Tasavallan presidentti Tarja Halonen kantoi virkaanastujaisissaan huolta siitä, että naisen euro on vain 80 senttiä. Pari päivää myöhemmin paljastui, että valtioneuvosto antoi Haloselle lähes 25 prosentin palkkionkorotuksen, 2 000 euroa kuussa puhtaana käteen.
Asia kirvoitti julkisuudessa kiivasta keskustelua. Presidentin huoli naisten eurosta asetettiin kyseenalaiseksi. Halosen palkkiota nosti kuitenkin hallitus. Perusteena tuntuvalle korotukselle oli se, että edellinen tarkistus tehtiin kuusi vuotta sitten.
Nyt maksettava palkkio olisi samansuuruinen, vaikka tasavallan johtoon olisi valittu kokoomuksen Sauli Niinistökin. Palkkio ei ole Halosen henkilöön sidottu. Mitään tulospalkkiota hänelle ei tipahtanut.
Mitähän presidentin palkkiosta puhuttaisiin, jos Niinistö olisi voittanut Halosen? Olisiko korotus mennyt vähemmällä mölyllä, jos se tullut miespuoliselle presidentille? Vanha sanontahan kuuluu, että työmies on palkkansa ansainnut. Olisiko nyt palkkionlisä ollut itsestään selvyys työväen presidenttinä itseään kaupanneelle miehelle?
Segregaatio, sanotaan hienosti, kun haetaan syytä siihen, miksi naisen euro on vaillinainen. Tällä tarkoitetaan sitä, että naisten ja miesten palkkaeroon vaikuttaa etenkin työmarkkinoiden sukupuolten mukainen jako. Tietyt alat ovat naisten töitä ja toiset miesten.
Vaikka segregaatio on työolotutkimusten mukaan hieman purkautunut 2000-luvulla, enemmistö palkansaajista työskentelee edelleen selkeästi naisten ja miesten töissä. Naiset hoitavat, hoivaavat ja palvelevat. Miehet työskentelevät teollisuudessa ja rakentavat.
Naiset tekevät työtään valtaosin julkisella sektorilla. Tyypillisin työnantaja on kunta, kitsas palkanmaksaja. Miesvaltaisilla teollisuusaloilla tulee monesti kuukausipalkan päälle monenlaisia lisiä.
Kymmenen viime vuoden aikana palkkaerossa ei ole tapahtunut mitään dramaattista. Huolestuttavaa tosin on, että ero on jopa hivenen kasvanut eikä kutistunut. Presidentti Halosen arviokin naisen 80 sentistä oli vähän liian valoisa.
SAK:n tuore ja tänään vietettävän kansainvälisen naistenpäivän aattona julkistama tutkimus "Pitkää, pätkää ja silppua" paljastaa, että SAK:laisilla aloilla naisen euro on vain 77 senttiä, kun ero mitataan säännöllisestä, ilman lisää tulevasta palkasta. Kymmenen vuotta sitten naisten palkat olivat 79 prosenttia miesten palkoista, joten käyrä on mennyt alaspäin.
SAK-laisissa ammateissa sukupuolen mukainen jako on jyrkempi kuin muilla palkansaajilla, mutta STTK-laisilla ja akavalaisilla naisten ja miesten palkkaero on samaa luokkaa. STTK:ssa naisten palkka on 73 ja akavalaisilla 72 prosenttia miesten palkoista.
Vaikka sukupuolten välinen palkkaero akavalaisilla on hieman kaventunut, on se siellä edelleen suurin. Tätä selittää se, että akateemisesti koulutettujen naisten enemmistökin työskentelee julkisella sektorilla. Miehistä valtaosa on yksityisellä sektorilla.
Lisäksi miehet ovat naisia useammin johtotehtävissä. Ihan tavaton ei ole sellainenkaan hierarkkinen asetelma, että saman koulutuksen saanut nainen toimii sihteerinä ja mies pomona.
Pelkästään jako naisten ja miesten aloihin ei selitäkään palkkaeroja. Monien alojen sisällä naiset eivät pääse etenemään samaa tahtia kuin miehet. Tulospalkkioitakin lankeaa miehille enemmän kuin naisille.
Miesten sanotaan myös olevan aggressiivisempia palkkakäyttämisessään. Uuteen tehtävään mennessään he hinnoittelevat itsensä jo lähtiessä korkeammalle tasolle ja pyytävät myöhemmin naisia herkemmin palkankorotusta. Tämä pätee varsinkin toimihenkilöpuolella.
SAK:n tutkimuksen mukaan keskiverto nainen ei edes työuransa huipulla viisikymppisenä yllä nuorten miesten alkupalkkaan. Korkeampi koulutuskaan ei läheskään aina tuota naisille yhtä suurta palkkaa kuin vailla ammatillista koulutusta olevilla miehillä. Tupopöydissäkin vahvojen liittojen miehet tuntuvat pitävän paremmin puolensa kuin matala-palkka-alojen naiset.
Naisten 20 prosentin palkkakuilun nopeaa umpeutumista ei ole näköpiirissä. Uusi tasa-arvolaki kyllä edellyttää, että yrityksissä tehdään nyt palkkakartoitukset ja perusteettomat palkkaerot korjataan. Hallituksen samapalkkaisuusohjelmakin on saamassa vauhtia. Naisten päivän kunniaksi sille on tarkoitus tänään nimetä korkeatasoinen seurantaryhmä. Nämä ovat kuitenkin monivuotisia projekteja.
Kunnissa joudutaan kuitenkin vuoden 2010 jälkeen sen eteen, että ikääntyvän väestön palvelutarve kasvaa, mutta työvoimaa on entistä vaikeampi saada. Tuolloin naisilla on kova kysyntä. Mutta pystyykö julkinen sektori kilpailemaan palkalla?
Solidaarinen palkkapolitiikka -- sama palkka samanarvoisesta työstä -- on ruotsalaisten keksintö ja nyt yhteistä pohjoismaista omaisuutta. Siksi naisen euronkin pitäisi olla euro.
Toivottavasti Tony Halmeen tapaus pysähdyttää puolueet miettimään kaksi kertaa ennen kuin ne lähtevät julkkisten kalasteluun ensi kevään eduskuntavaalilistoille. Joka julkusta ei ole poliitikoksi. Kansanedustajuuskaan ei ole helppoheikkien hommaa.