Naisen yh­dys­kun­ta­pal­ve­lu muun­net­tiin van­keu­dek­si

Pohjois-Pohjanmaalla asuneen naisen yhdyskuntapalvelu muunnettiin käräjäoikeudessa ehdottomaksi vankeudeksi.

Pohjois-Pohjanmaalla asuneen naisen yhdyskuntapalvelu muunnettiin käräjäoikeudessa ehdottomaksi vankeudeksi.

Rikosseuraamuslaitoksen Oulun toimisto oli aiemmin katsonut, ettei nainen ehdi suorittaa rangaistustaan määräajassa.

Nainen tuomittiin törkeästä maksuvälinepetoksesta ja törkeästä varkaudesta vajaaksi viideksi kuukaudeksi vankeuteen. Vankeustuomio kuitenkin muutettiin 131 tunnin yhdyskuntapalveluksi. Nainen ehti suorittaa yhdyskuntapalvelustaan 35 tuntia, kunnes hän muutti Ruotsiin.

Nainen syyllistyi yhdyskuntapalvelun aikana useisiin uusiin rikoksiin.

Nainen vastusti rangaistuksen muuntamista ja vaati, että yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanoaikaa pidennetään. Puolustuksen mukaan nainen ei voinut jatkaa yhdyskuntapalveluaan, sillä rikosseuraamuslaitos ei saanut järjestettyä hänelle uutta palvelupaikkaa.

Oulun yhdyskuntaseuraamistoimisto etsi palvelupaikkaa muun muassa Nivalan, Haapajärven ja Pyhäsalmen alueelta, mutta sopivaa paikkaa ei löytynyt.

Naiselle yritettiin laatia myös valvontarangaistusselvitys. Valvontaselvitystä varten hänelle varattiin kaksi kertaa aika Mikkelin arviointikeskuksesta. Nainen ei kuitenkaan mennyt kumpaankaan tilaisuuteen.

Rikosseuraamuslaitos katsoi, että valvontarangaistuksen tuomitseminen ei ole perusteltua, sillä naisella on vaikeuksia noudattaa sovittuja aikataulua. Lisäksi laitos piti naisen asumista ja elämäntapaa epämääräisenä ja liikkuvana.

Yhdyskuntapalvelu muunnettiin vankeudeksi samassa suhteessa, missä vankeusrangaistus oli määrätty suoritettavaksi yhdyskuntapalveluna. Suorittamatta jääneet 96 tuntia muutettiin 95 vankeuspäiväksi.

Nainen haki hovioikeudesta muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun. Hovioikeus kuitenkin piti tuomion ennallaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä