seppo.ylonen@kaleva.fi
Tiedän että pitäisi olla varovainen. Naispoliitikoista kirjoittaminen on miehelle hengenvaarallinen miinakenttä. Lunta tulee herkästi tupaan feministeiltä ja maltillisemmiltakin.
Mutta houkutus on nyt liian suuri. On kohtalainen mahdollisuus, että suureen eurooppalaiseen maahan tulee naispresidentti. Jos Ségolène Royal voittaa 6. toukokuuta, on kahdessa tärkeässä eurooppalaisessa maassa ykkösjohtajana nainen. Saksaa on jo johtanut tovin ajan liittokansleri Angela Merkel.
Kääntelee asiaa miten päin tahansa, on Ranskan presidentinvaalien eräs pääteemoista ollut toisen kärkiehdokkaan sukupuoli. Siis se, pystyykö nainen täyttämään ne vaatimukset, joita tärkeän valtion päämieheltä vaaditaan. Suomen kielikin näyttää sormella, miten asiasta ennen vanhaan on ajateltu: kaikkein tärkeimmät tehtävät on varattu miehille.
Ranskan vaalitaistelussa ehdokkaiden sukupuoleen on törmätty monin tavoin. Royalin oman sosialistipuolueen ehdokasasettelun aikoihin puolueen jäsenistön keskuudessa kyseltiin "kuka sitten hoitaa lapset". Ségolène Royalilla ja puolueen puheenjohtajalla François Hollandilla on neljä lasta, joista vanhin on 22 ja nuorin 14 vuotta. Tässä vihjataan, että kahden poliitikon perheessä naisen pitäisi uhrata uransa kodin velvollisuuksien hyväksi.
Presidenttiehdokkaana Ségolène Royal on saanut kuulla väsyksiin asti epäilyksiä siitä, ettei häneltä löydy riittävästi johtajuutta. Royalin sanotaan pyörittävän mieluummin keskustelupiirejä kuin tekevän jämäköitä päätöksiä. Entä jos joudutaan turvautumaan järeimpiin aseisiin, pannaanko sittenkin pystyyn maanlaajuinen debatti ydinaseen käytön oikeutuksesta?, arvostelijat kysyvät.
Voi kysyä myös yleisemmin, onko nainen erilainen päättäjä kuin mies. Jos ajattelee Margaret Thatcheria, vastaus on tietenkin ei. Rautarouvaa kovempaa poliittista johtajaa saa hakemalla hakea. Hyvin tavallista on ajatella, että naisen pitää muuttua miehen kaltaiseksi jos mielii päälliköksi.
Mielenkiintoista on, että Ségolène Royal on valinnut hyvin erilaisen tien. Hän on alleviivannut sukupuoltaan. Harmaiden housupukujen sijasta hän on kaiken aikaa sonnustautunut tyylikkäisiin jakkuihin ja korkokenkiin. Meikki on kohdallaan ja kampaus tyylikäs. Naispoliitikkojen ulkonäön kuvailu ärsyttää feministejä, mutta Royalin tapauksessa on sanottava, että kyse on ehdokkaan omasta valinnasta ja vaalivaltista.
Royalin sanoma on, että hän on hyvä äiti ja tyylikäs nainen. Siitä taas seuraa kehittynyt sosiaalinen omatunto, lämpö ja empatia, joilla on mahdollista ymmärtää heikkoja. Tämä kaikki varmasti puhuu hänen puolestaan. Vaalivoittaja hänestä tulee kuitenkin vasta, kun hän pystyy vakuuttamaan äänestäjät siitä, miten Ranskan talous laitetaan kuntoon ja miten vastataan tämän päivän uhkakuviin massiivisesta maahanmuutosta ja islamismista alkaen.
Kuta kuinkin Royalin kaltaisella taktiikalla on liikkeellä Atlantin toisella puolella Hillary Clinton. Ranska on sukupuoliroolien osalta vanhoillinen maa, mutta samaa on sanottava Yhdysvalloistakin. Kongressin edustajista vain 16 prosenttia on naisia. Eräässä tuoreessa gallupissa kolmasosa vastanneista oli sitä mieltä, ettei Yhdysvallat ole vielä kypsä ottamaan naispresidenttiä.