin mukaan kohdata omat ihmisenä olon kauhunsa ja kirjoittaa niistä. Taide onkin uskonnon ohella kehittynein tapa kauhun käsittelyyn, hän tuumi.
Selkeäkielisiä teoksia
Saamelaiskirjallisuudessa naiskirjailijana olo ei ole marginaali-ilmiö, koska suurin osa valovoimaisista saamelaiskirjailijoista on naisia, totesi keskiviikon puheenvuorossaan parikymmentä vuotta Norjassa asunut saamelaiskirjailija Rauni Magga Lukkari. Hänen mukaansa saamelaiskirjallisuus kaipaa ennen kaikkea nuoria kirjoittajia ja selkokielistä kirjallisuutta.
"Saamelaisen kirjailijaliiton keski-ikä on varmaankin sata vuotta", Lukkari pilaili ja vakavoitui sitten: "Nuoria kirjailijoita todella kaivataan, mutta heitä ei ole, koska kirjoittaminen ei ole kovin muodikasta nuorten keskuudessa," hän totesi ja lisäsi, että kustannuspolitiikka, jossa aloitteleva kirjailija voi joutua odottamaan vuositolkulla käsikirjoitusten hyväksymistä, ei kannusta nuoria kirjoittamaan.
Nuorten kirjailijoiden lisäksi saamelaiskirjallisuus kaipaa Lukkarin mukaan selkeäkielisiä teoksia.
"Olemme yrittäneet yltää liian korkealle ja siksi meiltä puuttuu niin kutsuttu viihdekirjallisuus. Sen avulla ihmiset voisivat oppia nauttimaan kirjallisuudesta", hän sanoi ja toivoi, että ajattelutapa, jonka mukaan vain vaikeakielinen teksti mielletään hienoksi tai hyväksi tekstiksi olisi jo mennyttä.