Nahkiaissaaliiden hupeneminen saa Perämeren rannikon pyytäjät mietteliääksi; kannattaako mertoja pistää koskeen, kun tyhjän saa pyytämättäkin. Alkavaa kautta odotellaan huolestuneina, sillä kaksi viimeistä vuotta ovat olleet kehnoja.
Nahkiaissaaliit saattavat vaihdella voimakkaastikin vuosittain ja myös jokikohtaisesti, mutta viimeisten parin kymmenen vuoden aikana saalismäärät ovat jääneet selvästi pitkäaikaista keskiarvoa pienemmiksi. Tutkija arvelee yhdeksi syyksi vesistörakentamista, veteraanipyytäjät epäilevät teollisuuden päästöjä.
"Saalis oli kaksi vuosikymmentä sitten noin kaksi miljoonaa kappaletta vuodessa, viime vuonna saalis jäi selkeästi alle miljoonan kappaleen. Saaliit ovat tässä ajassa tippuneet noin puoleen. Ihan selvä aleneva trendi", biologi Esa Ojutkangas Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen Kalajokilaakson osastolta kertoo.
Ongelma koskettaa erityisesti Pohjois-Suomea, sillä Perämereen laskevista joista pyydetään 90 prosenttia Suomen nahkiaisista.
Simojoen Suukoskella pienestä pitäen nahkiaisia pyytänyt Olli Huttula, 79, on havainnut kadon käyneen erityisesti pieniin nahkiaisiin.
"Pieniä ei tule, vain suuria, ja se on tuhoisaa suvun jatkumisen kannalta. Näin on ollut 3 - 4 vuoden ajan. Jos sama linja jatkuu, kahden vuoden kuluttua ei kannata pyytää enää ollenkaan", Huttula huomauttaa.
Samantapaisen ilmiön on havainnut Kemijoella myös Timo Kreku Keminmaan nahkiaisenpyytäjistä. Yhtymä huolehtii voimayhtiöiden ylisiirtovelvoitteista ja pyytää samalla myyntiin nahkiaisia. Tätä menoa myyntikappaleet ovat kortilla.
Kemijoen Isohaarassa ylisiirtovelvoite on 100 000 kappaletta vuodessa, mutta pari viime vuotta ovat tuoneet häthätää 60 000 nahkiaista. Saaliit ovat pudonneet neljännekseen neljän vuoden takaisista saaliista.
"Pudotus on erittäin raju, emmekä tiedä syytä siihen. Harvoin ollut kahta näin huonoa vuotta peräkkäin. Liekö hylkeet vai taudit asialla", Kreku pohtii.
Vuosittaista saalismäärää heittelevät erityisesti myös pyyntiolosuhteet, sillä sopimattomilla keleillä, huonoilla virtauksilla ja vähällä vedellä nahkiainen ei ui mertaan. Niin Kreku kuin Huttulakin epäilevät, että yksi syy kehnoihin saaliisiin pitemmällä aikavälillä saattaa liittyä teollisuuden päästöihin.
"Nahkiaiset hupenivat täällä pohjoisessa ensin (kymmenen vuotta sitten) Tornionjoelta ja sitten meiltä ja alkoivat nousta kauhean myöhäisellä", Kreku sanoo.
Pyytäjien huoli on saatettu myös kalatalousviranomaisten tietoon. "Mutta on se kyllä niin pirullinen elukka tutkittavaksi. Ja varsinkin mereltä sitä on vaikea jäljittää", Kreku huokaa.
Ensin syksyn arvoitus
Täysi mysteerio nahkiainen ei kuitenkaan ole. Sen fysiologia on setvitty aika hyvin eikä lajin ekologiakaan ole aivan tuntematon juttu. Sen sijaan merielämä on vielä aika lailla arvoitus. Ennen nousuaan kutujokiin nahkiainen viettää useita merivuosia, josta ei juuri mitään tiedetä.
"Vaikea sanoa", makustelee biologi Ojutkangas kadon syitä ja pitää selviönä, että vesistörakentaminen on yksi tekijä, joka on vienyt alaspäin tämän pitkän elinkierron omaavan ympyräsuisen kantaa.
"Mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana nahkiaisjokia on kunnostettu, elinolosuhteita parannettu ja jokien veden laatukin on parantunut. Se ei vielä näy saaliissa, mutta tulevaisuus vaikuttaa sen suhteen aika hyvältä", Ojutkangas sanoo optimistisesti.
Olli Huttula toivoo niin ikään, että jokien entistäminen toisi valoa nahkiaisten huomiseen. Häntä kuitenkin epäilyttää: "Nahkiaiset kutevat hietikoissa, eivätkä ne ole loppuneet".
Huttulan mielestä hätäkeinona kannattaisi rahoitusaikaa jatkaa viikolla eteenpäin, sillä "eihän kantoja saa sukupuuttoonkaan päästää".