Naisprofessoreiden määrä on Suomessa edelleen suhteellisen pieni. Vaikka määrä on kasvanut, on naisprofessoreita nykyäänkin vain noin viidennes kaikista professoreista.
EU-komission tilastoista selviää, että tohtorin- tai lisensiaatintutkinnon suorittajista lähes puolet oli naisia vuonna 2003. Naisten osuus tutkijoista oli silti vain vajaa kolmannes ja professoreista vielä vähemmän.
Korkeakouluopiskelijoista jo yli puolet on naisia. Osuus on kuitenkin sitä pienempi, mitä korkeampaa akateemista tehtävää tarkastellaan.
- Nousu on ollut hyvin hidasta, opetusneuvos Heidi Kuusi arvioi naisten osuuden kehitystä tiedeyhteisön johtotehtävissä.
Vanhoihin EU-maihin verratessa Suomi sijoittuu tilastoissa seitsemänneksi naistutkijoiden osuudella mitattuna. Uudet EU-maat huomioiden sijaluku kuitenkin putoaa, sillä esimerkiksi Baltian maissa on naisia paljon tutkijoina.
Naisten asemaa tieteessä pohdittiin maanantaina Helsingissä kokoontuneessa seminaarissa. Sen järjesti Suomen Akatemia yhteistyössä opetusministeriön ja EU:n komission kanssa.
Alakohtaiset erot huimia
Suomen tiedeyhteisön ongelmana pidetään myös sitä, että sukupuolten jakautuminen eri tieteenaloille vaihtelee paljon. Naisvaltaisia aloja ovat erityisesti eläinlääketiede ja opettajakoulutus.
Erikoistutkija Hannele Kurki Suomen Akatemiasta uskoo, että erot ovat viime aikoina vain syventyneet.
- Ei saada murrettua niitä ennakkokäsityksiä, Kurki pahoitteli.
Virkamiehet ovatkin pohtineet keinoja, millä alojen välisiä eroja voitaisiin kaventaa. Lääkkeeksi on väläytetty ainakin koulutuskiintiöitä, mutta niiden ei ole kuitenkaan katsottu sopivan Suomeen. Sen sijaan nykyisin pyritään vaikuttamaan muun muassa tyttöjen asennoitumiseen matemaattisiin aineisiin.
Pätkätyöt naistutkijoiden riesa
Varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) arvioi, että naisten ura tyssää akateemisessa maailmassakin usein edelleen näkymättömään lasikattoon. Erityiseksi naistutkijoiden ongelmaksi hän mainitsi pätkätyöt, mutta kohentamisen varaa olisi myös palkkauksessa.
- Määräaikaisissa työsuhteissa ongelmat kasautuvat ja mahdollisuudet edunvalvontaan ovat heikot, Anttila muistutti.
Yhtenä syynä hän pitää pysyväisluonteisen työn organisoimista projektityöksi. Anttila katsookin, että rahoituksen pitkäjänteisyyteen pitäisi kiinnittää huomiota niin kansallisella tasolla kuin kuin EU:n piirissä.
- Esimerkiksi EU-rahoitukset ovat tuoneet mukanaan projektikulttuurin ja siihen liittyvän epävarmuuden. Tämän varmasti lähes jokainen tieteentekijä on saanut tuta joko omalla kohdallaan tai kollegoidensa tilannetta seuratessa.