Pääkirjoitus

Näin ei Israel saa rauhaa

Israelin rajut iskut Gazaan tuskin nujertavat Hamasia. Todennäköisimmin nyt vain kylvetään siemeniä uudelle terrorismin ja väkivallan aallolle.

Israelin rajut iskut Gazaan tuskin nujertavat Hamasia. Todennäköisimmin nyt vain kylvetään siemeniä uudelle terrorismin ja väkivallan aallolle.

Joulupyhinä ajatukset usein liikkuvat Israelin ja Palestiinan suunnalla. Niiden olisi kuitenkin tarkoitus liittyä tapahtumiin kristillisen ajanlaskun mukaan runsaat 2000 vuotta sitten eikä ajankohtaisiin uutiskuviin, joihin jouluna ilmestyi pahaenteisen mustia savupilviä Gazan kaistaleelta.

Kuolonuhrien määrä kasvaa siellä koko ajan Israelin lentokoneiden moukaroidessa kohteitaan tiheän asutuksen keskellä.

Puolivuotinen tulitauko on enää etäinen muisto, ja tulitauon kaatumisesta vastuu kuuluu molemmille osapuolille. Israelin oma valinta sen sijaan on tapa, jolla se tilanteeseen reagoi.

Israelin tarkoituksena on nujertaa Hamas-järjestö, joka lännessä on määritelty terroristiliikkeeksi ja joka on ampunut rakettejaan Gazasta Israelin puolelle. Tällainen rakettien ampuminen siviiliväestön keskelle ei tietenkään ole hyväksyttävää. Mutta nyt nähtävien iskujen mittakaava ei ole missään suhteessa Hamasin aiheuttamaan uhkaan.

Hamas ei kykene aiheuttamaan vaaraa Israelin valtion perusturvallisuudelle. Sen sijaan kuvat pommituksista kaupunkialueen keskellä heikentävät oleellisesti Israelin omaakin tilannetta. Maa näyttää nyt hyökkääjältä, ei puolustautujalta. Vastarintaa, itsemurhaiskuja ja muita vaikeuksia on odotettavissa.

Siksi onkin kysyttävä, miksi tällainen operaatio aloitettiin juuri nyt ja mitä kaikkea sillä kenties tavoitellaan.

Mahdollisesti ajankohta liittyy Yhdysvaltoihin, jossa vanha valta juuri väistyy eikä uusi ole vielä aloittanut. Näin ollen Israel kokee, että sillä on omaa tilaa operoida ja saattaa muut tapahtuneen tosiasian äärelle. Tällöin voi myös pohtia, onko Hamasin moukarointi samalla viesti tai uhkaus Iranille, jonka oletettua ydinohjelmaa Israel pitää vakavana vaarana itselleen.

Israelissa on myös jatkuva sisäpoliittinen kriisi ja vaalit ovat lähestymässä. Jos niissä haluaa menestyä, on näytettävä vahvalta, ei heikolta.

Vuonna 2006 Israelin sotilasoperaatio Hizbollahia vastaan Libanonissa sujui kehnosti. Israelilla on ollut tarve parantaa sotilasmainettaan.

Suojattoman kaupungin pommittaminen tuskin kuitenkaan pelotteena toimii. Gazan humanitaarinen tilanne on kehittymässä todella huonoksi.

Iskun taustalla on osaltaan palestiinalaisten jakautumiseen poliittisesti kahteen leiriin. Länsirannalla valtaa pitää maltillinen Fatah, joka on puheväleissä Israelin ja lännen kanssa. Gazan kaistaleelta sen sijaan vaalivoittaja Hamas ajoi Fatahin voimakeinoin kokonaan pois.

Palestiinalaisten kahtiajako jättää Israelille enemmän tilaa toimia Hamasia vastaan.

Mutta oli takana millainen tavoitteiden vyyhti tahansa, ei se Israelin ratkaisua oikeuta. Käytetty voima on jo poikkeuksellisen suurta, ja operaation pysäyttäminen hallitusti on vaikeaa. Kierre voi johtaa maavoimien käyttöön ja katutaisteluihin. Joka tapauksessa Gazassa on yli miljoona asukasta, jotka nyt asuvat kuin saarretussa ja tulitetussa ghetossa. Siinä tilanteessa katkeruus tuskin suuntautuu Hamasin hallintoa vastaan, vaan Israel on parhaillaan kasvattamassa uutta itseään vastaan taistelevaa palestiinalaisten sukupolvea.

Tämä tilanne myrkyttää koko Lähi-itää. Presidentti Martti Ahtisaari muistutti Nobel-puheessaan, että kaikki kriisit Lähi-itä mukaan lukien ovat ratkaistavissa ja että rauhassa on kysymys tahdosta. Raketit ja lentopommitukset ovat alueella perinteinen mutta täysin väärä toimintatapa. Osapuolten pitäisi vihdoin ymmärtää, että todellinen turvallisuus tulee vain sitä tahtomalla, ei sotimalla.