Vielä ehtii harjoitella 6.9. Suomussalmella pidettäviin Marjastuksen MM-kisoihin.
Muisto marjareissulta ehkä noin vuodelta 1980. Pienen marjastajakandidaatin silmät kyllä pysyvät kiinni aivan ohjeen mukaisesti vielä tädin sumuttaessa sääskimyrkkyä. Virhe tulee siinä, kun silmiä on alettava heti syystä tai toisesta hieromaan. Ja tietysti kämmenselällä, joka on juuri sääskimyrkytetty märäksi. Yääh!
Lisää muistoja muutamaa vuotta myöhemmin. Tahdonvoimaa on nyt kehittynyt lisää, eikä pakkokäkkiminen metsässä arvatenkaan yhtään huvittaisi. Marjat ovat pieniä, kymmenen litran ämpäri suuri. Sääsket syövät, pakkotyö ei kiinnosta. Äiti marjastaa marjastamistaan jo kaukana ja käskee poimimaan pienemmän ämpärin täyteen ensin. Että täyttyy sitten se suurempikin sanko nopeammin sillä lailla. Plääh!
Vielä muutama vuosi kuluu, ja marjasangon kanssa metsään pakotettu kaveri on keksinyt oivan tavan nopeuttaa poimintaprosessia. Koska kotiin ei ole asiaa ennen kuin sanko on täynnä, hän mättää sangon ensin puolilleen sammalta. Jälkikäteen hän antaa yhden erittäin hyvän neuvon. Nimittäin siinä vaiheessa, kun äiti alkaa perata marjoja, on parasta olla jo kaukana menossa. Mnjääh!
Marjat mätänevät metsiin! Miksi ei suomalaisille marjastus kelpaa, kun toiselta puolelta maapalloa täytyy tänne tulla poimimaan! Mikä on mennyt nykynuorisoon, kun ei raha kelpaa? Samalla saisi liikuntaa, siellä sitä vain tietokoneiden ääressä läskiinnytään! Jo riitti papatus, mars marjaan.
Mutta miten kaupungissa päästään asiassa alkuun? Ämpäri on jo, samoin rönttävaatteet ja kumisaappaat. Poimurin saa kaupasta, mutta missä luuraavat hyvät marjapaikat? Oulun alueen marjakartalla ainakin niitä pitäisi olla. Lähin marjapaikka löytyy näköjään Kalikkakankaalta, jossa pitäisi kasvaa puolukkaa ja mustikkaa.
Sinne siis ja tavoitteeksi mustikat: ne nimittäin maistuvat eittämättä paremmilta kuin puolukat. Sitähän voisi illalla vaikka leipoa mustikkapiirakan, ja laittaa pakastimeen loputÊ6;
Metsässä ei tarvitse olla yksin. Sääsket kiinnostuvat heti uudesta tuttavuudesta. Onneksi tarjolla on vasta-aineita. Niiden määrästä ja etenkään laadusta ei tosin ole mitään takeita - mukana oleva sääskimyrkky on nimittäin ostettu ainakin kuusi jos ei kahdeksan vuotta sitten. Tällä kertaa ei testata, kirveleekö vuosikertatökötti silmissä, mutta ainakin se haisee aivan yhtä pahalta kuin lapsena. Eivätpä ainakaan kiusaa itikat, kun lähes kaikki kotkaa pienemmät todennäköisesti putoavat katkun voimasta taivaalta.
Mustikoista ei vain näy vilaustakaan - eikä sitten muuten ole sääskimyrkyn syy. Puoliraakoja puolukoita kyllä kasvaa lähes joka mättäällä ja raakileita on odottamassa.
Mustikoita tähyillessä mieleen ehtii tulla kaikenlaista, kuten marjanpoiminnan halventaminen. Pitää kuulemma olla mies eikä mikään marjanpoimija. Marjanpoiminnassahan juuri kanttia kysytään. Pitää kestää sääskiä ja muita kutsumattomia seuralaisia, on varottava käärmeitä ja maassa pesiviä ampiaisia. Ei saa luulla joka rasahduksen tarkoittavan lähestyvää villipetoa ja varmaa raatelukuolemaa. Luontoa on tunnettava sen verran, että osaa etsiä marjapaikan ja myös reitin marjapaikasta takaisin ihmisten ilmoille. Ei nyt niin hirveän akkamaista hommaa välttämättä. Saa panna omalle kohdalle!
Jokunen surkean pieni mustikka vihdoin Kalikkakankaalta löytyy. Joko parhaat on jo poimittu päältä tai sitten on kerta kaikkiaan uskottava Metsäntutkimuslaitosta. Sen mukaan mustikkaa ei tänä vuonna kovin hyvin tule. Hyvin äkkiä on selvää, että mukana oleva kymmenen litran sanko on suoranaista hätävarjelun liioittelua.
Päässä alkaa samassa soida Raimo Laineen ja Jari Rönkön mustikanpoimintalaulu: "Mättähältä mättäälle, sormet osuu marjoille, eikä kohta kupin pohjaa marjastaja nää. Mustikanpoiminta on mukavaa toimintaa, voi ajatella useita asioita kerrankin kunnolla."
No niin juuri.
Kartalta löytyy lupaavalta kuulostava paikka nimeltä Mustikkakangas, joka on ympäröity mustikkaa merkitsevin M-kirjaimin. Toivottavasti nimeä ei aikoinaan ole annettu vain maanmittarin kiusaksi samaan tapaan kuin kaiken maailman kuksimavaaroja.
Matkalla Mustikkakankaalle ylitetään pikkuautolla niin suuria vesilätäköitä, että niistä voisi hetkenä minä hyvänsä nousta vaikka virtahepo. Marjaherätyksen saaneille urbaaneille lukijoille tiedoksi, että kaikille poimintapaikoille pääseminen ei sitten ole niiden kaikkein ketterimpien pikku citybiilien ydinosaamisaluetta.
Huijauksen tuntua on ilmassa, kun Mustikkakankaalla näkyy kasvavan puolukkaa. Mustikkaa kyllä löytyy, mutta nekin osoittautuvat lähinnä joltakin poimijalta poimimatta jääneeksi yksittäiseksi esiintymäksi.
Mustikkapiirakalla hekumointi on unohdettu aikaa sitten. Enää ei suu vety edes pienestä pullan kokoisesta mustikkapiirakasta, jossa on täytteenä enemmän rahkaa kuin mustikkaa. Rahan ansaitseminen mustikoita poimimalla kuulosti jo alun alkaen silkalta utopialta.
Onneksi, koska näin säälittävän saaliin kanssa marjanostajalta saisi luultavasti vain elinikäisen porttikiellon. Nimittäin jos rahaa haluaa ansaita, on marjoja poimittava niin paljon, että niitä näkyy vielä sittenkin, kun silmät pannaan illalla kiinni. Tämän tietää polkupyörärahat poimimalla tienannutta henkilöä ja hänen jokailtaista vaikerointiaan sivusta seurannut.