"Nuoret tulevat heille osoitettuihin tiloihin, jos niissä on kivaa", lausui Oulun kaupunginjohtaja Eljas Mikkonen vuonna 1985.
Byrokraattien harmiksi kiva ei kuitenkaan mene sinne minne käsketään. 1960-luvulla se meni Hank Forsin moottorikerhoon, 1980-luvulla Pyrinnön diskoon, 1990-luvulla Letkun puistoon. Nykyisin kiva suuntaa Kiikeliin.
Jo 60 vuoden ajan kivan kannoilla on mennyt kunnallinen nuorisotyö. Sen vaiheisiin voi tutustua tänään keskiviikkona Kaukovainion nuorisotalolla avattavassa juhlanäyttelyssä Sakit, lössit, jengit ja nappulat -- nuorisotyön vuosikymmenet.
Syyskuun alussa nuoriso-
asiainkeskus järjestää seminaarin ja juhlakonsertin. Oulun nuorisotyön oma historiikkikin on työn alla.
Nuorisotyötä on perinteisesti ajanut ajatus pahatapaisista ja epäsosiaalisista nuorista, joille tulisi tehdä jotain, historiikkia puuhaava nuorisoasiainkeskuksen osallisuusvalmentaja Pasi Laukka vahvistaa.
"Vasta nyt uusimmassa nuorisolaissa puhutaan nuorten sosiaalisesta vahvistamisesta eli otetaan myönteinen lähtökohta", tietää Oulun nuorisoasiainkeskuksen hallintopäällikkö Paula Kariniemi. Kariniemi on ollut oululaisessa nuorisotyössä mukana vuodesta 1974.
"Muistan alkuaikoinani, kun Leverkusenista tuli nuorisovaltuuskunta. Sen jäsenistä kaksi oli yli 70-vuotiasta ja yksi vähän nuorempi. Nyt valtuuskunnissa on oikeasti nuoria."
Nykyisin nuorisotyö on siirtynyt tavallaan toiseen potenssiin. Sen sijaan, että ajatellaan nuoria, annetaan nuorten ajatella itse. Parin vuoden sisällä kaikille Oulun kouluille perustetaan edustustot, joita on lain mukaan kuultava nuoria koskevan päätöksenteon yhteydessä.
Lähiöiden lisäksi hamutaan jopa yli kaupungin rajojen.
"Suunnitteilla on esitys, että Oulu voisi tarjota nuorisotyöpalveluja seutukuntiin. Meillä on vajaa pari sataa nuorisotyöntekijää, ja työtämme arvostetaan valtakunnallisesti", Kariniemi kehuu.
Pasi Laukan mukaan leimallista Oulussa on ollut kaupungin myönteinen suhtautuminen nuorisotyöhön.
"Harvassa kunnassa suunnitellaan nykyisin uusia nuorisotiloja, kuten täällä parhaillaan tehdään. Oulu on myös yksi kahdestatoista kaupungista, joissa on oma nuorisolautakunta."
Nuorisotyön historiaa on täälläkin sävyttänyt lähinnä kiistely nuorisotiloista ja määrärahoista. Oulussa tilat ovat perinteisesti sijainneet lähiöissä ja nuoret parveilleet keskustassa. Nuorisomellakoiden jälkeen 1990-luvulla pulmaa ratkaistiin lähettämällä nuorisotyöntekijöitä kahvin ja makkaran kanssa kaduille.
"Kaupunginjohtaja Mikkonen sanoi aina, ettei nuorisotyöhön tarvita kuin nahkapallo tarakalle ja nuoret vyöryvät perässä pelaamaan", Kariniemi muistaa.
Hän itse tiivistää nuorisotyön lähtökohdan aikuisen läsnäoloon. Nuori tarvitsee jonkun, joka tietää enemmän, kuuntelee ja ohjaa oikeaan suuntaan.
Arkistojen penkominen tukee Kariniemen kantaa. "Katugangsterismi on lisääntynyt huolestuttavasti, nuorisokahvilan ovet on suljettu ja Hank Fors on herättänyt täälläkin tunteiden ja asenteiden ristiaallokon", kirjoitti Kaleva tammikuussa 1967 otsikolla nuoriso-ongelma.
Kaupunginjohtaja Mikkonen sen sijaan kauhisteli, kuinka tuiralaiset ja heinäpääläisetkin olivat lakanneet tappelemasta keskenään ja kulkivat yhtenä laumana.