Oulussa seisotettiin lauantaina ihmisiä tuntikausia marraskuun kylmyydessä. Sikainfluenssarokotusten organisointi oli sitä luokkaa, että kaupungin johdolta kaivataan jo anteeksipyyntöä.
Satojen metrien jonoja, tuntikausien odotusta ulkona marraskuun surkeassa kelissä, kiukkua, epätoivoa ja itkua.
Lauantai 7.11. jää historiaan päivänä, jolloin Oulun kaupunki petti kaupunkilaiset. Ketään ei pidä pakottaa kokemaan sellaista nöyryytystä, jollainen oli sikainfluenssarokotusten aloitus Pohjois-Suomen pääkaupungissa.
Eikö todella nähty, mitä oli tulossa? Uutiset olivat jo päiväkausia kertoneet rokotusjonoista muualla Suomessa. Looginen johtopäätös olisi silloin ollut miettiä, kuinka vastaava voidaan välttää, kun riskiryhmien rokottaminen vihdoin alkaa myös Oulussa.
Ei ollut hankittu ylimääräisiä wc-tiloja, ei hyväntekeväisyysjärjestöjä tarjoamaan lämmikettä, ei mietitty, kuinka tarvittavat potilastieto-ohjelmistot saataisiin toimimaan suojaisissa tilapäistiloissa kuten Ouluhallissa.
Sen sijaan saatiin aikaan ilmeisesti maan viheliäisin rokotusjono tähän mennessä. Maanantaina muutoksia rokotuskäytäntöihin Oulussa luvattiin tehdä. Hyvä niin, mutta valmistautuminen olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo ennen ensimmäistä massarokotusta. Yllätyksenä ryntäys ei voinut tulla.
Pitkiä jonoja on ollut muuallakin, viimeksi maanantaina pääkaupunkiseudulla. Kunnat eivät voi mitään sille, että rokotetta ei ole saatu ajoissa tarpeeksi. Mutta näissä oloissa ei voi lähteä siitä, että asia hoidetaan osana terveydenhuollon normaalia palvelutuotantoa, joka muutenkin toimii resurssiensa ylärajoilla. Lauantaina kerrottiin, ettei mieleen tullut pyytää apua johtotasolta. Unessa on ollut myös Oulun asiasta vastuullinen virkamies- ja poliittinen johto.
Vierailu muiden kaupunkien internet-sivuilla kertoo, että Oulussa informaatio sikainfluenssa- ja kausi-influenssarokotuksista on tähän asti annettu poikkeuksellisen sekavasti. Ei missään ole urheiluhallien tapaisia ylimääräisiä tiloja otettu käyttöön, mutta pääsääntöisesti tiedot eri paikkakuntien rokotusten ajoista, paikoista ja periaatteista löytyvät paljon Oulua helpommin.
Sikainfluenssan muuttuminen epide-miaksi kuormittaa koko suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää. Toiminta nojaa valtakunnallisiin ohjeisiin, mutta kunnat näyttävät tulkitsevan niitäkin eri tavoin. Lisäksi kansalaisten ja viranomaisten käsitykset hoidon riittävyydestä voivat olla hyvin ristiriitaiset. Esimerkiksi Tornion kuolemantapauksessa tyttö ei nähnyt lääkäriä missään vaiheessa.
Huolestuneiden omaisten on hyvin vaikea tietää, milloin oireet ovat tavallista vakavammat. Ylikuormitetun terveydenhuollon taas on vaikea kaikissa tapauksissa vastata omaisten huoleen. Virallisen tiedon rinnalla liikkuu pahaa epätietoisuutta.
Oulun lauantain jonon kaltaiset kokemukset eivät lisää luottamusta siihen, että homma olisi niin sanotusti hanskassa. Nyt jonossa olivat riskiryhmään kuuluvat, siis he, joilla usein on jokin sairaus taustalla. He saivat seistä tunteja ulkona, osa ei päässyt rokotukseen asti.
Tässä on kyse muustakin kuin vain rokotuksista. Kyse on siitä, kuinka ihmisiä kohdellaan. Jos tiedetään, että rokottajia on vähän ja tarvitsijoita varmasti paljon, silloin on mietittävä, mikä asiakkaan kannalta on parasta. Koetun kaltaista ei oululainen toimintakulttuuri saa olla. Vaikka jatkossa menisi paremmin, iso vahinko ehti jo tapahtua.