Ajan henki on vannoa seutukuntien nimeen. Niissä uskotellaan piilevän onni ja autuus väen vähetessä ja vanhetessa sekä kuntien tulojen pienentyessä ja menojen kasvaessa. Seutukunnissa törmätään kuitenkin samaan raadolliseen tosiasiaan kuin yrityksissä yhdistää kuntia. Sen nimi on oma etu.
Vaikka oman edun tavoittelu riisuttaisiin pois, ei ole ihme, jos kuntien välinen kanssakäyminen seutukunnissa tökkii, sillä moni seutukunta on ulkoa päin synnytetty hallinnollinen rakennelma. Puolipakolla yritetään keksiä yhteistä tekemistä sellaisillekin kunnille, joiden luontainen, oman toiminnan tarpeesta lähtevä yhteistyö suuntautuu toisaalle.
Sinänsä on oikein yrittää patistaa kuntia hakemaan kumppaneita, jopa yhdistymään ja etsimään yhdessä keinoja taantuman taittamiseksi. Kunnille kuuluu monia tehtäviä, jotka kaiken järjen mukaan yhteistyössä toisten kuntien kanssa tuottavat paremman tuloksen edullisemmin. Omat värkit eivät riitä kaikkeen.
Kunnilta vaaditaan ennakkoluulotonta omien kuntarajojen ylittämistä. Tämän pitäisi olla lähtökohtana seutukunnissakin. Nekään eivät saisi muodostua esteeksi tehdä yhteistyötä rajan toiselle puolelle. Jonkin asian järjestämisessä kunta voi olla liian pieni yksikkö, toisen tehtävän kohdalla seutukuntakin.
Osuva esimerkki pitkälti hallinnollisesti rakennetusta seutukunnasta on Oulun läänin eteläalueelle rakennettu Nivalan ja Haapajärven seutukunta. Vaikka alueen kunnat ovat ennen seutukuntiakin viritelleet yhteistyökuvioita, useimmiten yhteistyö on ollut kahdenkeskistä, kuten hajotetut terveyskuntayhtymät, tai ulottunut laajemmalle alueelle.
Jos valtion herrojen tavoitteena on seutukuntayhteistyön tiivistämisen kautta yhdistää alueen kunnat, niin kuin voi kuvitella, se pitäisi sanoa suoraan. Tosin siinä tapauksessa jo lähtökohdaksi olisi pitänyt ottaa kuntien luonnollinen yhteistyösuunta, joka kulkee lähempänä vanhoja jokilaaksoja kuin nykyisiä seuturajoja.
Seutuyhteistyötä ollaan Nivalan ja Haapajärven alueella nostamassa ikään kuin korkeammalle tasolle antamalla kansan valita seutuvaltuusto tulevien kunnallisvaalien yhteydessä. Näin kuntien asioista päätettäisiin sekä kuntien valtuustoissa että seutuvaltuustossa. Parhaillaan kunnissa väännetään kättä siitä, mitä tehtäviä yhteiselle valtuustolle annetaan.
Asioista sopiminen tuottaa tuskaa. Yhdellä kun on yksi lohko kunnossa, toisella toinen eikä yhteistyön tarve välttämättä kohtaa. Monet kunnan tekemiset liittyvät kiinteästi toisiinsa. On vaikea irrottaa jotain toimialaa tai merkittävää osaa siitä yhteisvaltuustolle ilman, ettei samoja asioita veivattaisi sekä kunnan että seutukunnan valtuustossa.
Hallinnon päätökset on tapana viedä täytäntöön, on niissä järkeä tai ei. Näin käynee seutuvaltuustollekin. Vaalit on päätetty järjestää, mikäli laki tulee sen sallimaan. Ja lopputuloksena byrokratia kasvaa, päätöksenteko muuttuu nykyistä kasvottomammaksi ja valta karkaa entistä kauemmas kansan käsistä.
Seutuvaltuusto ja sen valitseminen vaaleilla olisi jotenkin ymmärrettävää, jos sille siirrettäisiin oikeita tehtäviä maakunnalta ja valtiolta. Silloin se merkitsisi demokratian ulottamista päätöksiin, joista demokratia nyt on kaukana. Yksinomaan kuntien joidenkin tehtävien siirtäminen seudulle on vain näennäisdemokraattista byrokratiapuuhastelua.