Puolisentoista vuotta sitten perustettu kustannusosakeyhtiö Avain on ilmaissut tavoitteekseen julkaista laatuproosaa erityisesti sellaisilta kielialueilta, joilta viime vuosina ei juurikaan ole suomennoksia ollut tarjolla.
Nyt kyseessä oleva romaani Hylkäämisen päivät onkin harvinaisuus: italialainen käännösromaani, jonka alkuteoksen nimi on I giorni dell`abbadono - tämä tiedoksi italian kielen tuntijoille ja harrastajille.
Teos poikkeaa selkeästi amerikkalaisesta rakkausviihteestä ja myös muusta, pääosin naisille suunnatusta, laadukkaastakin kirjallisuudesta, jota kustantajat vuosikymmenestä toiseen poikkeuksetta ovat suosineet muut kieli- ja kulttuurialueet syrjäyttäen. Luettuani kirjan Hylkäämisen päivät kysyn ilman muuta: minkä vuoksi?
Kirja tarjoaa tuoreen ja kiinnostavan lukukokemuksen anglosaksisen kielialueen rakkausromaanien valtavirtaan tottuneelle lukijalle.
Romaani rakentuu päähenkilönsä, nuorehkon naisen sisäiseen elämään, kaikkeen siihen, mitä hänen mielessään liikkuu alkaen siitä hetkestä, jolloin hänen puolisonsa yhtäkkiä, ilman ennakkovaroituksia, kesken jokapäiväisten arkiaskareiden ilmoittaa jättävänsä perheensä ja päättyy tilanteessa, jolloin yksin jätetyn, hyljätyn naisen, kahden lapsen äidin läpikäymä prosessi on ohi. Kokemus on rankka, monivaiheinen ja psykologisesti uskottava.
Nainen, Olga on vahva temperamenttinen italiatar, juuri sellaisena kuin italialainen elokuva on naistyyppejään esittänyt.
Kaikki se kiihko, epätoivo ja sekoilu, johon nainen yksinäisyydessään ja arkielämän vaikeuksien kanssa yksin taistellessaan kokee, on riipaisevaa luettavaa.
Tekijä on luonut tiheätunnelmaisen kuvion naisen ailahtelevien mielialamuutosten leimaamasta ja niiden mukana äärimmäisyydestä toiseen heilahtavien käytöshäiriöittenkin kautta kulkevasta prosessista, jonka läpikäynti hipoo mielenterveyttä vaarantavia vaiheita. Todellisuuden tajun hämärtyminen ja väliin realiteettien todentaminen vuorotellen ja peräkkäin ovat hämmentäviä kokemuksia, samoin kuin Olgan yhtäkkinen kokemus seksuaalisuutensa ja naiseutensa väheksynnästä tuovat myös mukanaan outoja piirteitä.
Hän näkee ja kokee karkeaa seksuaalisuuteen vihjaavaa käytöstä sielläkin, missä hän sitä ei välttämättä aiemmin olisi huomannut. Jopa lukkoseppä avaimineen ja avaimenreikineen synnyttää karkeita mielikuvia. Estoisuus ilmenee niinkin, ettei nainen lopulta saa avainta toimimaan ja jää lukituksi huoneistoonsa sairaan lapsen ja kuolevan koiran kanssa. Kun tähän vielä liittyy puhelinyhteyksien katkeaminen, syntyy tiivis tyhjiö Olgan ja ulkomaailman väliin.
Avun saanti osoittautuu mahdottomaksi. Painajaismainen kuvio ratkeaa vasta, kun Olgan järjen valo ja rationaalisen toiminnan tarve lopulta voittavat. Vasta silloin hän saa sormensa tottelemaan, saa oven auki ja yhteydet ulkomaailmaan toimimaan siten, kuin nykymaailmassa, normaalissa kerrostalossa olettaisi asioiden hoituvan.
Rakkaus aviomieheen kuolee lopulta.
On kuin Olgan silmät avautuisivat näkemään puolisonsa, rakastamansa miehen heikkoudet. Hän löytää jopa uuden rakkauden, tosin ei siten kuin voisi odottaa: tarjolla oleva komea ja hurmaava mies ei ole hänen valintansa, vaan jokin ihan muu.
Mitään lopullista onnea ei tässä ole tarjolla. Asia jää vähintäänkin avoimeksi eikä ole teoksen päätös.
Valinta kuvastaa pikemminkin Olgan henkistä kasvua, kypsymistä ja realistista otetta elämäänsä, jossa hylkäävä aviomies lopulta jää ihmisenä kakkoseksi.
Romaanin tiivistä kerrontaa korostaa erityisesti se, että tapahtumat sijoittuvat lähes kokonaan yhteen ainoaan huoneistoon, Olgan ja hänen perheensä, puolison ja lasten kotiin ja vielä se, ettei muita henkilöitä oikeastaan ole olemassa.
Muut ovat vain ohikiitäviä varjoja Olgan mielenliikkeiden takana, sivuhenkilöitä ja sivutekijöitä kaikin tavoin. Päätapahtumat sijoittuvat Olgan sisäiseen maailmaan ja hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa.
Elisa Ferranten romaani on hieno lukukokemus, mestariteos, joka äärimmäisiä mielenliikkeitä kuvaillessaan kertoo naisen, vahvan ja sivistyneen ihmisen selviytymisestä ehjänä, ehkä ehjempänä ja kokonaisempana, kuin silloin, kun hän eli turvallista elämää miehensä rakastamana, mutta alamaisena - kyseessä voi hyvinkin olla italialainen kannanotto feminismiin, naisen oikeuksiin ja tuntoihin.