Vihreiden entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen julkaisi juuri kuudennen kirjansa nimeltä Valtio. Kirja on hauska, populistinen ja älykäs, ja jatkaa Meriläisen ennakkoluuloja romuttavaa linjaa.
Kirja on saanut mielenkiintoisen vastaanoton, herraspiireissä sitä ylistetään hieman säälivä hymy huulilla. Esimerkiksi valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka pitää Meriläistä edelleen vihreiden "imago-ongelmana" ja Turun Sanomien Kari Salminen kirjoittaa, että "Rosa Meriläinen varmaan suuttuisi, jos häntä haukkuisi ahkeraksi".
Meriläinen on tyypillinen ilmentymä tällaisesta imago-ongelmaisesta naisesta. Vaaleaksi hiuksensa värjännyt, pirteä Rosa Meriläinen ei ole koskaan kumartanut kuvia, vaikka on aina pitänyt itseään "kilttinä tyttönä" ja kehittänyt siitä traumankin itselleen.
Meriläisen maine on todellakin etsinyt paikkaansa. Muistellaanpa hänen tempauksiaan politiikassa: hän kertoi avoimesti kannabiskokeilustaan, käytti eduskunnassa poikkeuksellisen lyhyttä minihametta, "roiskeläppää", ja rintamerkkiä, jossa luki "vittu haisee hyvältä".
Vähemmästäkin saa imago-ongelman, eikä sitä ole vähentänyt uran jälkeiset Tanssii tähtien kanssa -turnajaiset. Mutta on Meriläisen ongelmassa perääkin.
Jotain on perusteellisesti pielessä edustuksellisessa demokratiassamme, jos Meriläinen löysi itsensä kerta toisensa jälkeen eduskunnan käytävältä, kun valiokuntien muut jäsenet halusivat pitää "neuvottelutauon" päätösten lähestyessä. Isot pojat halusivat tehdä ratkaisut rauhassa.
Ei siis ihme, ettei Meriläinen asettunut enää ehdolle vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Hänen äänensä kyllä kuului, mutta kaikui liian kirkkaana kuin kuuroille korville.
Tammikuun alussa kokoontui parikymmentä Journalistiliiton pääluottamusmieskokelasta opiskelemaan ammattiyhdistyskiemuroita Helsinkiin. Koulutuksen alkajaiseksi käytti Journalistiliiton pitkäaikainen pääsihteeri Eila Hyppönen arvokkaan puheenvuoron. Hän on jäämässä tässä kuussa eläkkeelle ja hänellä jos kenellä on tuntuma, millaista on istua mitä erilaisimpiin neuvottelupöytiin. Journalistiliiton pääsihteerinä hän ollut vuodesta 1974 lähtien.
Hyppönen heitti testamentiksi etenkin pääluottamusnaisille: "Laita päälle lyhyt minihame ja jos saat hankittua viskin polttaman äänen, niin hyvin menee".
Veikkaan, että näiden aseiden lisäksi tarvitaan muutakin.
Mikä se muu on, onkin mysteeri. Ensi maanantaina tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun Tarja Halonen aloitti presidenttinä. Se on hieno saavutus, sillä pidempään ovat olleet presidentteinä vain Kekkonen ja Koivisto. Tähän on johtanut äly ja osaaminen.
Kirjoitin jokin aika sitten, että on sääli, että presidentin valtaa ollaan kaventamassa. Sain, etenkin miehiltä, palautetta, että pysy sinä tyttö vain omissa ympyröissäsi. Taxellin komitean mietinnössä kävi kuten ennustettiin; presidentin valtaoikeudet pienenevät ja mikä on surullisinta, se tapahtuu nimenomaan Halosen valtakauden aikana. Hänen uransa lopputulemaksi olisi toivonut jotain muuta. Voiko olla niin, että jos presidenttinä olisi ollut mies, tätä keskustelua ei olisi edes käyty?
***
Miksi kukaan ei puhu siitä, miten euro on vaikuttanut lamaan ja palkansaajien ostovoimaan? Minun ei tarvitse kuin vilkaista lompakkoa, niin tiedän, että lama jatkuu pitkään.